Armeija on pahasta, mutta

31.3.2014

Mynthon-mies

Rauhanaktivismi on minusta aina ollut aktivismia tolkullisimmasta päästä. Sodankäynnille on vaikea keksiä järkiperusteita – ja ainakin yksilölle pitäisi taata oikeus kieltäytyä osallistumasta typerään ja vaaralliseen touhuun. Nuorena miehenä toimin aktiivisesti rauhanliikkeessä erinäisten vuosien ajan. Se oli paitsi hauskaa myös eettisesti oikeamielisen tuntuista.

Edelleenkään sodankäynnissä ei mielestäni ole mitään järkeä. Musta ja valkoinen ovat kuitenkin sekoittuneet maailmankuvassani jo täysin harmaaksi. Kun ajattelen maailmanpolitiikkaa, huomaan ajattelevani aseita ja armeijoita.

Yhden valtion aseet pitävät toisen valtion aseet kurissa ja nämä yhdessä edelleen kolmannen varuillaan. Toisinaan armeijoiden välinen tasapaino pysyy, toisinaan taas alkaa sotiminen. Ongelma on siinä, että armeijoiden poistaminen ihmiskunnan yhtälöstä ei tapahdu noin vain.

Suomen rauhanarmeijan syyttäminen Syyrian sodasta ei oikein osu maaliinsa, vaikka selvää on, että samasta aseiden kanssa heilumisesta siinä filosofisella tasolla on kyse. Kun itänaapurimmekin on alkanut pullistella, kotimaan armeija on alkanut tuntua ihan ookoolta asialta olla olemassa.

Minun tietysti alkaa olla helppo hyväksyä armeijoiden olemassaolo, kun olen jo sen verran iällä ja pysyväisluontoisesti päästäni sekaisin, että ei minua minnekään sotimaan pistettäisi. Tämä paljastaa ajattelussani ikävän ongelman.

Saatan paheksua armeijoiden olemassaoloa ihmiskunnan pahuuden ja typeryyden ruumiillistumina – ja samanaikaisesti vaatia, että sellainen pitää Suomellakin olla. Olen ulkoistanut homman: armeija on ok, kunhan minun ei tarvitse osallistua. Armeija on siis klassinen jonkun muun ongelma; itselleni näkymätön.

Voisi kuvitella, että seuraavaksi alan puhua positiiviseen sävyyn Suomen mahdollisesta Nato-jäsenyydestä. Mutta en ala. Nato-Suomen päättäjät alkaisivat tehdä samaa kuin virolaiset: ostaisivat maallemme turvallisuuspääomaa tapattamalla nuoria miehiä amerikkalaisten ideoimissa Nato-operaatiossa. Eli jokainen Amerikkaa puolustaessa kuollut suomalaissotilas lisäisi sitä todennäköisyyttä, että kiperässä tilanteessa Nato tulee avuksi. Sellaista Suomea en halua.

Mutta siis kaiken kaikkiaan olisi kiva, jos Nato tulisi avuksi kiperässä tilanteessa. Oli Suomi jäsen tai ei. Tätä toivon.

Ongelmaani ei ole minkäänlaista ratkaisua, mutta viis siitä. Maailma, jossa on sotia ja armeijoita, ei ole niin täydellinen, että täydelliset eettiset ratkaisut olisivat siinä mahdollisia. Keskityn pienempiin asioihin kuten mynthon-pastilleihin.

Tweet