Sanoudumme irti itsestämme

5.10.2010

Rosa Meriläinen

STT:n Risto Jussila tuntee vihreät perinpohjaisesti. Niinpä hän osasi hyvin viikonlopun valtuuskunnasta kaivaa esiin sen, miten puolueen molemmat ministerit, joista toinen on nykyinen ja toinen entinen puheenjohtaja, ilmoittivat olevansa eri mieltä puolueen tuoreista kielipoliittisista linjauksista.

Taisin minäkin ehdottaa ohjelman hylkäystä ihan vain pelastaakseni oman peppuni: pystyn tarvittaessa argumenttien loppuessa kivahtaa, että minä en kannattanut koko paperia.

Meinasin turvautua tähän heti sunnuntai-iltana, kun en osannut selittää, miten ihmeessä se venäjänkokeilu itärajalla toteutettaisiin, mitkä olisivat perustellut syyt opettaa venäjää ruotsin sijasta ja miksi kuvittelemme, ettei kukaan itärajalta kuunaan muuta kaksikielisille seutuville.

Syvällä identiteettiin menevistä aiheista on vaikea tehdä sellaisia ohjelmallisia linjauksia, joihin kaikki todella sitoutuisivat. Kun kannatamme perustuloa, on helpohko yhdessä löytää malli, jota sitten lähdetään puolustamaan turuilla ja toreilla. Kun kannatamme kaksikielisyyttä, on jo vaikeampi löytää mallia, joka tyydyttäisi kaikkia.

Nythän nähtiin tasapainoisen kompromissin tarkoittavan sitä, että toiset ovat sitä mieltä että linjauksessamme kaksikielisyyttä romutetaan ja toiset ovat sitä mieltä, että ruotsinkielen asemaa pönkitetään. Osa ruotsinkielisistä loukkaantuu jo siitä, että asiasta ylipäänsä edes keskustellaan muullakin tasolla kuin jylhillä juhlapuheilla, joissa ylistetään kaksikielisyyden merkitystä kansakunnalle.

No onneksi tällä kertaa johdon irtisanoutuminen puolueen linjasta ei ollut yhtä näyttävä, kuin taannoin Hämeenlinnan puoluekokouksessa, jossa eduskuntaryhmä ja puolueen puheenjohtaja Cronberg ilmoittivat välittömästi kokoustauolla, etteivät edistä puolueen ohjelmalinjausta kahden kirkkokunnan erityisaseman purkamisesta.

Sinänsä aiheet ovat hyvin samantyyppiset: ne menevät niin syvälle omiin kokemuksiin, minäkuvaan ja maailmankuvaan, ettei normaali poliitikon realismi ja kompromissihalukkuus päde. Päätti puolue tällaisista asioista mitä hyvänsä, sen kaikki jäsenet puheenjohtajasta passiivijäseneen ovat jatkossakin siitä juuri sitä mieltä kuin aikaisemminkin.

Se, mikä voi muuttaa ja muokata mielipiteitä, on hyvä keskustelu, ei äänestyspäätös. Kyllä minut kallisti äänestämään johdonmukaisesti pakkoruotsin puolesta Janina Anderssonin, Anni Sinnemäen ja Panu Laturin hienot puheenvuorot.

Tweet