Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Luomun kasvu hidastunut tänä vuonna

30.9.2013 11.13

Lasse Leipola

Suomen luomumarkkinoiden kasvu on hidastunut. Viime vuonna kasvua oli vielä 24 prosenttia, mutta puoli vuotta myöhemmin kesästä 2012 kesään 2013 kasvu oli enää 18 prosenttia ja nyt Pro Luomu arvioi tahdin hiipuneen entisestään – jopa alle kymmeneen prosenttiin.

Järjestön toiminnanjohtaja Marja-Riitta Kottila pitää kehitystä odotettuna.

”On positiivista, että talouden heikosta kehityksestä huolimatta luomumarkkinat yhä kasvavat. Se kertoo siitä, että luomu ja sen edustamat asiat kuten eläinten hyvinvointi ja lisäaineiden välttäminen kiinnostavat kuluttajia”, Kottila sanoo Pro Luomun tiedotteessa.

Suomen suosituin luomutuote on luomumaito, jonka osuus markkinoista on peräti kolmannes. Nopeasti kasvavia tuoteryhmiä ovat muun muassa mehut, oluet, hedelmät, kahvit, jauhot, lastenruuat, snacks-tuotteet ja jäätelö.

”Luomulihan tarjonta on parantunut hieman, mutta sen menekkiä hidastaa yhä raaka-aineen saatavuusongelmat sekä tietyissä tuotteissa myös iso hintaero suhteessa tavanomaisiin tuotteisiin”, Kottila sanoo.

ruoka  luomu  maatalous 




Viite