Jutta Urpilaisen ahdinko

11.1.2011

Rosa Meriläinen

Vain valtava vaalivoitto voi pelastaa Jutta Urpilaisen. Se ei välttämättä ole hänen näkökulmastaan oikeudenmukaista, mutta ei puheenjohtajan pesti mikään ihmisoikeus ole. Joskus vain asiat, aika ja juna menevät niin, ettei mahdollisuuksia ole.

Onhan näitä meilläkin nähty ja siitä voi selvitä. Satu Hassi pudotti aikoinaan Tuija Braxin puheenjohtajapallilta, vaikka jälkeenpäin ajatellen Brax ei ollut mitään sen arvoisia virheitä tehnyt. Siispä häntä ja hänen aikaansa ei juuri pahalla, saati pilkalla muistella.

Itse olin siinä kokouksessa, vuonna 1997, ensimmäistä kertaa puoluekokousedustajana, enkä muistanut ajatelleeni asiaa ollenkaan siitä näkökulmasta, että mikä mahtaisi olla puolueen kellokkaiden kannalta reilua ja miltä heistä mahtaa tuntua. Vaikka siis olin jo eduskuntaryhmässäkin töissä tuolloin.

Nykyään epäilen välillä miettiväni enemmän sitä, miltä ex-kollegoista tuntuu, kuin mitä heidän oikeasti pitäisi tehdä. Kun poliitikot muuttuvat omassa päässä oikeiksi ristiriitaisiksi monipuolisiksi mielenkiintoisiksi ihmisiksi, joista on hyviä omakohtaisia muistoja, sitä menettää ikuisiksi ajoiksi ulkopuolisen näkökulman politiikkaan.

Ulkopuolinen voi nimittäin ihan oikeutetusti ajatella, että vaikka Urpilaisen sisällöllisesti ja johtajaominaisuuksiltaan ohut julkisuuskuva olisikin epäreilu ja demareiden ahdinko pidemmän aikavälin kuin Urpilaisen puheenjohtajakauden ongelma, johtajien tehtävä nyt on vain kantaa henkilökohtaisella urallaan puolueen tappiosta vastuu. Tietysti tämän pitäisi koskea myös puoluesihteeri Mikael Jungneria.

Kun puolue voittaa vaaleissa, sekään ei pääsääntöisesti ole puhtaasti puheenjohtajan ansiota. Vaalikampanjalla ja ehdokasasettelulla on suuri merkitys. Ne harvoin ovat peräisin puheenjohtajan aivoista.

Politiikan toimittajien maailmassa televisiotenteissä pärjäämisellä on isompi vaikutus kuin äänestäjien päässä. Kuten Tommi Uschanov vastaansanomattoman julmanhauskasti kirjassaan Suuri kaalihuijaus osoittaa, ihmisistä iso osa on autuaan pihalla politiikan perusasioista.

Vihreiden äänestäjistäkään moni ei tiedä, että me olemme hallituksessa. Silloin on aika vaikea arvioida hallituspolitiikan onnistumista.

Jutta Urpilaisen puolustukseksi on sanottu, että jos kyseltäisiin olisiko Stubb tai Niinistö Kataista parempi puheenjohtaja, aika moni vastaisi kyllä. Jostain syystä Jyrki Kataisessa ei kuitenkaan haisteta siitä haavoittuneen verta, joka innoitti journalistit hyökkäämään maassa makaavan kimppuun.

Paljon ehtii vielä tapahtua ennen vaaleja. Ehkä tulemme näkemään aivan uusia ajojahteja. Tai sitten mielenkiintoista yhteiskunnallista keskustelua, mene ja tiedä.

Kirjoittaja on entinen vihreä kansanedustaja, joka puraisee blogissaan päivänpolitiikkaa kerran viikossa.

Tweet