Edustavat linnanneidot

7.12.2010

Rosa Meriläinen

Minulla on kananlentomaiselta poliittiselta uraltani lukuisia traumoja, eikä niistä vähäisimpänä jokavuotinen nöyryytys: linnanjuhlat.

Voitteko kuvitella kansanedustajan ajatelleen tehtäväkseen maailmanparannuksen, jossa näkemyksellisyys olisi olennaisempi taito kuin edustavuus?

Linnanjuhlissa kamalaa ei ollut pelkästään se omaan ulkonäköön kohdistuva mediapaine, jota oli muutenkin pakko oppia sietämään. Myös tuttavapiiri sekosi aina samaan juttuun. Itselleni läheiset ihmiset kykenevät varmasti kuvailemaan pääpiirteissään useamman linnanjuhlapukuni (yhteensä viisi kappaletta) kuin lakialoitteeni (yhteensä kahdeksantoista kappaletta).

En myös mitenkään osaa mennä mukaan siihen yhteiseen päivittelyyn, jossa haukutaan sellaisten naisten ulkonäköä ja tyyliä, joiden arvo ja osaaminen on ihan oikeutetusti muissa jutuissa. Puhe on paitsi entisistä kollegoistani, myös ystävistäni.

Ymmärrän kyllä jollain teoreettisella tasolla sen tarpeen, että edustajan täytyy olla myös edustava. On kiva ajatella, että nuo tuolla jossain jotka hoitavat politiikan, vastuun ja vallankäytön, ovat meitä muita pikkaisen parempia. Jos näin ei olisi, sitä täytyisi itse eläytyä siihen, että valta ja vastuu kuuluisivatkin demokratiassa ihan jokaiselle. Pynttäytymiskyvyistä riippumatta.

Joskus käy niin onnellisesti, että samalla ihmisellä on sekä tyylitajua että poliittista näkemystä. Onnittelen näitä Anni Sinnemäen kaltaisia ihmenaisia.

Muutoin tekee mieli muistuttaa vanhasta ideastani, jolla päästään samalla vaivalla eroon paiseen kaltaisesti presidentistä ylimääräisine valtaoikeuksineen: peruutetaan tasavalta, ryhdytään monarkiaksi. Sitten meillä olisi erikseen ne tyypit, joiden tehtävä on pukeutua koreasti ja erikseen ne tyypit, joilta odotetaan yhteiskunnallista ajattelua.

Miehillä on onneksi koko elämän mahdollisuus turvautua johonkin koulupukuun: tummaan pukuun tai frakkiin. Vain casual fridayt yleistyessään aiheuttavat ne samat hikikarpalot otsalle, jotka pilaavat niiden naisten elämää, joille pukeutuminen ja pynttäytyminen ei ole nautinto, vaan pirullinen pakkopulla.

Naisille on joissain maissa määritelty pukukoodi yhtä tarkaksi kuin pukumiehille. Ymmärrän, että jonkun mielestä islamin pukeutumissäännöt ovat naiselle myös helpotus. Kyllä tuli itsellekin moneen kertaan eduskunnassa mieleen, että burkhaanko tässä saatana pitäisi pukeutua.

Kirjoittaja on entinen vihreä kansanedustaja, joka puraisee blogissaan päivänpolitiikkaa kerran viikossa.

Tweet