Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

15 vuoden aukko kansakunnan muistissa

Taisteluparit.
Kilpakumppanit. Blogisarjassa seurataan samoista paikoista taistelevien ehdokkaiden vaalitaistoa.

Kilpakumppanit. Blogisarjassa seurataan samoista paikoista taistelevien ehdokkaiden vaalitaistoa.

10.3.2011

Jyrki Kasvi

Kansalliskirjasto on Suomen suurin ja vanhin tieteellinen kirjasto, joka vastaa kansallisen julkaisuperinnön kartuttamisesta, kuvailusta, säilyttämisestä ja käyttöön asettamisesta. Käytännössä Kansalliskirjasto on suomalaisen kulttuurin muisti.

Suomalaisen tietoyhteiskunnan ja digitaalisen kulttuurin kerääjänä Kansalliskirjaston ei ole kuitenkaan annettu suorittaa sille kuuluvaa tehtävää.

Ensimmäistä kertaa sitten Kansalliskirjaston perustamisen vuonna 1640 kirjaston kokoelmiin on tullut ammottava aukko. Ja mikä pahinta, koska kyse ei ole fyysisistä kirjoista vaan biteistä, vahinko on peruuttamaton.

Lainsäädännön hitauden vuoksi 1990-luvun ja 2000-luvun alun tietoyhteiskuntakehityksestä kiinnostuneilta historian tutkijoilta puuttuvat ensikäden lähteet kokonaan. Aivan kuin Kansalliskirjastoa olisi käsketty heittää kaikki ennen vuotta 1800 julkaistut kirjat uuniin.

Kun tekijänoikeuslakia uudistettiin vuonna 2006, lakiin kirjattiin poikkeus, jonka mukaan Kansalliskirjasto saa kerätä aineistoa Internetistä tutkimuskäyttöön. Kansalliskirjasto ei suinkaan kopioi koko Internetiä, ei edes kaikkia suomalaisia sivuja, vaan arkistoi edustavan otoksen suomalaisten sivustojen sisällöstä.

Kun arkisto avattiin tutkijoille kaksi vuotta sitten, se sisälsi 77 miljoonaa nettisivua. Kuitenkin ainoastaan niin sanotussa vapaakappalekirjastoissa on pääte, jolta on pääsy tähän tietokantaan eli käytännössä lupa selata vanhoja suomalaisia nettisivuja. Tallenteita sivujen sisällöstä ei saa tehdä.

Tekijänoikeuslain muutos ei kuitenkaan ollut taannehtiva, eikä Kansalliskirjasto ole uskaltanut tieten tahtoen rikkoa lakia. Ennen vuotta 2006 julkaistuja nettisivuja ei ole kerätty.

Kaikkea ei ole kuitenkaan vielä menetetty. Esimerkiksi Internet Archive -projekti on arkistoinut myös suomalaisia nettisivuja waybackmachine.org-palveluun, jolta ne ovat kaikkien katsottavissa. Kansalliskirjasto ei kuitenkaan voi nykyisen lainsäädännön vuoksi ottaa näitä sivuja omaan arkistoonsa.

Varastoissa on edelleen myös vanhoja nauhoja, joilta edes osa ennen vuotta 2006 julkaistuista sivuista olisi edelleen pelastettavissa Kansalliskirjaston verkkoarkistoon. Se vaatisi kuitenkin tekijänoikeuslain muuttamista.

Me olemme sen lain tulevaisuuden historian tutkijoille velkaa.

Kirjoittaja on kansanedustaja ja vihreiden ehdokas ensi kevään eduskuntavaaleissa.





Viite