Sammeli Heikkinen

Hallituksen hakkuukiiman hintalappu selviää vasta vaalien jälkeen

7.11.2018 15.41

Lasse Leipola

Hakkuiden lisääminen voi käydä kalliiksi paitsi ilmastolle myös suomalaisille veronmaksajille.

Hallitusohjelmassa halutaan lisätä hakkuita. Tämän vuoksi entistä pienempi osa Suomen päästöistä sitoutuu kasvaviin metsiin. Euroopan unioni taas haluaa pitää hiilinielut unionissa sellaisina, että metsiin sitoutuu jatkossa vähintään yhtä paljon hiiltä kuin ennenkin.

Unioni on antanut tämän vuoksi vuosia 2021–2030 koskevan asetuksen, jolla varmistetaan, etteivät maankäyttöön liittyvät päätökset – kuten hiilinieluihin vaikuttavat hakkuut – nakerra muuta ilmastopolitiikkaa.

Koska asetuksen lähtökohtana on se, etteivät nielut pienene koko unionin tasolla, voi Suomi joutua hyvittämään omien nielujensa pienenemisen.

Tämä voi tapahtua joko lisäämällä päästövähennyksiä tai ostamalla nieluyksiköitä joltain toiselta jäsenmaalta. Kun katsotaan vain metsien hiilinielua, ainoa vaihtoehto on jälkimmäinen. Käytännössä Suomi siis joutuisi maksamaan jollekin toiselle jäsenmaalle hiilinielun kasvattamisesta, jotta se voi pienentää omaansa hakkaamalla.

Se, mihin hallituksen hakkuuinto johtaa, selviää vasta lähivuosina.

Ensinnäkin Suomen metsien hiilinielu riippuu siitä, miten metsäteollisuuden investoinnit ja niiden edellyttämät hakkuut toteutuvat.

Toisekseen metsien hiilinielujen kehitystä verrataan jäsenmaakohtaisiin vertailutasoihin, jotka asetetaan aikaisintaan ensi vuonna. Jos Suomen metsien hiilinielu jää 2020-luvulla pienemmäksi kuin vertailutaso, joutuu Suomi kaivamaan kuvettaan.

Hallitusohjelmassa päätettiin vuonna 2015 lisätä hakkuita 15 miljoonalla kuutiolla noin 80 miljoonaan kuutioon. Kaavaillusta lisäyksestä on toteutunut jo puolet.

Viime vuonna hakkuut olivat jo 72,4 miljoonaa kuutiota, mikä oli enemmän kuin koskaan aiemmin. Vielä 2013–2014 hakkuukertymä oli 65,3 miljoonaa kuutiota vuodessa, mikä oli sekin jo ennätyksellisen korkea taso.

Keskeiset tutkijat olivat viime vuonna julkaistussa Kansallisen ilmastopaneelin selvityksessä yhtä mieltä siitä, että ”hakkuiden ja puunkorjuun lisääminen pienentää Suomen metsien hiilinielua ja metsien hiilivarastoa vähintään vuosikymmeniksi eteenpäin verrattuna tilanteeseen, jossa niitä ei lisätä”.

Saman vahvistaa myös työ- ja elinkeinoministeriön viime vuonna julkaisema taustaraportti, jonka mukaan hakkuiden jatkuminen ennätyksellisellä noin 72 miljoonan kuution tasolla laskisi metsien hiilinielun noin 20–22 miljoonaan tonniin.

Jos hakkuita sen sijaan lisätään 79 miljoonaan kuutioon, metsien hiilinielu pienenee ensi vuosikymmenen loppuun mennessä noin 13–15 miljoonaan tonniin.

Joka tapauksessa Suomen vuosittainen hiilinielu on vaarassa jäädä varsin vaatimattomaksi lähihistoriaan verrattuna. Metsien hiilinielu on nimittäin vaihdellut 2000-luvulla enimmäkseen 30 ja 40 miljoonan tonnin välillä – merkittävimpänä poikkeuksena vuosi 2009, jolloin talouden taantuma vähensi hakkuita ja nielu kasvoi peräti 50 miljoonaan tonniin.

Suomen YK:lle toimittamassa maaraportissa arvioidaan, että hakkuiden lisäys pienentää hiilinielua niin paljon, ettei Suomen ilmastoa lämmittävä vaikutus vähene lainkaan vuoteen 2030 mennessä. Eli kaikki päästövähennystoimet esimerkiksi liikenteessä mitätöityvät sillä, että metsiin sitoutuu aiempaa vähemmän hiiltä.

Suomen hallitus lobbasi EU:ssa viime vuonna ankarasti saadakseen hiilinielujen laskentaan sellaiset ehdot, jotka eivät estä hakkuiden lisäämistä. Suurimpana uhkana nähtiin se, että hiilinielua olisi verrattu aiempaan tasoon, jolloin hakkuiden lisäämisen ja EU:n nielupolitiikan ristiriita olisi ollut ilmiselvä.

