Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019
12.10.2009
Kirjoittaja on kirjailija ja lakimies, jonka mielestä nationalismi on uskonnoista verisin. Lisää Tontin blogikirjoituksia löydät täältä.
Irlantilaiset hyväksyivät kansanäänestyksessä selkein numeroin Euroopan unionia uudistavan Lissabonin sopimuksen. Vuosia kestäneen ratifiointiprosessin myötä suhtaudun yhä epäilevämmin kansanäänestyksiin tämän kaltaisissa asioissa.
Lissabonin sopimus on hallintojuridiikkaa, jolla viilataan päätöksenteon byrokraattisia muotoja. Siihen kantaa ottaminen edellyttää perusteellista perehtymistä ja taustatietoja.
Kun irlantilaiset edellisessä kansanäänestyksessä olivat hylänneet sopimuksen, yli 40 prosenttia myönsi, ettei juuri ymmärtänyt sopimusta tai mistä oikeastaan äänestettiin.
Koko elämänsä politiikassa tai järjestöaktiiveina elävien voi olla joskus vaikea tajuta, että suuri osa ihmisistä pitää tärkeinä eri asioita kuin he. Ihmisellä on arjessaan muutakin tekemistä kuin päätöksenteon muotojen yksityiskohtien pohdinta.
Tästä huolimatta suurin osa ihmisistä haluaa vaikuttaa yhteisiin asioihin. Parlamentaarisessa demokratiassa poliitikot tekevät päätökset ja mittauttavat luottamuksensa vaaleissa. Heidän työnsä on selittää asiat kansalaisille ymmärrettävällä tavalla, ei ulkoistaa vaikeita kysymyksiä kansanäänestyksiin, joissa ihmiset oirehtivat milloin mitäkin tyytymättömyyksiään.
Ihan oma lukunsa on oikean ja vasemman laidan populistit, joita kaunistellen kutsutaan EU-kriitikoiksi. He viljelevät surutta tarkoitushakuisia yksinkertaistuksia ja lietsovat uhkakuvia. Laitavasemmisto huutaa ”demokratia” ja laitaoikeisto ”itsenäisyys”, molemmat voisivat ottaa käyttöönsä toistensa tiedotteet. Kumpaakaan ei kiinnosta vakava keskustelu näitten sanojen merkityksestä ja Euroopan unionista yleensä.
Ennen uutta kansanäänestystä demagogien pelästyttämille irlantilaisille annettiin vakuutus, jonka mukaan sopimus ei uhkaa ”oikeutta syntymään ja perheeseen”, suomeksi sanottuna Irlannin tiukkaa aborttikieltoa. Lissabonin sopimus ei tosin olisi tehnyt sitä muutenkaan, mutta kun ideologia ja tosiasiat ovat ristiriidassa, sen pahempi tosiasioille.
Katse tulevaisuuteen. Miten vahvistaa järjen ääntä, kun eskoseppäset, thomaswallgrenit ja muut laitavasemmiston ei-miehet hoilottavat yhteen tahtiin laitaoikeiston nationalistien kanssa, että EU vie heiltä tuhkatkin munista?
Yksi pääongelmista on journalistinen. Politiikan toimittajien enemmistö rajoittuu yhä eduskunnan ja hallituksen puuhiin. Monessa lehdessä EU-asiat ovat ”ulkomaanuutisia” ja ”kotimaan” uutisointiin verrattuna sivuosassa. Tämä jakolinja on vanhentunut, EU-asiat ovat sisäpolitiikkaa ja koskettavat kaikkia. Jokaisella medialla pitäisi olla Brysselin toimitus tai vähintään unionin asioihin keskittyvä toimittaja.
Tweet