Yhden prosentin aloite

25.10.2012

Lasse Leipola

Tänään on tehty historiaa! Tai no, oikeastaan historiaa tehdään vasta muutaman viikon kuluttua, kun Luonto-Liitto, Animalia, Oikeutta eläimille ja Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto kiikuttavat monimetrisen pinon paperia Väestörekisterikeskuksen tarkastettavaksi. Sen jälkeen Suomen historian ensimmäinen kansalaisaloite siirtyy eduskunnan käsiteltäväksi.

Tältä osin järjestöt saivatkin vuolaat kiitokset kaikilta torstaiseen tiedotustilaisuuteen osallistuneilta eduskuntaryhmiltä. Ensimmäistä kansalaisaloitetta pidettiin tärkeänä merkkinä kansanvallan vahvistumisesta ja sille luvattiin asiallinen eduskuntakäsittely.

Kun aletaan puhua aloitteen sisällöstä, mielipiteet hajaantuvat nopeasti. Vain vasemmisto ja vihreät ovat selkeästi turkistarhauksen kiellon puolella. Rkp ja kristilliset vastustavat sitä. Neljän suuren puolueen osalta edustajat jakautuvat kahteen leiriin sekä niiden välillä arpoviin. Vastustajien leiri on hyvin todennäköisesti selvästi kannattajien leiriä suurempi.

Tässä tullaankin turkistarhausta vastustavan aloitteen suurimpaan ongelmaan: siihen ei nimittäin ole kerätty likimainkaan tarpeeksi nimiä.

Toki uuden perustuslain edellyttämät 50 000 nimeä on saatu hienosti kerättyä määräaikaan mennessä, ja ajatusta jo aiemmin kannattaneet kansanedustajat sitä ilolla tukevat. Yksi prosentti kansasta on kuitenkin niin pieni ryhmä, ettei se riitä pelotteeksi edes niille suurten puolueiden edustajille, jotka ovat vielä kannastaan epävarmoja. Varsinkin, kun melko luottavaisin mielin voi laskea, että valtaosa tuosta joukosta äänestää joka tapauksessa vasemmistoa tai vihreitä.

Tämä ei tarkoita sitä, etteikö kansalaisaloitteella voi olla todellista valtaa. Kyllä sitä voi olla, mutta se ei synny automaattisesti sillä, että kerätään puolessa vuodessa 50 000 nimeä. Nimiä tarvitaan paljon enemmän – ja paljon nopeammin.

Turkistarhauksen vastainen kansalaisaloite kärsiikin jonkin verran siitä, että se on ensimmäinen laatuaan. Moni ei vielä hahmota sen valtaa suhteessa esimerkiksi tavalliseen adressiin. Toisaalta kampanja ei juurikaan ehtinyt hyödyntää mahdollisuutta allekirjoittaa aloite verkossa, mikä tuli mahdolliseksi vasta lokakuussa.

Turkistarhaus-kampanjan jalanjäljissä on huomattavasti helpompi kulkea. Kansalaisaloitteen todellinen valta nähdäänkin vasta sitten, kun jonkin aloitteen taakse kerääntyy kymmenkertainen joukko suomalaisia. Kuinka moni KANSANedustaja uskaltaisi äänestää tuollaista joukkoa vastaan?

Kirjoittaja on Vihreän Langan toimittaja.

Tweet