Lokakuussa 2017 Suomi sai neuvoteltua itselleen yhteensä 54 miljoonaa hiilidioksiditonnia vastaavan jouston kymmenvuotiskaudelle. Karkeasti sanottuna jousto riittää Äänekosken sellutehtaan tarpeisiin, mutta ei uusiin investointeihin.

Joulukuussa 2017 asiassa nielulaskennasta päästiin sopuun. Maa- ja metsätalousministeriön tuolloin antaman tiedotteen mukaan ”vertailutaso ei pohjaudu aikaisempaan metsien käytön intensiteettiin, vaan kriteerinä on metsien hiilensidontakyvyn ylläpito ja vahvistaminen pitkällä aikajänteellä Pariisin ilmastosopimuksen mukaisesti”.

Suomi näytti ottaneen vähintään torjuntavoiton hiilinielusodissa. Pieni särö joulukuun 2017 voitonhuumassa oli MTK:n puheenjohtaja Juha Marttilan kommentti Maaseudun tulevaisuuden jutussa:

”Tämä oli näissä olosuhteissa paras mahdollinen lopputulos. Puun käytössä päästään eteenpäin, mutta vertailutason kanssa on vielä tehtävä töitä.”

Vertailutason määrittely on parhaillaan käynnissä Luonnonvarakeskuksessa. Tuleva vuosikymmen on jaettu kahteen laskentajaksoon. Esitys vuosien 2021–2025 vertailutasosta pitää toimittaa komissiolle vuoden loppuun mennessä. Vuosikymmenen loppupuolen vertailutasoa pitää esittää kesään 2023 mennessä.

Vertailutason määrittelyä ohjaa komission teettämä ja viime kesänä julkaistu 120-sivuinen ohjeistus. Se ei ole sitova, mutta auttaa hahmottamaan vaikeaselkoista EU-asetusta.

Luke toimittaa esityksensä maa- ja metsätalousministeriölle marraskuun loppupuolella. Tämän jälkeen esitys käydään läpi muiden ministeriöiden kesken sekä joulukuussa mahdollisesti sidosryhmien, kuten metsäteollisuuden ja ympäristöjärjestöjen, kanssa. Raportti julkaistaan verkossa, mutta varsinaista lausuntokierrosta ei ole suunniteltu.

”Tämä on ihan tavanomainen EU-asioiden valmistelutapa ja siitä on sovittu eri ministeriöiden kesken. Jos kyse olisi poliittisesta linjauksesta, se tulisi ministerivaliokuntaan, mutta tässä kyse on eräänlaisesti teknisestä ilmoituksesta ja raportissa, joissa noudatetaan asetuksen toimeenpanoa”, sanoo metsäneuvos Heikki Granholm maa- ja metsätalousministeriöstä sanoo Vihreälle Langalle.

Kepan ilmastoasiantuntija Hanna Aho seurasi nieluvääntöä Brysselissä Fern-ympäristöjärjestössä. Hänen mukaansa vertailutason kansallinen määrittäminen olisi pitänyt tehdä avoimemmin.

”Asetus antaa mahdollisuuden avoimelle kansalliselle prosessille, jossa metsien käytöstä voidaan käydä keskustelu yhdessä kansalaisyhteisön ja muiden sidosryhmien kanssa.”

Hän toivoo, että maankäyttöä koskevasta päätöksenteosta käytäisiin enemmän avointa keskustelua.

”Se, miten kohtelemme luontoa koskettaa meitä taloudellisen ja ilmastollisen näkökulman lisäksi myös lajikirjon sekä hyvinvoinnin näkökulmasta. On harmi, ettei näille näkökohdille haluta antaa tilaa tässä yhteydessä.”

Lopullinen vertailutaso selvinnee aikaisintaan loppuvuodesta 2019, sillä asiaa koskevat päätökset jäävät toukokuun eurovaalien jälkeen valittavalle uudelle komissiolle, joka aloittaa työnsä aikaisintaan ensi kesänä. Ennen päätöksiä jäsenmaiden edustajat ja muut asiantuntijat arvioivat kansallisesti esitettyjä vertailutasoja.

Suomen ilmastopaneelin puheenjohtaja Markku Ollikainen ei usko, että komissio tulee sellaisenaan hyväksymään jäsenmaiden itselleen esittämiä vertailutasoja vaan asiasta käydään samanlaiset neuvottelut kuin taakanjakosektorin päästöjen jakamisesta.

”Kaikki maat esittävät mahdollisimman alhaisia tasoja, jotta liikkumavara taloudessa pysyy. EU taas lähtee siitä, etteivät nielut pienene.”

Jos metsänielu jää vertailutasoa pienemmäksi, on ainoa asetuksessa sallittu keino hyvittää tämä ostaa ”lisänielua” referenssiyksiköinä sellaiselta maalta, jonka metsien hiilinielu on vertailutasoa suurempi.

