Viattomuuden loppu

8.4.2009

Elina Hirvonen

Outoa, että sitä on vain viisitoista vuotta. Huhtikuun päivästä, jolloin apartheidista päässyt Etelä-Afrikka äänesti presidentiksi Nelson Mandelan.

Kun Mandelan puhui televisiossa, tuntui kuin hän tulisi toisesta maailmasta. Hän oli 27 vankeusvuoden jälkeen niin viisas ja katkeruutta vailla, että oli helppo kuvitella television ruudulle pyhimysmäinen kajo.

Mandela aloitti maan kehittämisen niin, että mustat ja valkoiset voivat elää rinnakkain, jännitteistä huolimatta ilman sotaa.

Mandelan siivittämänä Etelä-Afrikasta piti tulla jotain muuta kuin tavallisten kuolevaisten hallitsemat maat. Ihmiset puhuivat siitä miten inhimillisen hyvyyden ja anteeksiannon voima nujersi historian.

Nyt siitä tuntuu olevan ikuisuus. Tämän kuun lopussa pidettävien presidentinvaalien alla ei puhuta pyhimyksistä, vaan korruptiosta ja machokulttuurin noususta.

Etelä-Afrikan oikeus hylkäsi tällä viikolla rahanpesua ja petoksia koskevat syytteet pääpuolue ANC:n johtajaa ja presidenttiehdokasta Jacob Zumaa vastaan. Päätöstä perusteltiin byrokraattisella virheellä.

Aikaisemmin Zumaa on syytetty nuoren, hiv-positiivisen tytön raiskaamisesta. Zuma puolustautui sanomalla että tyttö oli pukeutunut paljastavasti. Oikeus vapautti Zuman, ja tyttö sai turvapaikan Hollannista. Zuma, silloinen kansallisen aids-tukikeskuksen johtaja, sanoi torjuneensa hiv-tartunnan menemällä suihkuun.

Eteläafrikkalaiset kolumnistit kuvaavat syytteiden hylkäämistä viattomuuden lopuksi. Vaaleja luonnehditaan maan toiseksi suureksi siirtymäksi. Ensimmäinen oli viisaiden vapaustaistelijoiden johtama siirtymä demokratiaan. Nyt siirrytään aikaan, jolloin on vaikea löytää edes yhtä siedettävää johtajaa.

Tietenkin, Etelä-Afrikan todellisuus on kauan ollut kaikkea muuta kuin viattomuuden aikaa.

Se on yhä yksi maailman epätasa-arvoisimmista maista, jossa kuilu sähköaidoilla suojattujen rikkaiden asuinalueiden ja peltihökkelien täyttämien slummien välillä on valtava. Itsenäistymisen jälkeen työttömyys on kaksinkertaistunut, ja maan väkivaltaluvut ovat huimat.

Presidentti Tabo Mbeki tuli tunnetuksi aidsin kieltämisestä ja lepsuilusta Zimbabwea koskevissa neuvotteluissa. Toisaalta itsenäistymisen jälkeen on tapahtunut myös hyvää: talous on kasvanut tasaisesti, sosiaaliturvaa on laajennettu, köyhimpien asuinoloja parannettu, murhien määrä on laskenut 42 prosenttia ja lähes kaikilla ihmisillä on pääsy julkiseen terveydenhuoltoon.

Maa on eteläisen Afrikan talouden veturi, ja monen mielestä yksi maanosan suunnannäyttäjistä.

Kolumnisti Tim Cohen näkee Zuman nousuun liittyvässä synkkyydessä myös jotain hyvää. Maan todellinen tila on nyt koko maailman nähtävissä ja pyhimysten, moraalisen ylemmyyden ja erityisyyden kokemuksen aika on lopullisesti ohi.

”Yritämme vain päästä jaloillemme, aivan kuin muutkin.”

Uutisia lukiessa mieleen tulee Nelson Mandelan lause:

”Kun on kiivennyt yhdelle suurelle vuorelle, huomaa vain, miten monelle on vielä kiivettävä.”

Kirjoittaja on Lusakassa, Sambiassa, asuva dokumenttiohjaaja, kirjailija ja toimittaja. Lisää Hirvosen blogitekstejä löydät täältä.

Tweet