Tekijänoikeudet ja tiedon vapaus

28.9.2009

Jarkko Tontti

Kun tekijänoikeuksista tulee puhe, lipsutaan nopsaan äärimmäisyyksiin. Joidenkin mukaan tekijänoikeuksista tulisi luopua kokonaan. Joidenkin mielestä tiukka tekijänoikeuskuri ja markkinatalouden pelisäännöt ovat välttämättömiä lähtökohtia, joihin ihmiskunnan edistys ja luova talous perustuu.

Piraattipuolueen kaltaiset ääriliikkeet rysäyttävät usein ojaan samoista syistä kuin hommaforumilaiset, laitavasemmiston kapitalismikriitikot ja kaikki muut yhden asian porukat. Kun populistilta tai yhteen asiaan rajoittuvalta aktivistilta pyytää realistisia ehdotuksia ongelmien korjaamiseksi, mitään toteuttamiskelpoista ei juuri kuulu.

En tiedä, johtuuko tämä yhteiskunnallisen päätöksentekojärjestelmän puutteellisesta tuntemuksesta, vai ihan vaan mustavalkoisesta maailmankuvasta. Netissä on helppo kiljua ja yksinkertaistaa, mutta siellä missä asioista oikeasti päätetään, tarvitaan todellisuuden monimutkaisuuden tajuamista ja silkkaa realismia; politiikka on mahdollisen taidetta.

Vallitsevan tekijänoikeusjärjestelmän kriittiseen tarkasteluun on paljon syitä. Tekijänoikeuksien suoja-aikojen pituus on avoin kysymys. Mihin lopultakin perustuu perillisten oikeus hyötyä tekijöiden luovasta työstä vuosikymmenet tekijän kuoleman jälkeen? Lääkepatenttien uhrit kehittyvissä maissa ovat hyvin tiedossa.

Usein unohtuu, että tiedon, viihteen ja taiteen vapaus ja ilmaisuus ei ole uusi ilmiö. Vuosisatoja on ollut olemassa julkisia kirjastoja. Niistä saa ilmaiseksi kirjoja ja nykyään paljon muutakin, käytännössä ihmiskunnan kulttuurisen perinnön miltei kokonaisuudessaan.

Entä tekijät, ne joiden työn tuloksena syntyy kirjastosta ilmaiseksi saatavia teoksia? Mistä juustoa kirjailijan leivän päälle, jos lukijat eivät osta, vaan lainaavat teoksen ilmaiseksi?

Kiitos Euroopan unionin, monessa maassa on viime vuosina perustettu lainauskorvausjärjestelmä jota tunnetaan lyhenteellä PLR, Public lending right. Myös Suomessa järjestelmä käynnistyy kuluvan vuoden lopussa. Periaate on yksinkertainen. Kun teos lainataan kirjastosta, tekijälle rapsahtaa rahallinen korvaus. Raha tulee valtion budjetista.

Tämän loppujen lopuksi yksinkertaisen mallin laajentamista on syytä pohtia. Luovan työn tekijöille voidaan taata toimeentulo muutakin kautta kuin vai niin, että tekijä kauppaa teostaan markkinoilla; yksin tai mediayhtiöiden välityksellä.

Nykyisellään lainauskorvausjärjestelmästä tähän tosin ei ole, jaettavat summat ovat kaikissa maissa niin pieniä, että se tuo vain pienen lisän luovan työn tekijän tuloihin. Mutta se on hyvä alku ja idea, jonka käyttöä voidaan laajentaa.

Yksi mahdollinen tulevaisuuden suunta voi olla juuri tämä. Mitä enemmän informaatio vapautuu digitaalisessa todellisuudessa, sitä enemmän tarvitaan vahvaa julkista valtaa takaamaan toimeentulo sisältöjen tuottajille.

Tweet