”Näiden yksiköiden hintaa – tai edes sitä, onko kukaan halukas myymään näitä yksiköitä – on mahdotonta arvioida”, Ollikainen sanoo.

Kaikki riippuu siis vertailutasosta. Jos metsiä hakataan niin paljon, että nielu jää joustojen jälkeenkin esimerkiksi kymmenen miljoonaa tonnia vertailutasoa pienemmiksi, voi lasku olla huomattava.

Jos tuollainen päästö kompensoitaisiin EU:n päästökaupassa, olisi hintalappu todennäköisesti satoja miljoonia euroja vuodessa.

Metsänielun pieneneminen pitää kuitenkin kompensoida siihen korvamerkityillä yksiköillä. Käytännössä Suomi joutuu maksamaan jollekin toiselle jäsenmaalle hiilinielun kasvattamisesta, jotta se voi pienentää omaansa.

Viime vuonna käydyn poliittisen väännön aikana arviot vuosittaisesta hintalapusta vaihtelivat kymmenistä satoihin miljooniin euroihin.

Lokakuussa 2017 Luken professori Antti Asikainen arvioi Maaseudun tulevaisuudelle, että metsänielun vaje voisi olla kymmenen miljoonaa tonnia. Tästä noin puolet kuittautuisi joustolla ja lopusta pitäisi maksaa. Asikainen käytti hintana kymmentä euroa per tonni, jolloin vuosittainen lasku olisi ollut noin 50 miljoonaa euroa.

Tämän jälkeen tilanne muuttui, kun historiaan sidotusta vertailujaksosta luovuttiin ja asia siirrettiin jäsenmaiden omaan harkintaan. Lopullinen päätös tehdään Brysselissä aikaisintaan ensi vuoden lopulla. Silloin alkaa selvitä, kuinka suuren neuvotteluvoiton hakkuita ajanut hallitus oikeasti sai.

Jos hakkuiden lisäyksestä jää lopullisen vertailutason ja joustojen jälkeen maksettavaa, hallituksen viimevuotinen voitto näyttää vaalitempulta, jolla hakkuupolitiikan hintalapun paljastuminen saatiin lykättyä vaalien yli.

Ministerien puheenvuoroissa on nimittäin ollut jatkuvasti kyse siitä, paljonko Suomi joutuu maksamaan, eikä siitä hakataanko metsää.

Heinäkuussa 2017 elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) vakuutti, että hallitus on valmis maksamaan tarvittavista oikeuksista, jotta metsäinvestoinnit eivät vaarannu EU:n ilmastopolitiikan vuoksi.

Puhe kymmenistä tai sadoista miljoonista euroista sopi hyvin neuvotteluvaiheen pelottelutaktiikaksi, mutta nyt summista ollaan oltu vaitonaisia.

”Emme ole puhuneet euromääristä, koska lähdemme siitä, ettei meidän tarvitse maksaa”, maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk.) sanoi Vihreän Langan haastattelussa tämän vuoden lokakuussa.

Kun ilmastopaneelin professorit herättelivät asiasta keskustelua viime toukokuussa Ylellä, ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen (kesk.) arvioi, että metsäteollisuuden uusien investointien lisäämät verotulot riittäisivät kattamaan nieluyksiköiden hankinnasta aiheutuvat kulut.

Nielujen pienentämiseen liittyvää taloudellista riskiä kasvattaa entisestään mahdollisuus, että EU päättää kiristää omaa sitoumustaan Pariisin ilmastosopimukseen myös maankäytön ja nielujen osalta.

Kepan Aho muistuttaa, että jos EU haluaa tosissaan rajoittaa lämpenemisen puoleentoista asteeseen, pelkkä päästöjen vähentäminen ei tule riittämään vaan tarvitaan nykyistä suurempia nieluja.

”Metsäisenä maana Suomen strategiana voisi lisähakkuiden sijaan olla nielujen kasvattaminen. Se olisi palvelus ilmastolle. Mahdollisesti myös taloudelle, kun huomioidaan nielujen hyödyntämisen mahdollisuus EU:n sisäisessä taakanjaossa.”

Viime viikolla europarlamentti päätyi kannattamaan vuotta 2030 koskevan päästövähennystavoitteen kiristämistä 40 prosentista 55 prosenttiin.

Jos metsänieluja koskevia tavoitteita aletaan kiristää samalla tapaa, voi hakkuuinnosta Suomelle koituva lasku nousta suuremmaksi kuin kukaan on uskaltanut veikata.

Juttua on päivitetty 7.11. kello 16.53 lisäämällä viidenteen kappaleeseen lause, joka selventää, että metsänielun pienemisen voi kompensoida vain yhdellä tavalla.

hiilinielut  ilmastopolitiikka  valtiontalous  metsäteollisuus  metsät  hakkuut  ilmastonmuutos 

Tweet