Siniristi avoimuuden puolesta

1.11.2010

Esa Suominen

Viimeisten kuukausien yhteiskunnallinen keskustelu on liikkunut vahvasti arvokysymyksissä. On puhuttu konservatiivis-kansallisten arvojen noususta, johon yhdistyy oletettua yhteiskunnallista eliittiä vastaan suuntautuva protesti.

Vihreät ovat julistaneet arvovaaleja, jossa ratkaistaan suunta avautuvan ja itseensä käpertyvän yhteiskunnan välillä. Sen sijaan siitä mistä puhumme kun puhumme suomalaisuudesta ja kansallisesta identiteetistä, ei ole juurikaan keskusteltu.

Sosialidemokratian suhde kansallisuusaatteeseen on kaksijakoinen. Toisaalta sosialidemokratia sijoittuu määritelmällisesti kansallista ajattelua vastaan. Työväenliikkeen pitkä perintö liittyy nimenomaan kansainvälisyyteen ja alkuperäiseen luokkasolidaarisuuteen, joka ylittää kansalliset rajat. Merkitystä on arvoilla ja yhteiskunnallisella asemalla, ei kansallisuudella tai kulttuurilla.

Tämä on sosialidemokratian vahvuus tänäkin päivänä, joka näkyy niin eurooppalaisessa yhteistyössä kuin aktiivisuudessa globalisaation hallintaa koskevassa keskustelussa. Kyseessä on maailman suurin ja laajimmalle levinnyt poliittinen liike.

Toisaalta on myös niin, että sosialidemokratian näkyvin ja tuntuvin saavutus – pohjoismainen hyvinvointivaltio – on eurooppalaisista juuristaan huolimatta ollut korostuneen kansallinen projekti. Laaja-alainen hyvinvointivaltio on mahdollinen vain sellaisessa yhteiskunnallisessa tilanteessa, jossa kansalaisten välillä vallitsee laaja luottamus ja solidaarisuus.

Kansallinen identiteetti, kansallisvaltiossa, on ollut voima, jonka varaan hyvinvointivaltiota on voitu rakentaa. Tätä kautta sosialidemokratia ja suomalaisuus ovat kytkeytyneet toisiinsa.

Edistyksellisinä itseään pitävissä liikkeissä suomalaisuuden käsitettä tai kansallisiin arvoihin vetoamista pidetään usein vanhanaikaisena tai jopa arveluttavana. Väitän, että tässä kyseiset liikkeet ovat kuitenkin tehneet merkittävän virheen. Oleellista on käsitteen sisältö, ei käsite itsessään.

Suomalaisuudella on edelleen, ja nopean muutoksen oloissa jopa korostuneesti, merkitystä. Siksi sen jättäminen tarkoituksella syrjään, leimaaminen ajastaan jääneeksi tai lähtökohtaisesti epäilyttäväksi on omiaan luomaan käsitystä "eliitistä" ja”"kansasta", jonka arvoista ja arjesta yhteiskunnalliset vaikuttajat ovat etääntyneet. Tämä luo pelitilaa liikkeille, jotka ottavat haltuunsa yhteisen tärkeän arvon muovatakseen siitä oman politiikkansa oikeuttajan.

On hyvä kysymys miksi suomalaisuuden käsitteen sisällön saavat nykykeskustelussa määritellä ne, jotka käyttävät tilaisuutta hyväkseen ja määrittelevät sen ulossulkevasti ja ahtaasti, takertuen syntyperään? Miksi heidän annetaan se tehdä?

Miksi maailmaa liberaalien silmälasien läpi katsovat ihmiset jäävät omalle mukavuusalueelleen päivittelemään halveksimaansa "suomalaista junttiutta" ja luovuttavat tärkeän arvon taistelutta poliittisille vastustajilleen? Kyseessä on liian usein laiskuus, joka johtuu liian usein silkasta perusteettomasta ylemmyydentunteesta.

Edistyksellisten liikkeiden, erityisesti sosialidemokratian, avainkysymys tulevaisuudessa on se miten yhteistä, tasa-arvoista solidaarisuutta ja sitä kautta sosiaalista eheyttä voidaan luoda yhteiskunnassa, jossa laajojen kollektiivi-identiteettien merkitys on vähentynyt ja jossa erityisesti kulttuuriset erot ovat kasvaneet. Tärkeää on löytää yhteisiä nimittäjiä, arvotarinoita, joihin ihmiset voivat kokea kuuluvansa.

Eräs vastaus voi löytyä uudelleenmääritellystä suomalaisuudesta. Suomalaisuuden ei tarvitse eikä tule määrittyä veren kautta, vaan se voi olla arvomaailma. Kansalaisiksi voidaan tulla arvoyhteisön kautta, syntyperään katsomatta. Tämä jaottelu antaa ihmisille itsellensä mahdollisuuden päättää itse haluavatko he kuulua yhteisöön vai eivät.

Suomalaisuus voisi tarkoittaa tietynlaista asennetta maailmaa ja kanssaihmisiä kohtaan: avoimuutta, vapaamielisyyttä, rohkeutta ja itseluottamusta. Meillä ei ole mitään pelättävää, koska me pärjäämme kyllä. Suomalaisuuteen kuuluu tinkimätön vaatimus yhdenvertaisuudesta, rehellisyydestä ja sukupuolten välisestä tasa-arvosta. Suomalainen yhteiskuntamalli nojaa vahvasti työhön. Siihen kuuluu idea lakien kunnioittamisesta vastineeksi siitä, että kaikki ovat osallisia niitä säädettäessä. Ja niin edelleen.

Sellaista on oikea, aito suomalaisuus josta voi olla ylpeä.

Kirjoittaja on sdp:n poliittisen osaston päällikkö.

Tweet