Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019
14.8.2009
Pieni kylä Langano-järven rannalla eteläisessä Etiopiassa. Olemme matkalla paratiisiin, vehreiden puiden siimekseen rakennettuun ekomajataloon, kun vastaan tulee ongelma. Lujaa virtaavan joen yli vie metallisesta rahtikontista rakennettu silta.
Kattoteltalla ja katolle kiinnitetyillä dieselkanistereilla varusteltu auto ei mahdu kulkemaan sen läpi. Kun pysähdymme purkamaan tavaroita katolta, ympärille juoksee joukko paljasjalkaisia, takkutukkaisia tyttöjä. He puristavat toisiaan kädestä, katseet naulittuna meihin.
Tervehdin tyttöjä. He kihertävät häkeltyneinä, ja alkavat sitten jutella. Keskustelun katkaisee nainen, joka ojentaa kätensä kasvojen eteen, tökkii sormella rintaa ja toistaa ”Money!” Osa tytöistä liittyy kuoroon. ”Money! Money!” Työnnän iholle tunkevat kädet pois yllättävän kiukun vallassa.
Myöhemmin, katsellessa järveltä palaavia kalastajia, jään miettimään kerjäämisen herättämiä reaktioita. Miksi kerjäävän ihmisen kohtaamiseen ei totu koskaan? Miksi osa kerjääjistä herättää lohduttoman surun, osa ärtymystä tai raivoa?
Uskon, että järjen säilyttäminen keskiluokkaisessa elämässä edellyttää, että suljemme jatkuvasti silmiä toisten ihmisten hädältä. Se ei ole tekopyhää, vaan pakollinen mekanismi mielenterveyden säilyttämiseksi. Kerjäläisten kohtaaminen kaupungeissa, joissa osalla ihmisistä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin kerjätä, horjuttaa mekanismin.
Etiopian Addis Abebassa kävellessä vierellä kulkee jatkuvasti paljasjalkaisia lapsia, vauvan lanteilleen sitoneita naisia ja maassa raahautuvia vammaisia, jotka nykivät vaatteista, työntävät kädet iholle ja pyytävät, pyytävät ja pyytävät.
Ulos lähtiessä on mietittävä miten suhtautua: antaako rahaa tai ruokaa, ja jos niin kenelle? Vai kävelläkö niin kuin hihassa roikkuvat ihmiset olisivat ilmaa, vaikka heidän ruhjeinen ihonsa seuraa uniin?
Luulen, että suureksi osaksi pellistä ja muovista rakennettuun Addis Abebaan on noussut yksi Afrikan hienoimmista hotelleista, ja monta hienoa ravintolaa osittain tästä syystä. Ei siksi, että ne joilla on varaa voisivat nauttia kalliiden linnakkeiden mukavuuksista vaan siksi, että niiden sisällä voi kuvitella, että ulkopuolinen kaupunki elää yhtä mukavasti.
Kylän kerjäävät tytöt eivät surettaneet, vaan suututtivat. Veneitä katsellessa mietin miksi. Siksi, että heille kerjääminen ei ollut keino selvitä, vaan tapa reagoida valkoihoiseen ihmiseen? Ja koska sellaiset tilanteet murtavat mahdollisuuden, joskin keinotekoisen, kohdata ihmiset tasavertaisemmalla tasolla? Saako siitä hermostua?
Vanhan etiopialaisen miehen mielestä sai. Hän hääti tytöt pois risulla, ja tuli hyppimään kanssani auton puskurin päällä niin, että saimme juuri ja juuri ajettua konttisillasta läpi.
Kirjoittaja on Sambiasta takaisin Suomeen matkaava dokumenttiohjaaja, kirjailija ja toimittaja. Lisää Hirvosen blogitekstejä löydät täältä.
Tweet