Terassikauden avajaiset!

23.6.2015

Jukka Nikulainen

Viileä alkukesä viivästytti terassikauden avajaisiamme. Vuosittaiseen rituaaliin kuuluu puolivuosisataisen auringonpaahteen pinttämän lian toivoton puunaaminen betonilattiasta.

Terassituolimmekin olivat nähneet parhaat päivänsä jo roskiksesta löydettäessä. Läpivuotinen ulkosäilytys ei näköjään varsinaisesti paranna pintaviimeistelyä. Molempien tuolien puuaines on kuitenkin kunnossa. Kun siitepölyjen pyyhkiminen käy lopulta liian vaikeaksi, voi vanhat maalikerrokset hioa pois. Maalauksen jälkeen tuolit ovat taas kuin uusia.

Tämänkertaisista roskislöydöistä on, valitettavasti, varsinaisesta roskiksesta löytynyt vain kaksi kolmasosaa. Kuvan puinen pöytä oli jätetty sateeseen lähikalliolle. Kun se selvästi seisoi siellä hylättynä seuraavanakin päivänä, kannoimme sen mukanamme pois. No, parvekepöytä olikin pitkään hakusessa eikä kalustetta tarvinnut taaskaan hakea Kierrätyskeskuksesta saakka.

Improvisoidut kaatopaikat ovat surullinen ilmiö, joihin onneksi törmää kaupungissa aika harvoin. Näimme jonkinlaisen ennätyksen pari vuotta takaperin, kun kaupunki päätti perustaa lähellemme merenrantaan tilapäisen lumenkaatopaikan. Joku tolvana oli raahannut jään päälle komeaksi nousseen lumikummun huipulle ison hellan ja muuta roskaa.

Pikkupöydän kohtelu liittyy aiheeseen, jota tässä blogissa on käsitelty aiemminkin. Vähän vahingoittuneille kalusteille ei tahdo löytyä hyötykäyttöä aikana, jolloin jopa kierrätyskeskusten tiukoilla kriteereillä valittua tavaraa halveksitaan. Vioittuneesta pöydästä ei tietenkään kukaan mitään maksaisikaan. Useimmat löytävät tiensä sentään ehjänä roskikseen. Jos edes mökillä ei ole tulipesää, jossa mööpelit voisi polttaa, niistä hankkiudutaan eroon erilaisilla luovilla tavoilla.

No, aamuaurinko paistaa ihanasti parvekkeellemme. Nyt siinä on myös paikka, johon kahvikupinkin voi laskea. Ja jos tuoli vuosien päästä hajoaa lopullisesti alta, dyykkijä hakee seuraavan lähiroskiksesta.

dyykkari 

Tweet