Maaperää, kippis!

2.10.2009

Lena Björklund

Viiniatlaksia ja useita muita viinikirjoja kirjoittanut brittiläinen viiniasiantuntija Oz Clarke seikkailee syys-lokakuun ajan keskiviikkoisin FST5:ssä Kalifornian viinialueilla terroir-käsitteeseen torjuvasti suhtautuvan brittitoimittajan James Mayn kanssa. Ohjelma uusitaan lauantaisin.

Viime viikolla May joutui yököttelemään parikin kertaa, sillä kaksikko kiersi Paso Doblen aluetta, missä useampikin Ranskasta kotoisin oleva viinintekijä viljelee Rhonen laaksosta tuttuja rypälelajikkeita ja korostaa – Mayn kauhuksi – terroirin merkitystä viinin teossa.

Siis maaperän, jos terroir-sanan typistää yhteen sen merkittävimpään ulottuvuuteen. Siihen voi tosin liittää paljon muutakin: ilmaston, maanpinnan muodot, rinteet, aurinkoisuuden.

Pitäydyn tässä kuitenkin maaperässä, sillä etenkin mukavan mineraalisissa valkoviineissä olen aika ajoin tunnistavinani, että viini on tehty kovin kivisessä maassa kasvaneista rypäleistä.

Riesling kuulemma on se rypälelajike, joka erityisen hyvin välittää maaperäänsä. Testasin asiaa maahantuoja Vin Naturen järjestämässä tilaisuudessa.

Maistamani viinit olivat Ranskasta Alsacesta, sieltä Ranskan pienimmältä viinialueelta, jonka EU-parlamentaarikot niin hyvin tuntevat, koska siellä sijaitsevassa Strasbourgissa kokoustelevat.

Kaikki olivat luomuviinejä.

Aloitin Alsacen terroir-pioneerin Marcel Deissin perus-Rieslingillä vuodelta 2007. Olen maistanut hänen viinejään aiemminkin ja pidän niistä aina. Tässä häntä ei kuitenkaan voinut laskea mukaan, koska viinin rypäleet oli kerätty useista hänen tarhoistaan. Ei siis ollut vain tiettyä maaperää.

Mutta André Stentzin Riesling Rosenbergissa oli. Rypäleet olivat kypsyneet merkeliä – tiukkaa savista maaperää – ja kalkkikiveä sisältävässä maaperässä.

Stentzin Grand Cru Mandelberg oli samanlaisesta maaperästä, mutta Grand Cru -tarhasta. Molemmat Stentzit olivat vuosikertaa 2008.

Alkolla on valikoimissaan yksi Stentzin Riesling, ei tosin mikään maistamistani. Stentzin Rieslingit ovat tiukkoja, niissä on jopa teräksisyyttä ja ne ovat jotenkin sulkeutuneita. Säilytänkin Alkosta ostamiani Stentzejä yleensä vuoden, ennen kuin avaan ne.

Ja koska pidän tiukoista tiiviistä viineistä enemmän kuin pehmeistä tykötekevistä, minulla on aina muutama Stentz odottamassa kaapissa.

Stenzin jälkeen maistoin kolmea Alsacen nousevan tähden Jean-Christophe Bottin Rieslingejä. Riesling Grafenreben 2005 tuli savisesta ja kalkkikivisestä maaperästä, Riesling Burgreben 2004 savisesta ja hiekkakivisestä ja Riesling Grand Cru Schoenenbourg 2007 merkelisestä.

Mitä niistä sanoisi? Suuria persoonallisuuksia kaikki ja jokainen erilainen.

Lopuksi maistoin vielä viisi todella mainion Jean Dirlerin Rieslingiä. Tunnen jonkun verran hänen viinejään ja pidän niistä kovasti.

Dirlerin Riesling Grand Cru Spiegel 2007 tuli merkeliä ja hiekkakiveä sisältävästä maaperästä, Riesling Grand Cru Saering 2007 merkeliä, kalkkikiveä ja hiekkakiveä sisältävästä maaperästä ja Riesling Grand Cru Kesslerin kolme eri vuosikertaa, 2005, 2006 ja 2007, hiekkaa, savea ja hiekkakiveä sisältävästä maaperästä.

Tällaisessa maistelussa sylkyastialla on käyttöä. Muu ei ainakaan minulle ole mahdollista. Humala ei lisää vivahteiden tajua.

Mutta välittyikö se maaperä?

Mitään varmaa en tohdi sanoa, mutta jotenkin kiitolliseksi tulin. Sillä se kai nyt on selvää, että viinintekijät, jotka suhtautuvat maaperäänsä kunnioituksella ja arvostuksella, suhtautuvat koko viininteon prosessiin siten, että se ei voi olla maistumatta heidän viineissään.

Esimerkiksi Bott ja Dirler ovat tietoisesti pienentäneet satojaan, mikä tiivistää viinin makua ja saa sen paremmin ilmaisemaan syntyperäänsä.

Kaikki maistamani viinit olivat hienoja persoonallisuuksia. Puhtaita, konsentroituneita, tasapainoisia. Niitä ei löydy Alkosta, mutta ravintoloiden viinilistoilta niitä kannattaa etsiä.

Jos maailmassa olisi enemmän tällaisia viinejä, moni joisi aiempaa kohtuullisemmin. Sillä laadukkaassa jo vähä on kylliksi.

Lisää vihreitä viiniblogeja löydät täältä.

Tweet