Hippi haluaa kirjailijaksi

1.11.2011

Rosa Meriläinen

Kansanedustaja Kaarina Hippi yritti piilottaa sitruunaisen naamansa kiinnostuneen hymyn taakse kuunnellessaan kirjamessuilla satapäisen yleisön takaa varpaillaan kurkistellen kirjailija Sofi Oksasta, joka ketään kosiskelematta puhui naisiin kohdistuvasta väkivallasta.

Kaarina Hippi ei ymmärtänyt, miksei kukaan koskaan halunnut kuunnella häntä samasta aiheesta. Olihan hän vuosikymmenten aikana järjestänyt useita asiaa käsitteleviä keskustelutilaisuuksia ja tehnyt siitä myös kirjallisen kysymyksen valtioneuvostolle, puhunut siitä eduskunnan täysistuntosalissa, jättänyt toimenpidealoitteen, talousarvioaloitteen ja lakialoitteen. Hän oli ollut tasa-arvoasiain neuvottelukunnan väkivaltajaoston varapuheenjohtaja, eikä kukaan ollut huomannut!

Kaarina tajusi, että Sofi Oksanen on hänen sijastaan lavalla, koska on kirjoittanut kirjan. Niinpä Kaarinankin tulisi kirjoittaa kirja. Silloin hän olisi uskottava vaikka presidenttiehdokkaaksi. Kaarina ei kuitenkaan heti lähtenyt etsimään itselleen kustantajaa – kirjamessuillehan ne olivat parhaillaan kätevästi kokoontuneet – sillä hänen oli näytösluonteisesti välttämätöntä katsella kannustavasti Pekka Haaviston pärjäämistä presidenttipaneelissa. Paneelin jälkeen Kaarina lähetti tekstiviestin eduskunta-avustajalleen:

”Pyydä eduskunnan kirjastosta Tolstoin ja Dostojevskin pääteokset. Tee niistä liuskan tiivistelmät asap. K”.

Kaarina päätti ravita aivojensa lisäksi myös näyttävää kehoaan ja kipusi uuteen messukahvilaan, jossa vihreä aktiivi Hannu Oskala suoritti haitari-noisea. Kaarina vilkutti iloisesti nuorelle miehelle miettien kuka tämä oli. Hannu ehti kuitenkin tervehtimään Kaarinaa, joka oli ensin kätellä miestä, päätyi sitten halaamaan lämpimästi rutistaen ja tuli sen jälkeen itseltäänkin yllättäen tiedustelleeksi, mistä he mahtoivat tuntea. Tämän jälkeen Kaarina tunki pullan suuhunsa ja lähti verkostoitumaan.

Miten kansanedustaja löytää kustantajan? Kaarina katseli mainostauluja messuosastojen yllä ja päätti suunnata ensimmäiseksi Otavan tiskille, koska nämä ottivat kirjailijoistaan hyviä valokuvia. Udeltuaan kuka rintalaputetuista mahtoi olla nimekkeeltään johtaja tai vastaava, hän tarjoutui toimittamaan Vihreään Lankaan viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana kirjoittamansa ajankohtaispoliittiset kolumnit kokoelmaksi. Otavalainen etsi katseellaan pakotietä. Ei löytynyt. Hän ojensi kädet täristen käyntikorttinsa lausuen väkinäisesti: ”Soitellaan”.

Kaarina otti kortin tyytyväisenä vastaan ja jatkoi matkaansa WSOY:n tiskille. Hänen mielestään homma eteni hyvin. Hän uskoi olevansa haluttua tavaraa, jonka on syytä kilpailuttaa kustantamoja saadakseen paremman sopimuksen. Tuntematon otavalainen lähti tupakkapaikalle tilittämään, miten ahdistavaa on, kun puolijulkkikset tarjoavat kolumnikokoelmia, jotka eivät koskaan myy, eivätkä ole edes kunniakasta kirjallisuutta. Kaikki muut tupakkapaikalla nyökyttelivät myötäelävästi, paitsi SOL:n siivoojat, joita ei olisi voinut vähempää kiinnostaa.

Kaarina mietti käyntikorttikasa käsilaukussaan, voisikohan joku kuuluisa kirjailija tehdä hänestä elämänkerran. Hän laittoi avustajalleen tekstiviestin:

”Kumpi on tyylikkäämpää, elämänkerta vai omaelämänkerta?”

Avustaja ei vastannut. Hän luki jo Idioottia alleviivaustussin kanssa.

Kirjoittaja on entinen vihreä kansanedustaja. Tarina jatkuu ensi tiistaina.

Tweet