Perussuomalaisten nousu - erään tarkkailijan selityksiä

15.10.2010

Esa Suominen

Perussuomalaisten gallupnousu ravistelee suomalaista politiikkaa. 12,5% kannatus viimeisimmissä mittauksissa ennustaisi lähes 20 edustajan ryhmää tulevaan eduskuntaan sekä tukevaa sijaa Suomen neljänneksi suurimpana puolueena.

Miksi perussuomalaiset menestyvät? Nopeat selitykset vetoavat karismaattiseen johtajaan ja kasvavaan maahanmuuttovastaisuuteen. On kuitenkin syytä olettaa, että kyseessä on huomattavasti monipuolisempi ilmiö, joka ei palaudu mihinkään yksittäiseen asiaan.

Uudet poliittiset liikkeet painottavat aina eroaan aiempaan politiikkaan puheella "vanhoista puolueista" ja "vanhasta politiikasta", jonka käytännöt ja korruption ne aikovat muuttaa. Tämä retoriikka on kuulunut suomalaiseenkin puoluekeskusteluun jo pitkään, mutta nyt se alkaa vaikuttaa aivan uudella voimalla.

Väitän, että kysymys on nimenomaan kulttuurisesta ilmiöstä. Politiikka, pitää tämä sitten paikkansa tai ei, näyttää yhä vähemmän ”kaiken kansan toiminnalta” ja yhä enemmän ammattipoliitikkojen peliltä. Poliitikot näyttävät kansalaisista vähemmän yhteisten asioiden hoitajilta tai aatteen esitaistelijoilta ja yhä enemmän oman uransa rakentajilta. Joidenkin kohdalla tämä voi pitää myös paikkansa, koska poliittinen aktiivisuus saattaa vaikuttaa myös työuraan – usein vähemmän myönteisesti.

Kun sekä politiikan kieli että toimijat erkaantuvat arjesta, alkaa koko poliittinen järjestelmä tuntua vieraalta. Demokratialla ei tunnu olevan vaikutusta eikä merkitystä. Tätä korostaa se, että monet niistä kansallisen politiikan välineistä joilla yhteiskuntaa muutettiin vielä 1980-luvulla, ovat menettäneet tehoaan. Ihmisten vaikutusvalta kansalaisina, yhteiskunnan jäseninä, on vähentynyt.

Samaan aikaan yhteiskunnalliset vaatimukset kohdistuvat entistä enemmän rakenteiden sijasta yksilöön. Moni tavallinen suomalainen ihminen löytää itsensä asemasta, jossa vika asioiden tilaan on näennäisen yhteiskunnallisen eliitin mukaan nimenomaan kansalaisissa. Juokse nopeammin, käyttäydy eurooppalaisemmin, näytä menestyvältä ja pienennä hiilijalanjälkeäsi. Merkityksestään huolimatta viesti on sama, itsenäsi et kelpaa.

Kun tähän politiikan ja puolueiden oletettuun elitististymiseen liitetään käsitys poliittisten toimijoiden oman moraalin rappeutumisesta, josta todisteena toimii vaalirahakohu, ollaan tilanteessa, jossa vastuusta vapaalle liikkeelle syntyy poliittista tilaa. Liikkeelle, joka ei myy yhteiskunnallista toimintaohjelmaa, vaan vastarintaa ja vaihtoehtoa.

Sillä, että vaalirahakohu koskee käytännössä lähes ainoastaan keskustan ja kokoomuksen poliitikkoja, ei ole merkitystä. Epäluottamuksen kokemus tartuttaa koko poliittisen establishmentin, jonka osia ihmisten mielissä ovat myös sdp, vihreät ja myös vasemmistoliitto. Tämä on mielestäni suurin syy siihen, ettei jatkuvassa nousussa ollut tyytymättömyys oikeistohallituksen toimintaan ole kanavoitunut sdp:n kannatukseen.

Perussuomalaiset iskevät tähän saumaan, kulttuuriseen vallankumoukseen oletettua yhteiskunnallista eliittiä vastaan. Myynnissä on käsitys ”tavallisen ihmisen” kunnianpalautuksesta. Tämä viesti on toiminnallisuudessaan puhutteleva ja sen puitteissa kannatusta voi hakea yli aatteellisten rajojen.

Ihmiset tietävät itse, ettei perussuomalaisilla ole käytössään minkäänlaisia konkreettisia ratkaisuja yhteiskunnallisiin ongelmiin. He tietävät myös sen, että perussuomalaiset ovat Suomen keskusjohtoisin puolue, toimien itse täysin päinvastoin kuin se malli jota myyvät. Se, etteivät he tällä hetkellä ainakaan gallupien perusteella anna tämän häiritä itseään, kertoo lähinnä siitä kuinka suuressa luottamuspulassa muut puolueet tällä hetkellä rämpivät.

Perussuomalaisten nousu ei taitu sodanjulistuksilla populismia vastaan. Se taittuu vain, mikäli muut puolueet kykenevät vakuuttamaan ihmiset siitä, että ne kykenevät yhdistämään uudenlaisen, reilun ja rehellisen tavan toimia sekä konkreettiset ja käyttökelpoiset esitykset, joita kohtaan voi kokea luottamusta. Tähän yhtälöön eivät perussuomalaiset pysty.

Moni odottaa perussuomalaisten hajoavan aatteelliseen sekamelskaansa mahdollisen vaalivoittonsa jälkeen. Näin voi käydä. Maahanmuuttokriitikot tarvitsevat Soinia ja Soini heitä vain vaalipäivään saakka. Tyytyvätkö mahdollisesti vallan kahvaan kiinni pääsevät halla-aholaiset soittamaan toista viulua SMP-Oinosten takarivissä? Tuskin.

Tämän ajatuksen varaan ei kuitenkaan kenenkään kannata tuudittautua. Norjan edistyspuolue on maan toiseksi suurin puolue sosiaalidemokraattien jälkeen kolmatta vaalia putkeen. Tämä siitä huolimatta, että yhden miehen showna pidetty puolue vaihtoi johtajansa uuteen. Tanskassa paikalliset perussuomalaiset ovat vakiinnuttaneet asemansa yli 10% puolueena. Tästä syystä pallo on nimenomaan muilla puolueilla.

Kirjoittaja on sdp:n poliittisen osaston päällikkö.

Tweet