Hippi luovuttaa verta

25.10.2011

Rosa Meriläinen

Petteri Hipin jalat olivat juuttua maahan. Hänen kehonsa vastusteli eteenpäinmenoa kaikin voimin. Jokainen askel oli valtava ponnistus, sillä lihaksiin oli ilmestynyt ylimääräinen paino. Päätä kivisti, nenästä huippasi ja sydän hakkasi nopeutetusti. Petterin oli vaikea puhua, sillä hän oli huohottanut kurkkunsa kuivaksi.

Näin käy, kun pelottaa. Marjutta oli yöllä keksinyt, etteivät he olleet koskaan luovuttaneet verta, vaikka se on niin helppo ja pieni tapa auttaa hädänalaisia. Juuri nyt punainen risti ja ylioppilaskunta yhdessä järjestivät Tampereen yliopiston aulassa mahdollisuuden luovuttaa verta.

”Kun luovuttaminen on näin helpoksi tehty, on suorastaan ihmeellistä, etteivät kaikki sitä tee”, intoili Marjutta.

Petteri ymmärsi hyvin kaikkia, jotka eivät halunneet luovuttaa verta, koska hänelle se ei olisi missään nimessä helppoa. Petteri pelkäsi piikkiä. Tätä oli akupunktiota harrastavan Marjutan mahdoton ymmärtää.

Petteri oli siitä toki ensin vaisusti vinkannut, sitten paniikissa vedonnut riipaisevilla tarinoilla nuoruudestaan, jolloin hän oli pyörtynyt sormenpääverikokeeseen ja lyönyt huulensa halki kouluterveydenhoitajan pöydänkulmaan ja joutunut sen takia kiusatuksi. Petteri jopa kieltäytyi puudutuksesta hammaslääkärillä, sillä mikään poraus ei ollut pahempaa kuin ajatus valtavasta piikistä ruiskuttamassa nestettä ikeneen.

Marjutta halusi tietysti olla hyvä vaimo. Tässä tapauksessa se tarkoitti sitä, että hän halusi auttaa miestään pääsemään eroon moisesta naurettavasta pelosta, joka haittasi elämää. Hän koki olevansa triplahyvä ihminen auttaessaan sekä hädänalaisia että Petteriä että näyttäessään lapsilleen, miten tässä nyt vastuuntuntoisten kansalaisten perhe käsi kädessä matkasi auttamaan pyyteettömästi muita ihmisiä.

Pattia verenimeminen ihmisen sisältä kiinnosti ja hän kyseli koko matkan yksityiskohtia asiasta. Petteri ei kyennyt vastaamaan. Kalpeana hän asteli kohti kohtaloaan.

Perillä Marjutta tökki Petteriä edellään jonossa. Petteri ehti juuri astua lavetille nähdessään, että Marjutta ohjattiin jonosta ulos. Paniikki kohisi päässä niin lujaa, ettei hän kuullut mitä Marjutta käsiään tuohtumuksesta viuhtoen pölötti puolitutuille. Marjutta ei nimittäin ollut kelvannut luovuttajaksi, koska käy akupunktiossa. Marjutan mielestä tämä oli tietysti ennenkuulumatonta ahdasmielisyyttä, sillä kaikki hänen tuntemansa akupunkteeraajat puhdistivat neulansa huolellisesti.

Mutta minkäs teet, Marjutta otti Pattia kädestä, vilkutti Petterille kannustavasti ja lähti lasten kanssa leivoksille yliopiston ruokalaan. Palatessaan hän löysi Petterin edelleen lavetilta. Tämä oli pyörtynyt jo kahdesti, eikä henkilökunta tohtinut päästää veteläjalkaista ja vähäveristä urheaa luovuttajaa lähtemään.

Marjutta oli ylpeä Petteristä ja itsestään. Hän oli tehnyt päivän hyvän työn.

Kirjoittaja on entinen vihreä kansanedustaja. Tarina jatkuu ensi tiistaina.

Tweet