Kansan tuki on vankka – miksei kehitysyhteistyöstä puhuta vaaleissa?

22.2.2019

Lasse Leipola

Lasse Leipola on Vihreän Langan ilmastotoimittaja.

Suomalaiset ovat lähes yksimielisiä kehitysyhteistyön tärkeydestä, mutta miksi se ei näy vaaleissa tai politiikassa?

Viime vuonna tehdyn tutkimuksen perusteella 88 prosenttia suomalaisista pitää kehitysyhteistyötä erittäin tai melko tärkeänä. Kannatus on myös melko vakaata, sillä luku on käynyt viimeisen kymmenen vuoden aikana vain kerran alle 80 prosentissa.

Hieman pienempi enemmistö – mutta selvä enemmistö kuitenkin – kannatti samassa tutkimuksessa kehitysyhteistyövarojen lisäämistä. Vain 13 prosenttia oli leikkauksien tai lakkauttamisen kannalla.

Vankasta tuesta huolimatta tuskin yksikään ehdokas – puolueista puhumattakaan – lähtee kevään vaaleihin kehitysyhteistyö kärkiteemanaan.

Toki melkein jokainen puolue kannattaa ainakin periaatteessa sitä, että kehitysyhteistyön määrärahat nostetaan 0,7 prosenttiin bruttokansantulosta. Sama tavoite kirjattiin toki myös kehitystyöstä ankarasti leikanneen Sipilän hallituksen ohjelmaan.

Kehitysyhteistyö on yksi niitä aiheita, jotka jäävät vaaleissa muiden aiheiden varjoon. Tärkeidenkin aiheiden jääminen paitsioon on demokratian jos ei nyt valuvika, niin ainakin ominaisuus.

Kun vaalikeskustelu rajoittuu muutamaan teemaan, nämä aiheet luonnollisesti korostuvat myös ihmisten äänestyspäätöksissä. Vaalikauden aikana kansaa edustavien poliitikkojen päätettäväksi tulevien aiheiden kirjo on huomattavasti laajempi.

Kattavasti eri aiheita luotaavat vaalikoneet pyrkivät korjaamaan tätä vääristymää, mutta niissäkin yksittäiset aiheet jäävät pienelle painoarvolle. Seurauksena voi syntyä sellaisia ristiriitoja kuin kehityspolitiikassa: politiikka ei noudata kansan tahtoa.

Ilmastonmuutos oli pitkään samalla tavalla paitsiossa, mutta viime kesän helteet, ilmastopaneeli IPCC:n syksyinen raportti ja sen innostamat koululakkoilijat ovat nostaneet ilmastonmuutoksen poliittisen keskustelun ytimeen.

On hienoa ja tärkeää, että kevään vaaleista on tulossa ilmastovaalit, mutta ilmastovaaleihin liittyy samaa ongelma kuin vaalien kytkemisessä mihin tahansa yksittäiseen teemaan – oli se sitten jakovara, kestävyysvaje tai maahanmuutto: muut aiheet ja eduskunnan päätettäväksi tulevien asioiden kirjo jäävät paitsioon – kehitysyhteistyö muiden joukossa.

Toki ilmastovaalien tapauksessa linkki kehitysyhteistyöhön on vahva ja selvä. Päästöjä vähentävä politiikka hillitsee lämpenemistä, josta kärsivät eniten maailman köyhimmät maat, alueet ja ihmiset. Ja toisaalta linkki löytyy myös maahanmuuttoon, sillä kehitysyhteistyö – kuten myös ilmastopolitiikka – vähentää tarvetta lähteä kotiseudulta pakoon.

Toinen paradoksi liittyy suomalaisten käsitykseen kehitysyhteistyön tuloksista. Edellä mainitun tutkimuksen perusteella vain 61 prosenttia pitää kehitysyhteistyötä tehokkaana ja tuloksellisena. Eli enemmän kuin joka neljäs suomalainen pitää kehitysyhteistyötä tärkeänä, vaikkei pidä sitä erityisen tuloksellisena.

Epäsuhta kielii siitä, että moni kannattaa kehitysyhteistyötä moraalisen velvollisuuden vuoksi tuloksista piittaamatta. Se on sääli, sillä esimerkiksi viime syksynä valmistunut tulosraportti osoitti, että kehitysyhteistyö tuottaa tuloksia, joita päättyvän vaalikauden leikkaukset ovat tosin verottaneet.

Toisaalta kehitysyhteistyön tuloksista puhuminen johtaa helposti toiseen ongelmaan. Kun julkisessa keskustelussa äänessä ovat lähinnä kehitysyhteistyön tekijät, kehitysmaat ja niiden ihmiset jäävät helposti passiivisen vastaanottajan rooliin. Kehitysmaiden oma toiminta nousee mediassa esiin lähinnä silloin, kun puhutaan korruptiosta tai kavalluksista.

On täysin ymmärrettävää, että ulkoministeriö ja kehitysyhteistyötä tekevät järjestöt keskittyvät omaan rooliinsa, kun ne kertovat kehitysyhteistyön tuloksista. Silloin se, että kyse on yhteistyöstä antajan ja saajan välillä eikä pelkästä rikkaiden maiden hyväntekeväisyydestä, jää helposti vähemmälle huomiolle.

Osallistuin viime viikolla ulkoministeriön järjestämälle toimittajamatkalle Etiopiaan. Tutustuimme muun muassa hankkeeseen, jossa kehitetään pienten maalaisyhteisöjen vesihuoltoa.

Suomen kehitysyhteistyöllä on jaettu tietoa ja tuettu osaamista. Varsinainen työ rahoitetaan paikallisesti ja yhteisö vastaa itse sekä rakennustyöstä että ylläpidosta. Näkemämme vesipiste oli ollut käytössä jo 12 vuotta ja parantanut yhteisön elämän laatua monella tapaa. Vastaavia on Etiopiassa jo yli 20 000.

Mielipidemittauksien perusteella suomalaiset kannattavat erityisesti koulutusta, nälän poistamista sekä veteen ja sanitaatioon liittyviä hankkeita. Etiopiassa itselleni valaisevinta oli kuitenkin nähdä projekteja, joissa epämääräiseltä kuulostavat hallinnolliset hankkeet tuottavat konkreettisia tuloksia.

Esimerkiksi byrokraattiselta kuulostava maanhallinnan kehittäminen tarkoittaa käytännössä sitä, että viljelijät saavat oman palstansa virallisiin kirjoihin. Epämääräisestä peltotilkusta tulee omaisuutta, jota voi käyttää vakuutena lainaa hakiessa. Tapasimme muun muassa 22-vuotiaan naisen, joka oli perustanut pienen ravintolan äitinsä maata vastaan haetulla lainalla.

Vaikka kuvio on periaatteessa yksinkertainen, ei kukaan tule valituksi eduskuntaan lupaamalla tukea kehitysmaiden kaavoitushankkeille.

Kehitysyhteistyö on vaikeaa ja monimutkaista eikä siihen liittyviä väärinkäytöksiä voida mitenkään täysin välttää. Ongelmistaan huolimatta kehitysyhteistyö on kuitenkin tutkitusti suomalaisten tärkeänä pitämä kysymys.

Siksi se ansaitsisi kunnollisen käsittelyn kevään molemmissa vaaleissa.

kehitysyhteistyö  eduskuntavaalit  eurovaalit  kehitysmaat