Sähköautoilua – millä ehdoilla?

4.2.2009

Terhi Brusin

Ympäristöministeri Paula Lehtomäen halu kieltää autojen polttomoottorit herätti viime viikolla vilkasta keskustelua tälläkin saitilla.

En pidä kieltoa järkevänä, ennen kuin vaihtoehdot ovat kilpailukykyisellä tasolla, mutta en vakuuttunut myöskään tuon keskustelun puheenvuoroista, joissa sivuutettiin pari aika olennaista osatekijää lähes täysin.

1. Puhdaskin energia on mahdollista

Täällä Saksassa tuli viime viikolla esille uusi ja tähänastisen kasvun huomioon ottaen ihan realistinen arvio, jonka mukaan 47 prosenttia maassa käytetystä sähköstä tuotetaan vuonna 2020 uusiutuvilla energiamuodoilla (ja yksi prosentti ydinvoimalla).

Miksei Suomessa tunnu olevan mahdollista vastata ilmastonmuutoksen tuomiin haasteisiin yhtä ripeästi?

Sehän on selvää, että sähköautojen ekologinen hyöty on olematon, jos auto kulkee likaisella sähköllä. Saksassa sähköautoilua ovat ryhtyneet edistämään BMW kumppaninaan Vattenfall sekä Daimler ja energiayhtiö RWE.

Isoja sähköyhtiöitä tarvitaan tukijoina tässä vaiheessa, kun infrastruktuuri on olematonta, mutta silmäys seurauksiin on kiinnostava:

Kun otetaan huomioon sähköyhtiön koko tuotannon aiheuttamat keskivertopäästöt, pienin mahdollinen Bemari päästää Vattenfallin sähköllä 133,5 grammaa hiilidioksidia kilometriä kohti ja sähkö-Smartkin RWE:n virralla 90 grammaa kilometrillä eli enemmän kuin sama auto dieselillä.

Törky tulee siis auton pakoputken sijaan voimalan piipusta.

2. Mobiliteetti on suhteellinen käsite

Autoilun haittojen vähentämisestä aivan turha puhua ilman, että mietitään, miten julkinen liikenne saadaan vetovoimaisemmaksi ja millaisessa yhteiskuntarakenteessa elämä voisi olla mukavaa ilman autoakin.

En ole omistanut koskaan autoa, mutta liikkumistani se ei ole rajoittanut. Nyt asun tietysti suurkaupungissa, jossa autosta olisi enemmän riesaa kuin hyötyä, mutta edellisen puolikkaan elämästäni olen elänyt maalla – tosin nykyistä paremman bussi- ja junatarjonnan aikoina.

Autottoman elämän ei tarvitse suinkaan tarkoittaa putoamista sadan vuoden takaiselle mobiliteetin tasolle, kuten jotkut kauhistelevat. Kyse on enemmän asenteista. Siitä, että auton omistamista ja käyttöä pidetään itsestäänselvänä osana hyvää elämää ja vieläpä statussymbolina.

Minulle elämänlaatua on se, ettei tarvitse omistaa kallista peltilehmää vaan pääsen arkisille asioilleni kävellen, polkupyörällä ja julkisilla, ja silloin harvoin kun on jotain isompaa kuljetettavaa, saan käyttöön vuokra-auton suhteellisen vähällä vaivalla.

Suomenkin väestö on nykyään keskittynyt niin vahvasti eteläisimmälle kolmannekselle, että siinä olisi ihan hyvää kenttää aloittaa muutos.

Kirjoittaja on ympäristöasioihin erikoistunut vapaa toimittaja, joka asuu Berliinissä. Lisää Brusinin blogitekstejä löydät täältä.

Tweet