Hippi Riossa

19.6.2012

Rosa Meriläinen

Marjutta Hippi oli täpinöissään. Lasten takia hän ei ollut koskaan päässyt osallistumaan kansainvälisiin konferensseihin. Edes Maailman sosiaalifoorumiin. Kateellisena Marjutta oli joutunut katsomaan uutiskuvia mielenosoituksista. Nyt hän pääsi Rioon.

Rio de Janeirossa oli pidettävä YK:n kestävän kehityksen konferenssin, jota edelsi ja oheisti loputon määrä erilaisia pienempiä valmistelu- ja suunnittelukokouksia sekä kansalaisjärjestöjen verkostoitumistapaamisia. Marjutta oli saanut ulkoministeriön matka-apurahan, jolla voisi edustaa Suomea ITH:n tapaamisissa. Kyseessä on Kansainvälinen puunhalaajien kattojärjestö, jota johtaa kotimaassaan Bangladeshissa arvostettu monsuunitutkija Kamala Khana.

Marjutta oli maksanut lentoveronsa Maan ystäville, mutta hienoinen huono omatunto kaihersi silti mieltä Pariisin valtavalla Charles de Gaullen lentokentällä hänen vaihtaessaan Brasilian koneeseen. Muistuttaakseen itselleen matkan tärkeydestä Marjutta kaivoi tämän tästä käsiinsä kaikki tulostamansa kokousasiakirjat. Hän ei aivan ymmärtänyt, mitä kokouksessa oli tarkoitus päättää, mutta hän tiesi oman tehtävänsä: muistuttaa maailman päättäjiä siitä, että valtioiden on nyt sitouduttava ympäristöasioihin. Muuten koittaa tuho.

Perillä Rio de Janeirossa Marjutta etsi bussin hotellille. Tuntien seikkailun jälkeen hän sai huoneensa ja lähti etsimään kokouspaikkaa. Valtavan konferenssihotellin aulassa häneltä penättiin kulkulupaa. Kukaan ei näyttänyt osaavan muuta kuin portugalia. Vihdoin joku ohikulkija neuvoi Marjutalle muutaman korttelin päässä olevan rekisteröintipisteen, josta kulkuluvan saisi. Sinne Marjutta suuntasi. Paikalla oli noin neljäsataa muutakin jonottajaa. Kun Marjutta oli jonottanut neljä tuntia, luukku suljettiin. Käsinkirjoitettu lappu lupasi, että ikkuna aukeaisi uudestaan seuraavana päivänä klo 11. Marjutta päätti tulla silloin hyvissä ajoin.

Seuraavana päivänä Marjutta kolme tuntia jonotettuaan sai vihdoin kulkuluvan. Reippaasti askeltaen hän marssi kokouskeskittymään muuttaakseen maailman. Se oli siestalla. Tutkittuaan kansalaisjärjestöjen seminaariohjelmaa Marjutta löysi mielenkiintoisen workshopin ”Naiset ja ympäristö”, joka oli merkitty alkavan neljältä.

Workshop pidettiin ikkunattomassa kokoushuoneessa, jonka siirrettävät sermit heiluivat ja kokolattiamatosta leijaili neniä kutittava nöyhtä. Kiiltäviin sareihin ja afrikkalaisiin kankaisiin pukeutuneet amerikkalaiset naiset parveilivat paikalle. Vihdoin paikalle tuli pienikokoinen vanha nainen, joka alkoi viritellä dia-projektoria. Viideltä hän pääsi aloittamaan esityksensä.

Mitä pajatusta! Marjutta pinnisteli ja pinnisteli, mutta ei ymmärtänyt mitään tämän naisen englannista. Diat olivat sinänsä kauniita. Niissä näkyi naisia, luontoa, lapsia ja hikipajoja. Marjutta itki nähdessään oman pienen Pattinsa ikäisiä nälkiintyneitä lapsia raskaissa töissä. Puhuja katsoi Marjuttaa heltyneenä. Kun workshop oli ohi, hän toi Marjutalle käyntikorttinsa. Siinä luki: Kamala Khana, ITH. Marjutta oli kuin olikin verkostoitunut.

Tyytyväisenä kansalaisjärjestöjen verkoston antiin Marjutta lähti hotellihuoneeseensa lepäämään. Huomenna alkaisi varsinainen konferenssi ja silloin pidettäisiin eittämättä joku ihanan iso mielenosoitus.

Kirjoittaja on entinen vihreä kansanedustaja. Tarina jatkuu kahden viikon kuluttua tiistaina.

Tweet