Ilmastosirkus ei ole pelleilyä

1.12.2017

Lasse Leipola

Lasse Leipola on Vihreän Langan toimittaja.

Kun nuija iski Bonnin ilmastokokouksen päättyneeksi, kokous oli venynyt puoli vuorokautta yliajalle. Vaikka maailman pelastamisella on kiire, neuvotteluissa saatetaan jankata tuntitolkulla muotoseikoista.

Nytkin kyse oli niin pienistä asioista, että ministerit lähtivät kotiin ja jättivät väännön alaisilleen. Myös järjestöt pitivät viimeiset infonsa ja lähettivät lopputiedotteensa jo ennen neuvottelujen loppumista. Itsekin lähdin hotellille.

Kun katsoin hotellihuoneeni ikkunasta, näin valtavan, ruskohiilivoimaloiden työntämän päästöpatsaan nousevan Kölnin ylle. Se, että Bonnin kokous sai historian ensimmäisenä ilmastokokouksena sertifikaatin ekologisuudestaan, tuntui laihalta lohdulta. Aivan vieressä poltettiin  kasakaupalla yhtä planeetan likaisimmista polttoaineista.

Ilmastoneuvotteluita käydään kahden todellisuuden välillä. Hiilidioksidipitoisuus nousee kiihtyvällä tahdilla. Jokainen vuosi menee lämpimimpien vuosien kärkijoukkoon. Kyse ei ole vain vuosi vuodelta korkeammista numeroista vaan siitä, että planeetta reagoi juuri niin rajusti kuin on odotettu.

Toinen todellisuus on maailma, jossa moni syö päivittäin lihaa, käyttää fossiilisia polttoaineita ja äänestää muihin kuin ilmastonmuutokseen liittyvien mielikuvien perusteella. Sillä, miten me kuluttajina ja kansalaisina toimimme, on merkitystä. Jotkut yritykset tai poliitikot ovat ilmastoasioiden edelläkävijöitä, mutta se ei ole liiketoiminnan tai vaalimenestyksen edellytys.

Nämä kaksi todellisuutta olivat kyllä edustettuina ilmastokokouksien messualueella. Siellä olivat niin ilmastosta huolestuneet tutkijat ja järjestöt, kuin arjen toimia tekevät kaupungit ja yritykset. Tapahtuma oli tosin muutaman kilometrin päässä varsinaisista neuvotteluista, kauniin Rheinauen puiston toisella puolen.

Ongelmistaan huolimatta YK:n ilmastoneuvottelut ovat hämmentävän hyvin toimiva koneisto. Enkä tarkoita sitä sirkusta, joka pystyttää valtavien telttojen muodostaman kokousalueen vuosittain milloin mihinkin maailman kolkkaan.

Kerran vuodessa kaikki maailman maat tekevät yksimielisesti päätöksiä siitä, miten ilmastonmuutosta torjutaan, ja miten siihen sopeutumista edistetään. Välillä päätökset ovat suuria, kuten kaksi vuotta sitten Pariisissa, ja välillä pienempiä, kuten tänä syksynä Bonnissa. Ne muuttavat maailmaa.

Pariisin sopimuksen ansiosta kaikki maailman maat – eivät vain EU:n kaltaiset edelläkävijät – tekevät kansallisia suunnitelmia ilmastopolitiikastaan. Aiemmissa kokouksessa luotujen mekanismien kautta virtaa rahaa niille, jotka ovat kyvyttömimpiä varautumaan ilmastonmuutokseen ja eniten sen armoilla.

Kansojen välinen yhteistyö on aina ollut hankalaa. Liian usein YK nähdään rikkinäisenä, koska se ei pysty ratkaisemaan kaikkia ongelmia. Tällaisen pessimismin vaarana on, että menetetään myös ne hyvät asiat, joita yhteistyöllä voidaan saavuttaa.