Emme päästä veljeä veljen luo

10.9.2015

Kati Pietarinen

Eilen keskiviikkona pitämässään puheessa Euroopan komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker julkisti odotetusti suunnitelmansa, jonka mukaan muiden EU-jäsenmaiden tulisi ottaa Unkarista, Italiasta ja Kreikasta vastaan seuraavan kahden vuoden aikana 120 000 turvapaikanhakijaa aiemmin vaaditun 40 000 lisäksi. Vastaanottamisen pitäisi olla velvoittavaa.

Lisäksi Juncker puhui pysyvän kriisimekanismin käyttöön ottamisesta. Sen myötä turvapaikanhakijoita alettaisiin jakaa kaikkien jäsenmaiden kesken aina, kun tulijoiden määrä ylittäisi tietyn määrän.

Juncker puhui myös siitä, että EU:hun pitää olla helpompi tulla töihin, ja että myös turvapaikanhakijoiden pitää saada tehdä töitä ensi päivästä lähtien. Esimerkiksi Suomessa pitää nykyään odotella 3–6 kuukautta, ennen kuin oikeuden saa.

Junckerin sanat ovat tervetulleita, mutta kuten Saksan liittokansleri Angela Merkelkin sanoi, ne eivät ole riitäviä. 80 000 ihmistä vuodessa voi tuntua paljolta, mutta pelkästään Unkarin rajan on tänä vuonna ylittänyt noin kaksinkertainen määrä ihmisiä.

Helsingin Sanomien kolumnisti totesi eilen, että EU:n pakolaispolitiikka on epäonnistunut. Järjettömin osa sitä on niin sanottu Dublin-järjetelmä, jonka mukaan turvapaikkaa pitää yleensä hakea siitä jäsenmaasta, johon ensimmäiseksi saapuu.

Ulkorajojen maissa tulijoille ei käytännössä tarjota niitä peruspalveluita, mitä EU-lainsäädäntö edellyttää. Ihmiset elävät kaduilla, telttakylissä, vallatuissa taloissa. Kreikassa tilanne on jo vuosia ollut niin huono, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on todennut sinne palauttamisen rikkovan Euroopan ihmisoikeussopimusta. Italiaan ja Unkariin hakijoita palautetaan, vaikka olot ovat niissäkin epäinhimilliset.

Ihmiset pyrkivät eteenpäin, koska käytännössä kaikkia tulijoita ei rekisteröidä saapumismaissa. Silti heitä yritetään estää liikkumasta eteenpäin ja kytätään rajoilla. Viime viikolla Unkari esti pakolaisten pääsyn Itävaltaan ja Saksaan vieviin juniin – ja perui lopulta junavuorot täysin. Siirtolaisia myös poistettiin junista.

Vasta 1 200 miehestä, naisesta, pikkulapsesta ja vauvasta koostuva joukko sai tuntikausia kestävällä marssillaan kohti Itävaltaa aikaan laillisen ja turvallisen reitin Budapestista kohti Länsi-Eurooppaa. Siitä ei silti ole takeita, miten pitkään tämä reitti pysyy auki.

Sitäkään ei tiedä, kuinka moni nyt Euroopan läpi matkaavista joutuukin määränpäässä käännytettäväksi toiseen EU-maahan. Esimerkiksi Suomessa tänä vuonna tähän mennessä tehdyistä 2414 turvapaikkapäätöksestä yli viidesosa, 517, oli päätöksiä palauttaa henkilö muualle Eurooppaan. Kahdeksan heistä oli yksin saapuneita alaikäisiä. Viime vuonna näitä päätöksiä oli 861, kun maahan sai jäädä 1346 ihmistä. EU-tasolla Dublin-palautuksia toteutettiin vuonna 2012 yli 10 000.

Hulluinta on, että palautukset toimivat samanaikaisesti kaikkiin suuntiin: esimerkiksi vuonna 2013 Suomesta palautettiin 376 henkeä eri puolille Eurooppaa, erityisesti Italiaan, Ruotsiin ja Norjaan. Samaan aikaan lähemmäs parisataa henkeä hyväksyttiin palautettavaksi Suomeen Ruotsista, Saksasta ja Tanskasta.

Järjettömintä ja epäinhimillisintä systeemi on ihmisten kannalta. Suomestakin on vuosien varrella palautettu miehiä, naisia, lapsiperheitä ja ihmiskaupan uhreja eri puolille Eurooppaa tilanteisiin, jossa he ovat päätyneet elämän kaduille.

Suomesta ulkomaille siirrellään myös yksintulleita alaikäisiä, vaikka EU-tuomioistuin päätti jo vuosia sitten, että näin ei tule toimia.

Vaikka on päivänselvää, että uudessa maassa uuden elämän aloittamista helpottaa eniten läheisten tuki, Dublin ei ota sellaista näkökulmaa huomioon. Jos henkilö saapuu ensiksi Italiaan, hänen on Dublinin mukaan jäätävä sinne. Sillä ei ole mitään merkitystä, että Belgiassa saapumista odottaa veli, sisko, täti, setä, serkku, läheisin ystävä, kummisetä tai entinen naapuri. Merkitystä on vain sillä, jos odottaja on tulijan puoliso tai lapsi, tai yksin saapuvan alaikäisen sukulainen – silloin ensimmäisen maan periaattesta joustetaan.

Kun tällä viikolla noin sadan pakolaisen ryhmä pakeni Tanskan Rodbyssa rekisteröitymistä ja lähti marssimaan kohti Ruotsia, moni kertoi että heillä on Ruotsissa perhettä.

Samana päivänä läpi Tanskan matkustivat onnistuneesti myös Ruotsissa asuvan nuoren syyrialaismiehen unkarilaiselta pakolaisleiriltä lauantaiaamuna paenneet veljet, joiden kulkua Euroopan läpi – suuren osaa matkaa kävellen, mutta myös netistä toisensa löytäneiden itävaltalaisten ja saksalaisten auttajien tuella– seurasin viikonloppuna Twitterissä sydän pamppaillen. Maanantai-iltana Twitteriin ilmestyi vihdoin yhteiskuva veljeksistä hassuttelemassa Ruotsissa.

”Kahden vuoden kaipuun jälkeen veljekset vihdoin yhdessä perheenä”, mies kirjoitti

Dublinin mielestä veljesten pitäisi kuitenkin olla Unkarissa järkyttävällä leirillä, jossa jo heinäkuussa eli 700 ihmistä tilassa, joka on tarkoitettu 300:lle ja jonne ei päästetä toimittajia.

Ihmisten jakamisen sijaan tärkeintä onkin antaa heidän liikkua – ainakin Kreikasta, Italiasta ja Unkarista – sinne, missä heitä odotetaan, eikä enää palauttaa ketään lähtöruutuun. Länsieurooppalaisista määränpäistä käsin voi sitten miettiä niiden asettumista, joilla ei ole Euroopassa läheisiä.

On tullut aika kuopata Dublin.

Tweet