Söpö Mao-setä ja kaverit

5.9.2008

Elina Hirvonen

”Natsisaksan armeijan kuoro konsertoi suomalaisbändin kanssa.” Miltä tällainen lehtiotsikko kuulostaisi?

Vähän oudolta, veikkaan.

Mutta jotenkin outo olo tuli siitäkin, kun luin uutista Puna-armeijan kuoron ja Leningrad Cowboysien tulevasta yhteiskeikasta Lempäälän ideaparkissa.

Samalla mietin, olenko tiukkis. Minähän olin itse vuosia sitten katsomassa samanlaista yhteiskeikkaa Senaatintorilla. Tunnelma oli ihana, ja kaunis poika nosti minut hartioille, kun en tungoksessa nähnyt mitään.

Ja että tämähän on taidetta, pitääkö siihen sotkea sellaisia asioita kuin tieto siitä, että kuoro oli aikoinaan tehokas osa puna-armeijan propagandaa?  

Vierailin keväällä Varsovassa markkinoimassa esikoisromaanini puolankielistä käännöstä. Puolalainen kustantaja kertoi, miten oli istunut neuvostovallan aikana vankilassa liberaalin kirjallisuuden julkaisemisesta.

Hänelle ajatus siitä, että monissa läntisen Euroopan maissa kommunismiin suhtaudutaan romanttisella nostalgialla, oli käsittämätön. Hän kertoi voivansa pahoin nähdessään nuorten repputuristien päällä trendikkäästi printattuja Mao-laukkuja ja sirppi ja vasara t-paitoja.

Helsingin Sanomien yleisönosastolla käytiin joitakin vuosia sitten vilkasta keskustelua kommunismin ja natsismin suhteesta. Keskustelun taustalla oli 1990-luvun lopussa ilmestynyt Kommunismin musta kirja.

Se esitteli kommunismin nimissä tehtyjä rikoksia ja totesi kommunismin voittaneen uhrien määrässä natsismin luvuin 100 miljoonaa vastaan 25 miljoonaa.

Keskustelu kulminoitui kysymykseen siitä, olivatko bolsevikit moraalisesti oikeutettuja ottamaan vallan ja säilyttämään sen keinolla millä hyvänsä?

Suomalaisesta kommunismikeskustelusta tulee helposti kiusaantunut olo. Tuntuu, että keskustelu on niin ladattu poliittisilla intresseillä ja historian painolastilla, että kunnon analyysiin on vaikea päästä.

Toisessa ääripäässä ovat tyypit, joille kommunismin nimissä tehdyistä rikoksista puhuminen on yritys kiinnittää huomio pois ”nykyajan riistokapitalismin rikoksista”. Toisessa ne, joita ei kiinnosta edes yrittää ymmärtää kommunismin syntyyn vaikuttaneita olosuhteita.

Kaiken yllä leijuu suomettumisen historia ja raudanluja ”ei” aina, kun puhutaan esimerkiksi Stasi-arkistojen avaamisesta.

Samalla kommunismiin liittyy retroilu, joka saa ”hyviä asioita” kannattavat ihmiset kantamaan rintapielissään miljoonia ihmisiä tappaneiden diktaattoreiden kuvia.

Kommunistisen vallankumouksen historiallisesta oikeutuksesta voidaan olla aidosti montaa mieltä. Samoin nykyajan riistokapitalismin vastustaminen on usein hyvin perusteltua.

Mutta vaikka suuryritykset olisivat miten kamalia, Mao ja Stalin eivät olleet söpöjä setiä. Ja vaikka puna-armeijan kuoro näyttää komealta lavalla, se oli silti osa käsittämättömiin ihmisoikeusrikkomuksiin syyllistynyttä koneistoa, johon voivat suhtautua nostalgisesti vain ne, jotka olivat riittävän onnekkaita pysymään ulkopuolella.

Kirjoittaja on Lusakassa, Sambiassa, asuva dokumenttiohjaaja, kirjailija ja toimittaja. Lisää Hirvosen blogitekstejä löydät täältä.

Tweet