Hippi sairastaa

4.10.2011

Rosa Meriläinen

Patti heräsi kuumeisena. Nuppi oli kuin kekäle kädellä koitettaessa ja silmät loistivat kiiltävinä ja sameina samaan aikaan. "Kuinka paljon kuumetta on?", tiedusteli unenpöpperöinen Petteri-isä vaimoltaan Marjutalta, joka oli valvonut vauvan ja Patin kanssa jo hyvän tovin.

Petteri ei muistanut, että eihän heillä ollut kuumemittaria. Marjutta ei uskonut numeroihin.

Patti kipusi lämpöpatteriksi isän syliin ja toivoi silittelyä. Petteri huomasi olevansa onnellinen siitä, että sai pidellä rauhassa sylissään yleensä väkkäränä sinne tänne säntäilevää tytärtään. Tuntui hyvältä, että sai vain istua sohvalla ja olla tärkeä syli. Sairaan lapsen kanssa kotiin jääminen oli myös yksi parhaimpia virkaoikeuksia: sai olla tekemättä mitään ja tunsi samalla olevansa hyvä ihminen.

Petteri pussaili tyttärensä hikistä otsaa ja lupasi Patille aamiaiseksi mitä ikinä tämä vain tahtoi syödä. Patti tilasi jäätelöpuuroa. Petteriä nauratti, mutta luvattu mikä luvattu. Hän laski tytön sohvalle, asetteli tyynyn mukavasti tälle päänaluseksi ja haki pakkasesta vaniljajäätelön jämän sulamaan. Hän kaipasi mikroa, mutta minkäs teet: Marjutta ei uskonut niiden turvallisuuteen. Mikro oli Marjutan mukaan luonnoton kapine, eikä hän luottanut mihinkään mikä säteilee - paitsi aurinkoon ja lapsiinsa.

Niinpä Petteri ja Patti odottelivat kaikessa rauhassa sohvalla pötkötellen jäätelön verkkaista sulamista. "Olisi hauskempaa katsella telkusta lastenohjelmia, kuin lautaselta jäätelön sulamista", pudotteli Patti. "Mitä sä isä teit silloin pienenä, kun olit kipeä?", hän jatkoi sen näköisenä, että tiesi vastauksen. Totta kai Petteri oli katsellut pienenä päivät pitkät videoita ja hän sen myönsikin. "Miksi sä isä sait lapsena katsoa televisiota, mutta mä en saa?"

Niin, Petterillä ja Marjutalla ei ollut televisiota. He eivät pitäneet siitä, miten perhe-elämä monilla näivettyi yhteiseksi tuijotushetkeksi: miten televisiosta oli tullut nykymaailman kaupallinen alttari, jolle uhrataan monta tuntia päivässä ilman, että opitaan mitään, koska sieltä katsotaan vain jotain aivotonta viihdettä.

Petteri kohautti avuttomana hartioitaan ja haki kannettavan tietokoneensa sohvapöydälle ja etsi sieltä Pingun. Pingu oli ainakin tasokasta lastenkulttuuria, sillä se ei ollut amerikkalaista, eikä siinä ollut väkivaltaa. Pingun pyöriessä hän meni keittämään sulaneeseen vaniljajäätelöön kaurapuuroa.

"Mä haluan zombimarjajaffaa", toivoi Patti. Petteriä kirpaisi. Hän oli aina lapsena saanut juoda kipeänä ollessaan keltaista jaffaa. "Mitä se on?", hän kysyi. "Mä näin mainoksen, että se on hyvää", sanoi Patti rehellisesti. "Mainokset valehtelee, ei saa uskoa niitä", vastasi Petteri tietäen, että totta kai lapsen pitää saada limsansa. Ja tämä sai.

Kirjoittaja on entinen vihreä kansanedustaja. Tarina jatkuu ensi tiistaina.

Tweet