Hippi ja rasistit

20.9.2011

Rosa Meriläinen

Petteri Hippi oli viettänyt etätyöpäivää kansallisen etätyöpäivän kunniaksi. Oli ollut mukavaa tehdä kotona töitä ilman housuja. On paljon helpompi tehdä tiedettä, kun housut ei kinnaa, eikä saumat hierrä.

Hän oli saanut yhden päivän aikana kirjoitettua artikkelia enemmän kuin koko edeltävän kuukauden aikana yhteensä. Kotona oli hyvä työrauha, kun sai keskittyä itse asiaan, eikä tarvinnut juoruilla ovensuissa siitä, kuka kärkkyy mitäkin virkaa ja milläkin rahoituksella.

Tyytyväisenä itseensä ja elämäänsä Petteri pakkasi Paju-vauvan välikausihaalariin, makuupussiin ja rattaisiin. He lähtivät hakemaan Pattia päiväkodista. Aurinko paistoi värikkäisiin lehtikasoihin, pultsarit näyttivät iloisilta ja muuttolintuparvi teki muodostelmia taivaalla. Paremmin ei voisi olla!

Patti oli iloinen isänsä nähdessään, niin kuin aina. Kuin idylliä eläen tämä kolmen hengen ryhmä käppäili bussipysäkille juuri sillä hetkellä, kun bussi saapui. Patti pysäytti bussin ja he nousivat keskiosasta sisään. Petteri hymyili viereisissä vaunuissa olevalle pikisilmäiselle tuttisuulle. Patti alkoi hauskuuttaa vauvoja.

”Kumpi on pahempi, neekeri vai neekerinnussija?”, kuului ilkeä ääni takaa. Viereisillä penkeillä istui kaksi nuorta miestä, jotka tuijottivat Petteriä ja hänen vieressään olevaa maahanmuuttajanaista lapsineen.

Petteri ei ollut nähnyt kuka puhui. Nykyään eivät rasistitkaan näytä skinnareilta, niin kuin vielä 90-luvulla, vaan kuka tahansa tavallisen näköinen ihminen voi yhtäkkiä purskauttaa ilmoille kaikenlaista vihaa, kaunaa ja pelkoa. Kuin finnin – persfinnin.

Petteriä pelottikin hieman. Juuri tuollaisilta isokokoisilta pojilta hän oli juossut pakoon koko peruskouluajan. Hän oli jo silloin ollut hintelä ja pitkätukkainen, väkivaltaa ja miehistä kilpailua vieroksuva kiltti poika.

”Vitun hippi”, jatkoi toinen pojista toisen haastaessa maahanmuuttajanaista tuijotuskisaan. Olisipa yrittänyt samaa vauvan kanssa, niin olisi takuulla hävinnyt.

”Eikö vituttais olla paskan värinen?”, poika sanoi kovaan ääneen jatkaen tuijotustaan.

Petteri ei saanut sanaa suustaan, nainen vilkuili hädissään ympärilleen apua pyytäen. Hän ei tiennyt seuraisiko tästä tönimistä ja lyömistä. Hän olisi halunnut sanoa jotain nasevaa takaisin, sillä hän puhui erinomaista suomea, mutta kyyneleet olivat tarttuneet kurkkuun ja hän pelkäsi niiden alkavan virrata, mikäli avaisi suunsa.

Onneksi viisivuotias Patti ei pelännyt.

”Keltainen kortti molemmille”, hän huusi tomerasti rasisteille.

”Te joudutte jäähylle kun puhutte vessajuttuja ja rumasti toiselle. Se on kiellettyä!”. Hetken bussissa vallitsi hiljaisuus.

Pullea mummo oli seuraava rohkelikko. Hän asetti kassit sylistään viereiselle penkille ja alkoi taputtaa Patille. Hiljalleen koko bussi yhtyi taputukseen. Kun rasistit jäivät pois, Patti huusi vielä kerran perään: ”jäähylle”. Vielä ovien sulkeuduttua rasistit kuulivat hurraa-huutoja ja taputusta.

Kirjoittaja on entinen vihreä kansanedustaja. Tarina jatkuu ensi tiistaina.

Tweet