Yleä tarvitaan enemmän kuin koskaan

9.3.2011

Petteri Järvinen

Vihreiden tietoyhteiskuntaohjelman viimeisenä aiheena on Yleisradion asema. Otsikolla ”Yleisradiosta yleismedia” todetaan, että tv-maksu on korvattava sosiaalisesti oikeudenmukaisella, henkilökohtaisella ja tulosidonnaisella mediamaksulla.

Oikeudenmukainen, henkilökohtainen ja tulosidonnainen maksujärjestelmä on jo olemassa: siitä käytetään nimitystä verotus. Heti seuraavassa lauseessa ohjelma itsekin toteaa, että ”mikäli kuitenkin päädytään budjettirahoitukseen...”.

Toivottavasti päädytään, sillä se on jatkossa ainoa mielekäs tapa rahoittaa Yleisradiota. Laitteisiin tai kotitalouksiin kytketyt tasaverot, kuten nykyinen tv-maksu, eivät toimi. Miksi luoda uutta, rinnakkaista maksujärjestelmää, jonka porrastuksesta tulojen mukaan käytäisiin loputtomasti kiistelyä? Puhumattakaan byrokratiasta, joka tarvittaisiin maksun keräämiseen.

Yleisradio on aina ollut eduskunnan erityisessä suojeluksessa. Poliitikot istuvat Ylen hallintoneuvostossa ja viime kädessä päättävät tv-maksun kohtalosta. Pelko siitä, että budjettirahoitus vaarantaisi Ylen riippumattomuuden, tulee noin 90 vuotta myöhässä.

Sen sijaan on totta, että budjettirahoitus toisi Yleisradion kustannukset julkiseen tarkasteluun. Eduskunnan suojeluksessa Yle on saanut nauttia ainutlaatuisesta etuoikeudesta: sen rahoitus on ollut turvattu ja katsojilta kerätty maksutulo nousussa joka vuosi. Talouden taantumassa koulutuksesta, sairaanhoidosta ja julkisista palveluista on voitu säästää, mutta Ylen rahoitukseen ei ole saanut koskea.

Viestinnän maailma on mullistunut 20 vuodessa. Internet, mobiilipalvelut, taivaskanavat ja rajaton sisältötarjonta ovat tänään kenen tahansa ulottuvilla. Silti Ylen toimintaa ohjaa edelleen vanha julkisen palvelun periaate ja luottamus siihen, että tulopuoli voi vain nousta.

Olisi korkea aika päivittää Ylen rooli muuttunutta maailmaa vastaavaksi. Viimeisin päivitys on 17 vuoden takaa, eikä siinä ole mitenkään huomioitu viestintämaailman mullistusta. Maksutonta kaupallista tarjontaa on niin paljon, ettei Ylen tarvitse enää tarjota tasapuolisesti kaikkea kaikille. Tarjonnan määrästä on siirryttävä sen laatuun.

Ylen pitäisi keskittyä niihin sisältöihin ja palveluihin, joita kaupalliset tahot eivät tarjoa. Pienessä maassa vain massoille tarkoitettu sisältö voi olla kaupallisesti kannattavaa. Ulkopuolelle jää valtavasti alueita, jotka ovat tärkeitä ja joista vain Yle pystyy huolehtimaan.

Antenniverkossa näkyy nyt 13 maksutonta ja 21 maksullista kanavaa. Kaupallisen viihteen rinnalla asiallista, vastuullista ja hyödyllistä julkista palvelua tarvitaan enemmän kuin koskaan.

Moni vaatii Ylen kanavien siirtämistä maksullisiksi. Ne maksakoon, jotka katsovat. Valtio ei kuitenkaan voi olla maksu-tv-operaattori. Se voi tarjota tv-sisältöä vain kaikkia hyödyttävänä julkisena palveluna, ei maksua vastaan.

Radion puolella työnjako toimii jo nyt hyvin. Ylen kanavat eroavat selkeästi kaupallisista kilpailijoista tuottamalla muun muassa ajankohtaisohjelmia, kuunnelmia ja pitkiä keskusteluja. Kaupalliset kanavat ovat lähinnä musiikkiautomaatteja, joissa levyjen ja mainosten väliin on ripolteltu tekokeveää huulenheittoa. Kuulija huomaa eron heti. Vastaava selkeä ero tarvitaan myös tv-puolelle.

Vasta kun Ylen asema viestinnän kentässä ja julkisen palvelun sisältö on saatettu 2000-luvulle nähdään, kuinka iso Yle tarvitaan, ja paljonko sille pitää varata budjetista rahaa.

Kirjoittaja on kokoomuksen ehdokas ensi kevään eduskuntavaaleissa.

Tweet