Punavihreä blokki

21.9.2010

Rosa Meriläinen

Pyyhkiessäni viime kyyneliä poskiltani sunnuntai-iltana siirryin seuraamaan Dancen finalistivalintoja hieman tylsempää, mutta loppujen lopuksi melkein yhtä mielenkiintoista vaalia.

Ne, joille edelleen Sanazin putoaminen tai Iman finaalipaikka tuntuu viikon tärkeimmältä tapahtumalta tiedoksi: Ruotsin vaaleissa ei ole kysymys blondeista, vaan siitä, että sikäläiset leikkivät kaksipuoluejärjestelmää - oikeisto-vasemmisto - oikeisto voitti ja rasistipuolue pääsi vaa’ankieliasemaan.

Vaa’ankieliasema tarkoittaa sitä, että kumpikaan kahdesta blokista ei pysty saamaan mitään aikaan muuta kuin hajoamalla tai neuvottelemalla rasistien kanssa.

Näin turvallisiin enemmistöihin tottuneesta nykysuomalaisesta näkökulmasta vähemmistöhallitukset ovat aina aika kuumottavia. Vielä kuumottavammaksi asian tekee se, että vaa’ankieliasemassa on uusi puolue, jonka toimintatapoja ei tunneta ja ajatuksia laajasti arvosteta.

Ruotsin vihreät ovatkin olleet ymmärrettävästi valokeilassa, kun on seurattu hylkäävätkö he blokkinsa ja lähtevät porvareiden kelkkaan. Tosin emme tiedä, olisivatko sikäläiset porvarit oikeasti valmiita neuvottelemaan heidän kanssaan vai ovatko kutsuhuudot vain mediapeliä. Ruotsalaiset kun tosiaan ovat tottuneet vähemmistöhallituksiin, mutta eivät kompromissihakuisiin moni-ideologisiin hallituksiin niin kuin suomalaiset.

Vihreiden lisäksi suomalaisessa keskustelussa keskiössä ovat demarit. Jouhki iski kampanjakirjansa loistavaan hetkeen, sillä nyt bemaridemarin mietteille on tilausta. Urpilainen kun ensireaktionaan, poliitikoille varsin tyypillisesti, esitti demareiden tappion syyksi porvareiden kataluutta. Peilistä vikaa ei löytynyt.

Unohdetuksi on ollut jäädä naapurimaan laitavasemmiston surkea vaalitulos. Ne, jotka haikailevat Suomeen punavihreää blokkia voivat miettiä, olisiko laitavasemmiston kärttyisä kannattajajoukko iloinen ituhippien ja demaribemarien kelkkaan menemisestä.

Vaikka vasemmisto muutenkin on sitonut kohtalonsa demareihin – he tuskin menisivät sellaiseen hallitukseen, jossa demareita ei ole – illuusio itsenäisyydestä kannattaa ehkä säilyttää jos halutaan ylipäänsä jotenkin perustella oman erillisen puolueen olemassaolo.

Itse en toivo blokkipolitiikkaa Suomeen. Uskon, että monipuoluejärjestelmä pystyy kaksipuoluejärjestelmää paremmin kanavoimaan äänestäjien moninaisuutta. Kaksipuoluejärjestelmä tapaa myös aiheuttaa keskipakoisvoimaa. Siitä seuraa se, että politiikasta tulee hallituksesta riippumatta joko oikeistolaista tai hiton tylsää.

Arvostan myös avarakatseista neuvottelukykyä vaalien jälkeen. Tuloksen ratkettua pohditaan, millä porukalla saadaan muodostettua toimintakykyinen enemmistö. Kyllä se on aidompaa äänestäjien tahdon kuuntelua kuin kaksipuoluejärjestelmän simulointi.

Kirjoittaja on entinen vihreä kansanedustaja, joka puraisee blogissaan päivänpolitiikkaa kerran viikossa.

Tweet