Lähiruokavedätys jatkuu

8.9.2008

Jarkko Tontti

Kirjoittaja on kirjailija, joka suosii aina ulkomaista. Lisää Tontin blogitekstejä löydät täältä.

Kun tosiasiat ja ideologia joutuvat vastakkain, sen pahempi tosiasioille.

Suuri osa suomalaisista suosii yhä kotimaista ruokaa ja uskoo, että lähellä tuotettuja elintarvikkeita syömällä he ovat ilmaston asialla. Joku fiksuimmiston senaattorikin levittää yhä lähiruokahöpöä.

Jopa Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT myöntää, että: ”Kuljetusten ja pakkausten osuus raaka-aineiden ja valmiiden elintarvikkeiden kokonaisympäristövaikutuksista ei ole kovin suuri.”

Tämän sanoo tutkimuslaitos, joka lähtökohtaisesti puolustaa tukiaisviljelijöiden etuoikeuksia ja jonka tutkimukset ovat usein lähempänä MTK:n tiedotusosaston tilaamaa propagandaa kuin tiedettä.

Elintarvikkeiden elinkaaritutkimukset ovat parasta vastalääkettä ruokanationalismille ja lähiruokapölpötykselle. Ne eivät tue lähiruokaideologiaa.

Ympäristökuormituksen kannalta  ratkaisevaa on, tehdäänkö aamupuuro sähköliedellä vai mikroaaltouunissa, ei se, tulevatko hiutaleet läheltä vai kaukaa.

Lihan käytön vähentäminen on monin verroin tuloksellisempaa kuin kuljetuksista huolehtiminen.

Itse valitsen kaupassa aina ulkomaisen elintarvikkeen kun voin, reilun kaupan luomutuotteen jos mahdollista. Haluan ostoksillani tukea kehitysmaita ja yleensäkin järkeen perustuvaa työnjakoa ihmiskunnan kesken.

Karu tosiasia on, että Suomi ei pohjoisen sijaintinsa vuoksi ole tolkullinen paikka harjoittaa suurimittaista maataloutta.

MTT muotoilee asian kierrellen: ”…ketjun alkupäässä puolestaan ympäristövaikutusten hallinta on haasteellista maamme ilmastosta johtuen.”

Niin. Ei tarvitse mennä kovin pitkälle etelään, kun hehtaarisadot ovat moninkertaisia Suomeen verrattuna. Sitä yritetään kompensoida holtittomalla lannoituksella, jonka ansiosta Itämeri ja järvet ovat muuttumassa leväpuuroksi.

Vihannesten tuonti lentokoneella voi vaikuttaa järjettömältä, mutta tosiasia on, että niiden kasvattaminen talvella kasvihuoneessa Suomessa on vielä mielettömämpää.

Puhumattakaan siitä, että ruokanationalismi ja lähiruokapuhe lietsovat maailmankuvaa, joka suhtautuu epäluuloisesti kaikkeen ulkomaiseen.

Linkolalaiset ihmisvihaajat, kokoomuksen kypäräpappisiipi ja Esko Seppäsen tapaiset kansalliset sosialistit kannattavat kaikki protektionismia, kepuleista ja persuista puhumattakaan.

Protektionismi kaupataan kansalle yhteisen edun puolustamisena, mutta se on aina jonkin eliitin etujen ajamista.

Jos muu ei auta, niin pelotellaan. Koska se talvisota oikein loppuu? Kriisiaikojen huoltoa varten on järkevää pitää varmuusvarastoja, mutta se ei riitä perusteluksi 2000-luvun maatalouspolitiikalle.

Toisin kuin 1940-luvulla, nykyaikaisilla koneilla metsitettyjen peltojen muuttaminen takaisin viljelyskäyttöön kriisin sattuessa on nopeaa.

Pitkällä tähtäimellä vapaa maailmankauppa, kunhan se on reilua meininkiä, on varmin tie vaurauteen ja rauhaan.