Maalla on mukavaa, mutta

5.5.2014

Mynthon-mies

Pääsiäisenä vietimme jälleen muutaman mainion päivän suvun maaseututukikohdassa. Saunan jälkeen oli tarpeeksi lämmintä, jotta saatoin istua pihatuolissa ja lepuuttaa silmiäni kumpuilevissa kynnöspelloissa ja vihertävissä metsissä. Tuntui kuin koko sielu olisi rauhoittunut ja puhdistunut kaupungin metelistä ja stressistä.

Kotimatkalla viritimme taas vaimon kanssa hypoteettisen ”mitä jos muuttaisimmekin maalle” -keskustelun.

Vajaan kymmenen kilometrin päässä suvun maapaikasta on ollut jo pari vuotta myynnissä isokokoinen vanha kyläkauppa, jonka ilmeisesti saisi kokonaan omakseen siihen hintaan, joka kaupunkiasunnostamme jäisi käteen kun asuntovelka maksettaisiin pois. Pääsisimme velattomiksi, kirjoitteluun ja kääntämiseen perustuvia töitämme voisimme jatkaa etänä ja lapsellekin ehkä löytyisi koulu kylältä.

Olisi jännittävää toteuttaa niin iso muutos elämässään, paljon suurempi kuin muutama vuosi sitten tekemäni kokeilu mynthonin koleiden vuodenaikaismakujen parissa (Mynthon Springin lakumaku oli ihan ok, mutta jos ei nyt sitten kuitenkaan).

Mutta jo tätä miettiessäni kaikki hälytyskellot pärähtivät soimaan ajukopassani. En ole varmastikaan ainoa vihreästi ajatteleva kaupunkiasukki, joka haaveksii löytävänsä paremman elämän maaseudulta. Harva kuitenkaan toteuttaa haaveitaan.

Vihreämpää maalla asuminen ei ainakaan olisi. Autoja tarvittaisiin luultavasti kaksi ja lisäksi niillä pitäisi päivittäin ajaa käsittämättömiä määriä. En tiedä, saisiko tätä huristelua kompensoitua ekologisemmalla lämmitysjärjestelmällä tai pienellä kotitarveviljelyllä. Vähän epäilen.

Sosiaalisesti maalla olisi rankkaa. Maaseutukylien yhteisöllisyyttä on käsittääkseni jäljellä enää 1950-luvun elokuvissa. Muuten jurotetaan omissa taloissaan ja koko viikon ihmiskontaktit rajoittuvat ohi ajavan tutun keinosiementäjän tervehdykseen auton ikkunan takaa. Joku vanha kaupunkikaveri saattaisi säälistä käydä kesäviikonloppuna kylässä. Vaan marraskuussa ei kukaan.

Epäilen, että elämä maalla ei olisi mukavaa, vaan jatkuvaa säätämistä: talon ja tiluksien huoltoa ja korjausta, aikataulujen suunnittelemista ja hätäistä improvisointia, kun suunnitelmat kaatuvat milloin mihinkin asiaan, joka maalla on 50 kilometrin päässä. Kaupunki alkaisi nopeasti näyttäytyä ihmiskunnan aitona kotina ja paratiisina.

Olen tiedostanut tämän ratkeamattoman ongelman jo aikoja sitten. Siksi olen tehnyt kuten monet muutkin kaltaiseni: muuttanut lähiöön. Lähiössä saa puolet sekä kaupungista ja maaseudusta, toisinaan hyvät, toisinaan huonot puolet. Mutta kokonaan elämästä puuttuu se maaseutu-utopian täyttymys.

Tweet