Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019
Hippi ja outo vieras
Jatkokertomus. Hippien perheen elämää seurataan kahden viikon välein.
5.6.2012
Hippien ovikello soi. Koska Petteri Hippi oli juuri valmistamassa quinoabataattipaistosta, hän huusi vaimoaan Marjuttaa avaamaan. Pian Marjutta juoksi hätääntyneenä ovelta takaisin.
”Siellä on se se se pe-perussuomalainen!”
”Se on tullu vokottelemaan äitiä takaisin”, parahti Petteri.
”Ei avata.”
”Pakkohan meidän on avata.”
”Mutta entä jos se tekee tai sanoo jotain.”
”Ei se varmaan oo meistä kiinnostunut, vaan äidistä.”
”Aattele jos se loukkaa sun äitiäs!”
Marjutta ja Petteri halvaantuivat paikoilleen ovikellon soidessa uudestaan. He kuulostelivat. Oliko Kaarina kuullut kellariin heidän keskustelunsa? Ei. Hän oli kuullut ovikellon, mutta ei arvannut sen liittyvän häneen mitenkään. Kaarina poti edelleen pahaa julkisen häpeän aiheuttamaa ahdistuneisuushäiriötä. Hän ei ollut kymmeneen päivään poistunut pimeästä kellarista kuin vessaan.
Ulkona perussuomalainen kansanedustaja Raimo Palli seisoi tummansinisessä puvussaan, sylissään valtava kimppu kaikenvärisiä ruusuja.
”Se on kellarissa”, kuului taivaalta.
Ei se ollut Jumala, joka Raimolle puhui. Se oli kuusivuotias Patti Hippi omenapuussa. Hän kertoi Kaarinan olleen kellarissa jo pitkään, koska Kaarinalla oli niin paha mieli.
”Miksi”, kysyi Raimo, joka oli hyvä juttelemaan lapsille kuin ihmisille.
”Se oli rakastunut yhteen Raimoon, mutta sitten sitä kiusattiin siitä. Sillä Raimolla on joku kaamee juoppo paha vaimopuoli ja iltapäivälehti.”
”Aha. Mä olen Raimo.”
”Sun pitää nyt olla ritari.”
”Neito ei tosin ole tornissa.”
”Eikä se oo neito, vaan mummu.”
”Mutta mun silmissä se on ihanin neito.”
”Mää kerron Kaarinalle.”
”Kerro.”
Patti näki keittiönikkunasta, miten sisällä Petteri ja Marjutta haroivat päitään ja pölöttivät. He eivät huomaisi häntä ja Raimoa. Niinpä Patti hyppäsi alas puusta, juoksi kellarinluukulle ja avasi sen kepillä. Raimo laskeutui Patin viereen polvilleen ja huhuili pimeyteen. Mitään ei kuulunut takaisin. Varovasti, jottei vain vahingoittaisi kauniita kukkia, Raimo tunki kimpun luukusta sisälle. Se otettiin vastaan.
”Minä rakastan sinua”, kuiskasi Raimo pimeyteen.
Patti nikkasi tyytyväisenä silmäänsä. Ovi aukesi. Ensin sieltä saapui Marjutta ja Petteri, jotka olivat loihtineet kasvoilleen ystävällisen ilmeen. Ennen kuin he ehtivät lausua harjoittelemansa tervetulolauseen, Kaarina sysäsi heidät syrjään. Hän oli ehtinyt kammata hiuksensa, etsiä harteilleen kauniin huivin ja sipaista huulipunaa.
”Raimo.”
”Tässä ollaan. Ensin vähän jännitti, että kehtaanko tulla autolla, mutta sitten tulin tällaisena kuin olen.”
Ja he lähtivät sillä Raimon autolla Pyynikin näkötornille munkkikahveille. Raimo vaati Patinkin mukaan.
Kirjoittaja on entinen vihreä kansanedustaja. Tarina jatkuu kahden viikon kuluttua tiistaina.
Tweet
.jpeg%3Fitok=dS47oFx3)
