Rakasta työtä, mutta älä luule että minä rakastan

1.3.2019

Sammeli Heikkinen

Sammeli Heikkinen on Vihreän Langan toimituspäällikkö

Työni on ihan mukavaa. Ei kuulosta kummoiselta kehulta. Nykyään kun moni julistaa rakastavansa työtään.
Minä en rakasta työtäni. En ole myöskään kiitollinen työnantajalleni siitä, että minulla on töitä.

Teen työtä, koska saan siitä rahaa. Jos minulle ei maksettaisi palkkaa, en tekisi työtäni.

Työni on siistiä sisätyötä, josta saa hyvää palkkaa ja jonka sisältöön voin vaikuttaa varsin paljon. Enimmäkseen se tuntuu mielekkäältä ja sopivan helpolta tai vaikealta.
Mutta se on vain työtä.

Mitä pahaa on siinä, että rakastaa työtä? Ei sinänsä mitään. Kyllä työstään saa tykätä niin mahdottoman paljon kuin vain tykkäystä omaan mieleen saa mahtumaan.

Työn rakastaja vain olettaa helposti, että muutkin rakastavat työtään. Siitä seuraa ongelmia.

Start-up-yrityksiä ja sijoittamista seuraava toimittaja Erin Griffith kirjoitti New York Timesiin hiljan mainion jutun siitä, mihin äärimmäinen työn rakastaminen vie.

Yhdysvaltalaisessa start-up-kulttuurissa puhutaan hustlesta (ja tietenkin häsätään somessa tunnisteella #hustle). Omaa työtä ylistetään sosiaalisessa mediassa ja ylettömät työtunnit ovat kehuskelun aihe. Vanha työviikon päättymistä kiittelevä Thank God it’s Friday -sanonta on väännetty aihetunnisteeksi #ThankGodItsMonday.

Työpäivien venyminen loputtomaksi puurtamiseksi kääntyy tarkoitukseksi sinällään ja vähän vapaa-ajan pitää tukea työtä. Hyödyn kerää vähälukuinen johtajaeliitti, joka myös innokkaimmin rakkauttaan työhön julistaa.

Työn rakastaminen valuu organisaatiossa alaspäin. Eikä kyseessä välttämättä ole tarkoituksellinen hyväksikäyttökuvio, jossa ahne kapitalisti indoktrinoi työläisensä rakastamaan työtä ja kerää nauraen voitot.

Enemmänkin kyse on siitä, että moni kovapalkkainen pomo oikeasti tykkää työstään. Rahaa tulee, työhön voi vaikuttaa ja työtehtävät ovat mielenkiintoisia. Vakava työnrakastamistapaus vaatii jossain määrin näitä ominaisuuksia.

Harvemmin kai siivoojat tai bussikuskit hehkuttavat Instagramissa, että voi kun on ihanaa kun työvuoro alkaa ja tänään mennään päätyyn ja sen läpi.

Ongelmia seuraa, kun vaikkapa työllisyyspolitiikkaa suunnittelevat ovat kaikki enemmän tai vähemmän lätkässä työhön. Työn rakastamisen kääntöpuoli on, että työstä tulee elämän keskeinen merkityksenantaja, joka määrittelee siten myös ihmisen arvon. Joten ihminen vailla työtä on ihminen vailla arvoa.

Esimerkiksi perustulokokeilun ensimmäisten tulosten käsittelyssä korostui näkemys, ettei kokeilu onnistunut, kun ihmiset eivät työllistyneet perustulon ansiosta enemmän. Se, että ihmiset voivat paremmin, oli enemmänkin epätoivottava sivujuonne: totta kai ne voivat, kun saivat sylkeä kattoon ja raha juoksee.

Perustulon ajatus ihmisen vapauttamisesta palkkatyön orjuudesta menee totaalisesti ohi työtä rakastavilta teknokraateilta. Työ on se, jota työtön tarvitsee enemmän kuin rahaa, sillä työ tuo ihmisarvon ja tarkoituksen.

Työn rakastajan on vaikea ymmärtää meitä, joiden mielestä työ on vain työtä. Luultavasti suurin osa suomalaisista kuuluu silti edelleen tähän joukkoon. Jos työn rakastamisesta tulee yhteiskunnan yläkerroksissa läpitunkeva näkemys, ammatillisen järjestäytymisen, työehtosopimusten ja lakkoilun merkitys hämärtyy.

Työn rakastajahan paahtaa hommia tunteja laskematta – ja laskuttamatta – sillä työ on arvo sinänsä. Eikä elämän arvokkainta sisältöä laskuteta ylityönä.

Griffith vertaa New York Timesin kirjoituksessaan äärimmäistä työn rakastamista Neuvostoliiton stahanovilaisuuteen. Neuvostoliitossa kuuluisat iskurityöläiset ylittivät normaalit työnormit moninkertaisesti, ainakin propagandassa.

Stahanovilainenkin näki horisontissa raatamisen lopun: kommunistisen utopian, jossa työtä olisi vain kohtuudella ja jokainen saisi sen hedelmiä tarpeensa mukaan. Nykyinen työn rakastaminen on tyhjimmillään vain työn rakastamista, ei sen tuloksista nauttimisen odottamista.

Kuten sanottu, työtään saa rakastaa. Mutta ei pidä odottaa, että muut rakastavat sitä tai johtaa rakkaudestaan yleistä yhteiskunnallista normia. Suurin osa meistä kun tekee tätä vain rahan takia.

perustulo  Työ  sosiaalipolitiikka