Jyväskylän vihreä kartta
5.2.2010 13.08
Noora Jussila
Jyväskylässä vihreillä on hyvä kannatus.
- Ongelmia tuottaa itäinen Keski-Suomi. Siellä on totuttu äänestämään keskustaa. Monissa pienissä kunnissa ei ollut vihreitä ehdolla edes kuntavaaleissa.
- Kuntavaaleissa 2008 vihreät nousi maakunnan viidenneksi suurimmaksi puolueeksi, ohi kristillisdemokraattien. Saavutus on suuri, kun ottaa huomioon, että kristillisdemokraateilla on ollut oma kansanedustaja, Toimi Kankaanniemi, jo vuodesta 1987.
- Kun maakuntalehti Keskisuomalainen vuoden alussa kirjoitti eduskuntavaalien ehdokasasettelusta, se kertoi vain keskustan, kokoomuksen, sdp:n ja vasemmistoliiton tilanteesta – vaikka vihreät on maakunnallisesti vasemmistoliittoa suurempi puolue.
- Keski-Suomen vihreät asettaa vuoden 2011 eduskuntavaaleihin ehdolle 14 henkilöä. Puolet ehdokkaista pyritään julkistamaan huhtikuussa ja loput viimeistään syksyllä.
- Keski-Suomen vihreiden toiminnanjohtajan Veikko Aholan mukaan mahdollisuudet kansanedustajan paikkaan ovat hyvät: ”Se on käden ulottuvilla, mutta vielä tarvitaan tikkaat, että voi ojentaa käden ja ottaa tuloksen.”