Töissä, kiitollisena

18.9.2015

Annakaisa Suni

Parikymmentä Facebook-kaveriani on liittynyt ryhmään ”Töissä myös perjantaina 18.9. Ja ylpeä siitä”. Minäkin olen töissä tänään perjantaina, kun hallituksen kiristyspakettia vastustava mielenilmaus yrittää pysäyttää Suomen. En silti kehtaisi ylpeillä sillä sosiaalisessa mediassa.

Olen enemmän kiitollinen kuin ylpeä. Satun kuulumaan työelämän onnekkaisiin voittajiin. Minulla on työpaikka, vieläpä vakituinen. Palkallani pärjää Punavuoressa. Minulla ei ole lapsia tai sairaita vanhempia huollettavina.

Voin tulla nuhaisena töihin – siitä kärsivät työkaverini, mutta ainakaan en vaaranna kenenkään henkeä, toisin kuin kipeänä töihin menevä sairaanhoitaja. Tunnen tekeväni merkityksellistä työtä – Journalistiliitto ei osallistu mielenilmaukseen, koska toimittajat raportoivat siitä.

Minä ja Facebook-kaverini peilaamme hallituksen sanelua oman tilanteemme kautta. Ammattiliitot protestoivat omien jäsentensä etujen (ja johtajiensa arvovallan) puolesta.

Niin pitää ollakin – ja kuitenkin tuntuu siltä, että mielenilmaus ei osu maaliinsa. Todellista joukkovoimaa ei ole, jos kaikki miettivät vain omia etujaan.

Kovin taistelutahto tuntuu olevan Auto- ja kuljetusalan työntekijäliitto AKT:lla. Sen sijaan sosiaali- ja terveysalan ammattijärjestö Tehy kehottaa jäseniään osallistumaan mielenilmaukseen ainoastaan vapaa-ajallaan.

Hoitoalojen pienipalkkaiset, vuorotyötä tekevät naiset on nimetty kiristysten suurimmiksi häviäjiksi. Miksi he eivät pidä kovinta ääntä? Miten muut voivat tukea heitä? Auttaako liikenteen pysäyttäminen tehyläisiä saamaan ansaitsemaansa arvostusta?

Työelämässä, ja elämässä yleensäkin, heikoimmilla olevien puolta ei pidä kukaan. Vuonna 1985 AKT julisti Suomen ja Etelä-Afrikan välisen kaupan boikottiin vastalauseena apartheid-politiikkaa vastaan. Taistelisiko liitto vuonna 2015 esimerkiksi nollasopimuksella vuokratyötä tekevän maahanmuuttajan puolesta?

Tweet