Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

Mitalipelit

Natalia Baer

Vihreä viiniblogi.
Viini-intoilija. Lena Björklund kiistelee makuasioista blogissaan joka toinen viikko. Natalia Baer

Viini-intoilija. Lena Björklund kiistelee makuasioista blogissaan joka toinen viikko.

13.1.2010

Lena Björklund

Tunnen suurta epäluuloa viinikilpailuja kohtaan. Epäilen, että niihin liittyy pimentoon jäävää rahaliikennettä ja kaikenlaista muuta epäilyttävää.

Raskauttavin seikka on kuitenkin se, ettei sellaista viinikilpailua ole tullut vielä vastaan, missä arviot viinin hyvyydestä perustuisivat siihen miten hyvin viini välittää kasvualueensa ilmastoa, maaperää ja perinteitä.

Mutta jos viinikilpailuja halutaan niin kovasti pitää, niin miksei niissä voisi olla makusarjoja. Yksi taatusti pullea sarja olisi hillomaiset viinit. Toinen voisi olla pehmeät ja pyöreät. Viime mainittua sarjaa voisi kutsua myös helposti lähestyttäviksi.

Sarjoja löytyisi varmasti vaikka kuinka. Mainitsen tässä vielä pari. Niistä minä olisin kiinnostunut: särmikkäät ja alkuperäiset.

Särmikkäät voisivat olla niitä korkealaatuisia viinejä, joita Italiassa kutsutaan ankariksi, austero. Ne eivät tee itseään tykö vähääkään. Lähestyvät kaula pystyssä arvokkaasti ja vähät välittävät trendeistä.

Alkuperäiset-sarja voisi koostua terroir-viineistä.

Erehdyin vuosia sitten ostamaan Helsingin Viiniexpossa, eli viinimessuilla ykköseksi arvioidun viinin. Lupaan, ettei virhe toistu.

Pitäkööt kilpailunsa, niin kauan kuin ne pidetään sellaisina kuin ne pidetään. Niihin osallistuu vain pieni osa viinintuottajista. Jo se vääristää kilpailun tyystin. Voittajaksi saatetaan julistaa viini, joka kaikkien osallistuessa kilpailuun pitäisi perää.

Viinikilpailut tulivat mieleeni, kun joulun jälkeen avasin sähköpostin töissä. Tulleissa posteissa kerrottiin kahdesta kilpailusta.

Yhdessä Euroopan suurin luomumessujen pitäjä Biofach etsii viinejä, joille voisi antaa tittelin Mundus-viini.

Kilpailu on loppusuoralla. Nelikymmenhenkinen arvostelijajoukko on jo maistanut kaikki sille lähetetyt luomuviinit.
Niitä on 622 ja ne ovat tulleet yhdeksästätoista maasta. Eniten on tullut Italiasta, joka pitää hallussaan luomuviinitarhojen maailmanennätystä. Niistä on lähetetty 163 viiniä.

Toiseksi eniten on lähettänyt Saksa, 116 viiniä. Espanja on vain yhden viinin päässä Saksasta. Ranskasta viinejä osallistuu 95.

Enemmistö viineistä on punaisia, 390 kaikkiaan.

Kiinnostusta kilpailuun selitetään sillä, että palkinto on kova myyntivaltti. Aika moni tuottaja voikin pian saada käyttöönsä uuden mainosvaltin, sillä kilpailusäännöt sallivat, että jopa 30 prosenttia lähetetyistä viineistä palkitaan tavalla tai toisella. Mainosvaltin voi siis saada jopa 180 viiniä!

Mundus-viinin arvostelulautakuntaa kehutaan asiantuntevaksi. Kunhan eivät ole sellaisia maistajia kuin viinikriitikko Matt Skinner, joka viinioppaassaan The Juice 2010 antoi pisteitä ja kirjoitti maistelumerkintöjä myös sellaisista viineistä, joita hän ei ollut maistanut.

Asiasta kertoo tammikuun Decanter-lehti.

Skinner on James Olivierin Melbournessa sijaitsevien ravintoloiden viinipomo. Hän perustelee huiputustaan sillä, että kyseessä ovat vuodesta toiseen perin tasalaatuiset viinit. Ne tietää maistamattakin!

Toinen viinikilpailu, josta sain tiedon, koski Ranskaa. Etelä-Ranskassa pidetään tammikuun lopulla kansainväliset luomuviinimessut, joilla valitaan parhaat viinit vuosittaisessa Millésime Bio Wine -kilpailussa.

Viinit on jo juotu ja voittajat julkistettu. Mitaleja on neljä: juryn erikoispalkinto, kulta, hopea, pronssi. Jos palkintoseremoniassa käytettäisiin urheilukilpailuista tuttuja palkintopalleja, palkitsemisesta ei tulisi mitään. Pelkästään juryn erikoispalkinnon sai viisi viiniä, joukossa kolme punaviiniä, likööri ja samppanja.

Kultamitaleja sai kolmekymmentä viiniä! Hopeaa ja pronssia saavien määrä oli samaa luokkaa.

Mahdettiinkohan kaikki viininsä lähettäneet palkita?

Ärtyneisyyttäni hieman lievensi se, että tunnen yhden palkituista, venetolaisen luomuviinitarhan nimeltä Pizzolato. Se sai kultaa kuohuvasta Proseccostaan.

Kirjoitin kesällä 2008 Pizzolatosta, kun olin käynyt siellä. Kiva paikka, mukava ja rustiikki majatalokin kodikkaine ravintoloineen. Sympaattisia ihmisiä, järkevästi ideoitua luomuviinituotantoa.

Ajattelen Pizzolatoa pelkästään hyvällä. Mutta jos Millésime Bio Wine -kilpailussa olisivat olleet mukana ne monet huimat terroir-henkiset luomuviljelijät, joita tiedän, Pizzolato ja moni muu olisi siirtynyt mitaleissa vähemmän kiiltäviin.

Niin se on. Eikä tarvitse edes sanoa ikävä kyllä. Pizzolatolla kyllä riittää ansioita yli mitalikuumeen. Ne eivät vain ole niin näppärästi muutettavissa myyntivalteiksi kuin mitali.





Viite