Järki ja tunteet

25.6.2012

Kaino Riesu

Tuhansien perheiden elämä särkyi! Tässäkö se nyt oli? KATASTROFI! Taivas romahti. Kuinka maan nyt käy?

Nämä sanomalehtien otsikot olivat jo sen verran mojovia, että kaiken nähnyt mediakriitikkokin valpastui. Mitä kauheaa oli tapahtunut? Maanjäristys? Uusi tappajavirus? Joukkokuolema?

Ei vaiteskaan, muuan firma vain ilmoitti vähentävänsä henkilökuntaa, niin kuin monilla firmoilla on aika ajoin tapana. Nokian väenvähennys vie työpaikan 0,15 prosentilta Suomen työllisestä työvoimasta. Se ei koske 99,85:tä prosenttia.

Tämmöisen suhdeluvun laskin tässä vanhoilla töppösormillani ihan itse. Mediaporukoilta on turha odottaa näin korkeaa matematiikkaa saati mitään järkevää näkökulmaa siihen, ”miten Suomen nyt käy”, kun työpaikka menee 0,15 prosentilta.

Mediaväkeä uutinen järkytti huomattavasti enemmän kuin Nokian kaikkeen tottunutta henkilökuntaa, josta tiettävästi kukaan ei irtisanomisinfon jälkeen kuollut.

Mutta koska työpaikan menetys on pahinta, mitä toimitusten vakiintuneet kuukausipalkkalaiset pystyvät kuunaan kuvittelemaan, otsikot olivat sen mukaiset.

Yleisradion hyvin kiihdyksissä oleva toimittaja haastatteli Nokian Oulun-toimipisteen pihalla infosta ulos lampsivia työntekijöitä. Oliko yllätys? Ei, onhan tässä lehtiä luettu. Järkyttikö? Noo, onhan tämä tietysti ikävää, mutta minkäs teet. Mitä seuraavaksi? Katsotaan nyt, eiköhän tämä tästä. Keski-ikäisten oululaismiesten tyyneys ja toimittajan kiihko olivat vaikuttava yhdistelmä.

Medialle Nokian tuorein supistamisilmoitus oli ennen kaikkea tunneviestintää. Poikkeuksia olivat ne harvat toimitukset, joiden tuotannosta välittyi ajatus journalismista ennen kaikkea tiedonvälityksenä. Valtaosa mediasta keskittyi epämääräisen sameaan, murheen murtamaan myötäelämisjournalismiin.

Kun media on ensin rakentanut Nokiasta epätodellisen auvoisan kuvan, myös kuvan romutus on epätodellisen liioittelevaa.

Huipentumansa tämä kaikki sai viime lauantaina, kun Helsingin Sanomat julkaisi pääjuttunsa otsikolla ”Elop teki uuvuttavan työviikon”.

Jutussa kerrottiin hallituksen yöllisestä kokouksesta. Tunnelmaltaan ilmeisen hurussa tilaisuudessa herraporukat olivat tiivistäneet Nokian tulevaisuutta yhteen sanaan. Marko Ahtisaaren mukaan sana on rakkaus – rakkaus tuleviin tuotteisiin. Hellanlettas sentään!

Jutussa muistettiin mainita, että Stephen Elop saa kärsimyksistään kyllä tuhtia palkkaa. Toimittaja tietenkään ei maininnut summaa. Meikäläistä kun ei hienotunteisuus vaivaa, kerron Steffan palkan teillekin: pelkästään viime vuonna jäbä ansaitsi huonosti menevän firmansa sietämisestä 7,9 miljoonaa euroa.

Vaikka koko firma menisi kanttuvei, Elopin ei koko loppuelämänsä aikana tarvitsisi miettiä, mitä raskii ruokakaupasta ostaa.

Nimimerkki on sivutoiminen mediakriitikko, joka käyttää koston pelossa nimimerkkiä. Kirjoitus on julkaistu alunperin 21. kesäkuuta ilmestyneessä Vihreässä Langassa.

Tweet