Uutisia Facebookista

8.10.2012

Kaino Riesu

Toimittajat, nuo sananvapauden pelottomat airueet, ovat viime vuosina saaneet käyttöönsä jälleen uuden näppärän keinon simuloida työntekoa.

Facebook oli alun perin tapa kuluttaa työaikaa äkkiä katsoen työteliään näköisenä, mutta tosiasiassa kaverien kanssa rupatellen. Nyt palvelusta on tullut suorastaan viralliseen asemaan julistettu tiedonhankinnan kanava. Siellä pitää esimiestenkin mielestä päivystää ”uutisia” etsimässä.

Etenkin politiikan ”uutisia” löytää Naamakirjasta mukavasti, koska politiikan uutiseksi kelpaa lähes mikä tahansa, mitä joku vähänkin merkittävä poliitikko on sanonut. Ja sanomisiahan Facebookissa piisaa.

Vielä muutama vuosi sitten toimittajat sentään pikkuisen pohdiskelivat, miten poliitikkojen kaveripyyntöihin pitäisi suhtautua. Jos toimittaja pitää itseään ”riippumattomana”, miten FB-kaveruudet sopivat kuvioon?

Enää tätä ei pohdi kukaan, vaan poliitikko pääsee toimittajan kaveriksi helposti. Tilanne on tasaantunut ja ”miltä tämä näyttää” -tyyppiset huolet haihtuneet, kun epäsosiaalisimmillakin tyypeillä alkaa olla läheisiä ystäviä vähintään tuhatkunta.

Jokainen vähänkin kartalla oleva poliitikko tietysti hyväksyy toimittajien kaveripyynnöt tyytyväisenä hyristen. Ilmaiset ja vaivattomat mediakontaktit ovat tervetulleita.

Joskus ennen vanhaan, kun meikäjätkä oli vielä nuori, toimittajien tehtävä oli kertoa yleisölle, mitä maailmassa tapahtuu. Nykyään niiden tehtävä on kertoa meille, mitä Facebookissa tapahtuu.

Kopioi–liitä-toiminnolla tsournalisti saa aikaan palstametreittäin sitaattijournalismia nopeasti ja halvalla ja ilman, että takalistoa tarvitsee kertaakaan nostaa ergonomisesti oikein muotoillusta työtuolista.

Myös kustantaja on onnellinen, kun toimituksen tuottavuus asteikolla merkkiä per lihakimpale on noussut.

Ongelma on vain siinä, että siinä vaiheessa, kun huomiseen sanomalehtipaperiläjään on saatu printatuksi jotain tämänpäiväistä loiskiehuntaa Facebookista, tämä kaikki alkaa olla lukijoiden silmissä jo aika vanhaa. Ehkä aika joutavaakin.

Toinen ongelma on siinä, että samaan aikaan kun toimittaja ilmastoidussa ja maailmasta eristetyssä kanakopissaan etsii ”uutisia” Facebookista, ihan oikeita uutisia menee sivu suun. Ne jäävät vain tekemättä, kun FB:n kaivo on niin syvä ja pohjaton.

Jos Febu jonain päivänä lamaantuisi, toimitusten palaverihuoneet raikuisivat hätäännystä. Maailma on lakannut! Mitä me nyt tehdään?

Joitakin FB-keskeisyys jo vähän ahdistaa. Olen tavannut sellaisenkin toimittajan, joka kokee syvää riittämättömyyttä suhteessa Facebookiin. Hän olettaa, että siellä tapahtuu paljon kaikkea, josta hän on tyystin tietämätön. Niin kuin tapahtuukin.

Hittojako siitä?

Nimimerkki on sivutoiminen mediakriitikko, joka käyttää koston pelossa nimimerkkiä. Kirjoitus on julkaistu alunperin 5. lokakuuta ilmestyneessä Vihreässä Langassa.

Tweet