Hippi haaveilee

27.9.2011

Rosa Meriläinen

Marjutan imetysdementia alkoi hälvetä sitä mukaa, kun Paju-vauva oppi syömään kiinteitä ruokia. Lusikka lusikalta Marjutta alkoi kaivata elokuviin, lehtien ja kirjojen ääreen, ystäviä tapaamaan. Yhä useammin hän unohtui katselemaan ulos ikkunasta ja miettimään omaa elämäänsä vauvanhoidon sijaan.

Alkuviikosta hän oli jopa vastannut ystävälleen, joka kyseli kuulumisia, ihan omia kuulumisiaan, ei vauvan kuulumisia. Omat kuulumiset olivat kuuluneet niin, että elokuviin pitäisi päästä, kun ei ole kohta vuoteen käynyt. Siltä seisomalta ystävät sopivat menevänsä perjantai-iltana katsomaan Woody Allenin uusinta elokuvaa Midnight in Paris. Siinä päähenkilö löytää Pariisista keskiyöllä auton, joka vie 20-luvulle. Siellä hän sitten bailaa ja juttelee kirjallisuudesta Hemingwayn ja Fitzgeraldin kanssa.

Niinpä Marjutta istui Pariisin keskiyön taian vallassa koko viikonlopun keittiön pöydän ääressä Yogi-yrttihauduketta jo haalenneessa vedessä uitellen. Pussin kyljessä luki toiveikkaasti ”women’s energy”, naisten energia. Marjutta kaipasi seikkailuja.

Petteri oli lukenut aamulla ääneen kaverin Facebookiin linkkaaman Greenpeacen tiedotteen siitä, miten saamelaisnuorten ja Greenpeacen yhteinen ympäristötaideteos Nellimin porotokan puolesta Ivalon paliskuntaa vastaan oli poikinut toimenpidekiellon YK:n ihmisoikeuskomitealta. Petteri ja Marjutta liikuttuivat molemmat kyyneliin hyvästä uutisesta: että maailmassa joku pitää alkuperäiskansojen ja perinteisen poronhoidon puolta. Kumpikaan ei huomannut ristiriitaa sen kanssa, että he olivat kasvissyöjiä. Petteri ei ollut kuunaan kaimaansa edes maistanut.

Marjutta haaveili itsensä osaksi lappilaiseen lumeen ihmisillä piirrettyä banderollia. Hän näki itsensä matkaamassa tuhat kilometriä kohti pohjoista iloisten ja aatteellisten nuorten kanssa vain auttaakseen pyyteettömästi luontoa ja luonnollisia asioita.

Huono omatunto oli riipaista Marjuttaa. Hän kannatti kansalaistottelemattomuutta, mutta ei ollut koskaan tullut lähteneeksi suojelemaan kettingein yhtään vanhaa metsää. Ei edes lähikorttelin kaakeliuuneja. Yksi opiskelukaveri oli osallistunut turkistarhaiskuun. Marjutta kadehti miestä. Miten tämä olikaan niin rohkea!

Joskus Marjutta toivoi, että olisi syntynyt toisena aikana. Ehkä vuonna 1995, jos olisi silloin ollut saman ikäinen kuin nyt, hän olisi osallistunut radikaalin eläinoikeusliikkeen toimintaan ja murtanut kettutietouden kansakunnan tajuntaan! Ehkä vuonna 1975 hän olisi ollut tulenpalava taistolainen, joka olisi oppinut vakoiluniksejä Moskovassa ja tehnyt maailmanvallankumousta.

Ehkä vuonna 1925 hän olisi uskaltanut istua Hemingwayn kanssa pariisilaisessa ravintolassa ja keskustella Espanjan sisällissodasta aamuun asti. Siitä, miten rohkeat miehet puolustivat oikeaksi näkemäänsä asiaa henkensä uhalla. Oi, miten kaunis Marjutta olisi ollut silloin 20-luvulla, jolloin pienet rinnat olivat muotia!

Marjutta liikuttui omasta kauneudestaan kyyneliin. Petteri kurkisti keittiön oviaukosta ja näki vaimonsa teekuppi kädessään itkevän hymyillen. Hän ei ollut varma halusiko tietää miksi.

Kirjoittaja on entinen vihreä kansanedustaja. Tarina jatkuu ensi tiistaina.

Tweet