Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Jyväskylän vihreä kartta

5.2.2010 13.08

Noora Jussila

Jyväskylässä vihreillä on hyvä kannatus.

  • Ongelmia tuottaa itäinen Keski-Suomi. Siellä on totuttu äänestämään keskustaa. Monissa pienissä kunnissa ei ollut vihreitä ehdolla edes kuntavaaleissa.
  • Kuntavaaleissa 2008 vihreät nousi maakunnan viidenneksi suurimmaksi puolueeksi, ohi kristillisdemokraattien. Saavutus on suuri, kun ottaa huomioon, että kristillisdemokraateilla on ollut oma kansanedustaja, Toimi Kankaanniemi, jo vuodesta 1987.
  • Kun maakuntalehti Keskisuomalainen vuoden alussa kirjoitti eduskuntavaalien ehdokasasettelusta, se kertoi vain keskustan, kokoomuksen, sdp:n ja vasemmistoliiton tilanteesta – vaikka vihreät on maakunnallisesti vasemmistoliittoa suurempi puolue.
  • Keski-Suomen vihreät asettaa vuoden 2011 eduskuntavaaleihin ehdolle 14 henkilöä. Puolet ehdokkaista pyritään julkistamaan huhtikuussa ja loput viimeistään syksyllä.
  • Keski-Suomen vihreiden toiminnanjohtajan Veikko Aholan mukaan mahdollisuudet kansanedustajan paikkaan ovat hyvät: ”Se on käden ulottuvilla, mutta vielä tarvitaan tikkaat, että voi ojentaa käden ja ottaa tuloksen.”


Lisää aiheesta:



Viite