Tähtihetkeni politiikassa 1/2

14.12.2010

Rosa Meriläinen

Joskus sitä ystävät kysyvät, että miksi käytät niin paljon aikaasi politiikkaan. Että mahtoi se olla kansanedustajana turhauttavaa, jos kuukausien uurastuksen tulos on yksi lause valiokunnan mietinnössä. Tai toiveikas aavistus siitä, että mahdollisesti yksi lakipykälä olisi saanut eri muodon, jos ei kymmenen meikäläistä olisi tehnyt niin paljon kuin teki.

Niinpä päätin yrittää kirjata vilpittömästi ne onnistumisen kokemukset, tähtihetket, jotka ovat omaa poliitikon uraani kannatelleet. Harva niistä osuu niihin vuosiin ja siihen työhön, mitä kansanedustajana tein.

1. Ensimmäinen tähtihetkeni oli vihapostin saaminen vuonna 1995. Olin silloisen avomieheni kanssa Tampereen yliopiston ylioppilaskunnassa tasa-arvoprojektisihteereinä.

Meille tuli kotiin sellainen vanhanaikainen uhkailukirje, jossa kirjaimet on yksitellen leikattu ja liimattu lehdistä. Sellaisen tekeminen on kauhea vaiva ja tuntui hauskalta olla vaivan arvoinen: että meidän työllä on niin paljon merkitystä ja vaikutusta, että joku viitsii siihen tällaisen määrän tunnetta ja työtä uhrata.

Muuta kirjeen sisällöstä ei ole jäänyt mieleen kuin hieno lause ”Matti Säteri, feministien henkisesti kuohima marionetti”. Sittemmin hyökkäävää kansalaispalautetta on tullut enemmän kuin tarpeeksi, enkä aina osaa niistä riemua irti repiä.

2. Toinen tähtihetkeni osui Viinikankadulle. Vuosi oli 1997 ja olin kaksi vuotta omistautunut ylioppilaskuntapolitiikalle. Kävelin vanhempieni kotia kohden ja mietin miksi haluan Suomen ylioppilaskuntien liiton hallitukseen.

Minulle tuli sellainen olo, että kun olen jaksanut syventyä asioihin, minua kuunnellaan ja kas, olen onnistunut hankkimaan varteenotettavan näkemyksen. En muista mikä se minun näkemykseni oli, jotain holistista ehkä, mutta se oli hieno tunne, että joo: minulla on annettavaa. On ihanaa tuntea olevansa hyödyllinen.

3. Kolmas tähtihetkeni oli samana vuonna. Olin ensimmäistä kertaa vihreiden puoluevaltuuskunnan jäsen, oikein varapuheenjohtajakin, ja meillä käsiteltiin ohjelmaa eettisestä eläintenpidosta. Muistan miten edesmennyt Jukka Kanerva parahti, että tämä on kuin keskitysleirin järjestyssääntöjä lukisi.

Muotoilin suttupaperille lauseen siitä, miten turkistarhaus on lopetettava siirtymäajalla. Esitin sen ja kas, se meni yksimielisesti läpi. Olimme ensimmäinen puolue, joka tämän päätöksen teki.

Jälkeenpäin yksi vaasalainen valtuuskunnan jäsen selitti medialle, että hän vastusti kirjausta, mutta ei osannut äänestyttää, kun se tuli niin yllättäen.

Niin, politiikassa asiat vaativat konkreettisten esitysten tekoa ja äänivallan käyttöä. Hoksasin, että osaan ja minua kannatetaan. Nopea muotoilujen tekeminen on ässätaitoni.

4. Neljäs tähtihetki oli oman porukan löytäminen: vihreät riiviöt. Vuonna 1998 samanmielisten saman sukupolven vihreiden porukka kokoontui yksityishuoneistossa ja muovasi omaa poliittista ohjelmaa. Oras Tynkkynen ikävä kyllä kaivoi esiin tuotoksemme, eikä se aivan nerokkaalta enää tunnu.

Äänestimme muun muassa siitä, sanommeko sodan olevan perseestä vai syvältä. Mutta se oli hienoa se yhteinen halu. Nyt riiviöistä on edustakuntaryhmässä kolme: Anni Sinnemäki, Johanna Sumuvuori ja Oras Tynkkynen. Pieniä tähtihetkiä ovat ne jokaiset, kun olen saanut nostaa näitä rakastamiani ja arvostamiani maailmanparantajia.

Jatkuu seuraavassa osassa.

Kirjoittaja on entinen vihreä kansanedustaja, joka puraisee blogissaan päivänpolitiikkaa kerran viikossa.

Tweet