Persuhtavat vihreät

28.9.2010

Rosa Meriläinen

Sekä vihreissä että persuissa on ihan tilastotietoon nojaten räknätty, että olemme puoluekentällä harvinaisen selkeät vastapoolit. Emme juurikaan kilpaile samoista äänestäjistä, joten voimme surutta lätkiä toisiamme. Vanha viisaus kun kertoo, että vittuilemalla ei ketään saa puolelleen.

Jos ajattelee perinteistä oikeisto-vasemmisto-jakoa, vastakkaisuus tuntuu sekä tiivistyvän persujen ja vihreiden erossa, että menettävän merkityksensä. Vihreät on porvarillinen vasemmistopuolue ja perussuomalaiset työväenluokkainen oikeistopuolue. Kuitenkin juuri meidän nousumme kertoo siitä, ettei vanhanaikainen jako oikeistoon ja vasemmistoon kerro kaikkea politiikasta.

Vihreät ovat koko olemassaolonsa yrittäneet todistaa, ettei ole mielekästä kysellä ja leimata joka välissä, että mikä on oikeistolaista ja mikä vasemmistolaista, kun niin moni meille tärkeä asia ei asetu lainkaan tälle akselille.

Itselleni aikoinaan puoluevalinnassa vasemmistolaisuuttani tärkeämmäksi tekijäksi nousi se, että vihreät ovat vähemmistöjen puolue: en liene ainut, jolle jakolinja konservatiivien ja liberaalien välillä on kirkkaampi kuin oikeiston ja vasemmiston välinen, joka on tässä postsosialistisessa maailmassa niin kovin veteen piirretty viiva.

Kiitän siis persuja siitä, että he olemassaolollaan ja kannattajakuntansa profiililla todistavat oikeaksi tämän vihreiden perusväitteen.

Kiitos persuille myös siitä, että he reippaasti tekevät vaalikampanjaamme. Kun persut julistavat olevansa meidän vaihtoehtomme, moni suvaitsevaisuuteen ja kansainvälisyyteen arvonsa nojaava tietää, että juuri me olemme hänen vaihtoehtonsa.

Itsekin aikoinaan tein hienon vaalituloksen ylioppilaskunnan vaaleissa tekemättä lainkaan vaalikampanjaa. Sen sijaan yksi öykkärihenkinen ydinenergianuori levitti kampuksen täyteen lappuja, joissa julisti olevansa kaikesta kanssani eri mieltä. Kiitos hänelle tästä hienosta vaalityöstä poliittisen urani kriittisellä alkutaipaleella.

Mutta jokin meitä persujen kanssa yhdistääkin, vaikka se ei hipsterilandiassa näy. Tajusin tämän taksissa, jutellessani mukavan tamperelaisen taksikuskin kanssa. Hän kertoi ihmetelleensä, miksi se persujen apulaispuoluesihteeri niin vihreitä mollaa, vaikka molemmat puolueet ovat ainoat vaihtoehdot vanhojen puolueiden meiningille.

Vanhassa vihreässä aktiivikunnassa olikin vielä 1990-luvulla paljon nykyistä enemmän persuhenkistä protestiliikettä, jossa oli totuttu sivusta huutelemaan mikä kaikki hoidetaan pieleen. He ovat olleet ymmärrettävästi pettyneitä, kun totuuden torven sijasta meistä moni onkin kokenut mielekkäämmäksi päästä tekemään asioita vierestä valittamisen sijasta.

Toki tämä tekijän ja valittajan erokin on veteen piirretty viiva. Minusta on ihan luvallista ja fiksua keskustella niistä linjavalinnoista, mikä kompromissi on tarpeellinen ja mikä vain liikaa. Monille ydinvoimahäviön jälkeen hallitukseen jääminen oli liikaa. Minusta taas olisi tuntunut todella turhauttavalta jatkaa vihreää politiikkaa, jos olisimme tuominneet itsemme semi-ikuiseen oppositioon.

Kirjoittaja on entinen vihreä kansanedustaja, joka puraisee blogissaan päivänpolitiikkaa kerran viikossa.

Tweet