Valitse sommelierisi huolella

16.4.2009

Lena Björklund

Jämähtämistä kuulemma estää se, että ihminen aika ajoin hämmentyy. Tuntee, että tilanne ei ole hallinnassa.

Jos näin on, jokin luova valo kulki lävitseni, kun äskettäin osallistuin portugalilaisten viinien maistiaisiin. Olin astumassa saliin, joka oli täynnä portugalilaisia viinintekijöitä, mutta pysähdyin kynnykselle.

Tajusin, etten tiedä portugalilaisista viineistä muuta, kuin että yhden keskeisen rypäleen nimi on Touriga nacional ja että hiukan kuplivaa Vinho verdeä taas valmistetaan siellä Pohjois-Portugalissa, josta Aki Kaurismäki on niin kovasti pitänyt.

Hämmennys oli lähtökohtana myös Essi Avellanilla, kun hän ryhtyi tekemään kiinnostavaa viinikirjaansa, eli taskusommelieriään: 100 parasta viiniostosta 2009–2010. Kirjan viinit on koottu Alkon perusvalikoimasta ja jokaisen viinin kohdalla tulee tutuksi niin tuottaja kuin maaperä ja paljon muutakin oleellista.

Ryhtyessään kirjoittamaan kirjaa, Avellan muisteli omaa hämmennystään jostain kahdentoista vuoden takaa. Viiniuransa alkua.

Kukaan ei ole viinimestari heti, saati viinimaisteri. Kaikilla on alussa se hämmennys, joka johtuu siitä, että on niin paljon, mitä ei vielä tiedä ja mihin ei vielä ole tutustunut.

Tähän tutustumismatkaan Avellanin kirja on oiva opas. Hänen otteensa viiniin on mielestäni niin nautittava siksi, että hänelle viini on myös intellektuaalinen asia. Tieto viinistä lisää sen nautittavuutta ja auttaa karsimaan pois huonoja ja epäkiinnostavia viinejä.

Avellaan kirjoittaa kolumneja valtavaan määrään suomalaisia lehtiä ja on sen lisäksi Fine Champagnen päätoimittaja ja arvostettujen kansainvälisten viinilehtien avustaja. Hän vetää viinikursseja ja tapaa matkoillaan ihmisiä, jotka ovat leikanneet talteen hänen kolumnejaan ja menneet ne lompakossaan etsimään viiniä Alkosta.

Suomalaisetkaan eivät halua pelkästään juopua. Myös suomalaiset haluavat nauttia hyvistä viineistä ja kehittää viinimakuaan. Toisin sanoen tietää mikä juuri heidän viinimakunsa on. Avellanin kirja hyvä sommelier sillä polulla.

Vuoden viinit -kilpailusta ei sen sijaan ole mihinkään.

Maaliskuun lopulla julkistettiin vuoden 2009 viinit. Ne valittiin, niin kuin ne joka vuosi valitaan, niistä viineistä, jotka oli kilpailuun lähetetty. Oli sarjoja, joissa oli kahdeksan osallistujaa ja silti siinä annettiin kultaa, hopeaa ja pronssia.

Ja maahantuojat käyttävät mainoksissaan noita mitäänsanomattomia palkintoja hyväkseen.

Avellanin kirjasta löytyy pari Vuoden viinit -kilpailun palkitsemaa, mutta kun lukee niiden kuvaukset, on kuin puhe olisi ihan eri viineistä.

Avellanilla on aina hyvin tarkka ja selkeäsanainen viinin kuvaus. Minussa sellainen herättää luottamusta.

Lisää vihreitä viiniblogeja löydät täältä.

Tweet