Jos et ole ollut hullu, et ole normaali

12.4.2017

Emmi Skytén

Emmi Skytén on Vihreän Langan toimittaja.

Kesän kynnyksellä muutamia vuosia sitten voin huonosti. Olin peruuttanut opiskelupaikkani maisteriohjelmassa ulkomailla. Olin asunut jo useita vuosia eri maissa. Nyt halusin kuitenkin asettua takaisin Suomeen.

Hain kesätöitä ja murehdin tulevaisuutta. Ahdistuin niin, että sain unta vain muutaman tunnin yössä. Kun pahaa unettomuutta oli jatkunut muutaman kuukauden, olin aika sekaisin ja ahdistunut. Muutin takaisin vanhempieni luokse. Äiti kärräsi minut lääkäriin.

Syksyllä asiat olivat paremmin. Sain taas unta, sitten töitä ja lopulta toisen opiskelupaikan.

En ole mitenkään erikoinen tapaus.

Uudessa-Seelannissa hiljattain tehtyyn psykologian tutkimukseen osallistuneista suurin osa, 83 prosenttia, oli kokenut jonkin mielenterveyden häiriön 38:aan ikävuoteen mennessä. Samankaltaisia tuloksia on muistakin tutkimuksista.

Suurin osa ihmisistä ahdistuu, masentuu tai sairastuu muuten psyykkisesti jossain elämänsä vaiheessa. Suurin osa ihmisistä myös toipuu.

Tutkijat ovat sitä mieltä, ettei ole normaalia, jos on aina pysynyt mieleltään terveenä. Se on vähän niin kuin ei olisi koskaan murtanut luita, saanut ruokamyrkytystä tai sairastanut tuhkarokkoa.

Toisin kuin julkisuudessa välillä väitetään, mielenterveysongelmat eivät myöskään ole kasvussa.

Aate- ja oppihistorian professori Petteri Pietikäinen on kritisoinut Uutistamo-blogissa uutisia, joiden mukaan suomalaisten mielenterveys olisi entistä häilyvämpi, ja masennus olisi noussut kansansairaudeksi. Hän on löytänyt psykologisia tutkimuksia 1960- ja 1970-luvuilta, joissa vain pieni osa tutkimukseen osallistuneista luokitellaan täysin terveiksi.

Masennuksen yleistyminen liittyy Pietikäisen mukaan diagnosoimisen muutokseen. 1970-luvulta alkaen masennuksen diagnosoimisessa ei ole otettu huomioon elämäntilannetta, kuten raha- tai rakkaushuolia.

”Kun masennusta ja muita mielenterveyshäiriöitä on näin paljon, voi diagnostisissa kriteereissä olla ongelmia”, Pietikäinen kirjoittaa.

Oikeastaan ei ole väliä, diagnosoidaanko ihmisellä mielenterveyden häiriö vai selitetäänkö oireet vaikealla elämäntilanteella. Sillä on väliä, saako ihminen apua niin, että hän voi paremmin.

Yksi ongelma on palveluiden saatavuus. Lääkkeitä saatetaan tarjota, mutta keskusteluapua tai vertaisjärjestöjen tukea ei etenkään pienemmissä kunnissa riitä kaikille.

”Lääkkeet eivät yksin ole ratkaisu. Ihmiset ovat”, kommentoi masennuksesta toipunut, mutta mielenterveyspalveluihin pettynyt Elina Helsingin Sanomissa helmikuun lopussa.

Toinen ongelma on, että mielenterveyden häiriöihin liittyy niin suurta häpeää, ettei apua uskalleta hakea.

Ehkä, jos puhuisimme toisillemme avoimemmin, voisimme kaikki paremmin. Tai ainakaan sairastuminen ei olisi niin vakavaa.