Eroon ruokaimperialismista

27.2.2009 10.06

Anu-Elina Lehti

Ruoka on tuotettava kotimaassa ja ekologiset kustannukset on lisättävä tuotteiden hintaan, sanoo professori Juha Helenius.

AGROEKOLOGIAN professori Juha Helenius hauskuuttaa itseään leikkelemällä sanomalehdistä ekonomistien ja yrittäjien mielipidekirjoituksia, joissa sauhutaan maatalouden tukien suuruudesta. Heleniuksen mielestä on ihmeellistä, että fiksujen, koulutettujen ihmisten mielestä maatalous tulisi lopettaa Suomessa.

”Tällaisia mielipiteitä laukovien ihmisten mielestä on okei lyödä lusikka toisten kansojen riisikulhoon. Mielestäni se on vastuutonta, täysin päätöntä puhetta. Miten kävisi, jos kaikki maat siirtäisivät ruokatuotantonsa kehitysmaihin?”

Helsingin Viikin yliopistokampuksella työskentelevä professori on vakuuttunut, että ruuasta tulee lähivuosina yksi suurimmista poliittisista kysymyksistä. Tärkeimmät syyt ongelman kärjistymiseen ovat väestöräjähdys ja ilmastonmuutos. Ne vaikeuttavat erityisesti köyhien maiden ruuantuotantoa.

Globaalin ruokajärjestelmän pahin epäkohta on ravinnon epätasainen jakautuminen. Vaikka ruokaa tuotetaan riittävästi, noin miljardi ihmistä näkee nälkää. Toinen miljardi yrittää saada läskejään mahtumaan lentokoneen kapealle istuimelle.

Kehitysmaissa nälkäongelmia voitaisiin vähentää esimerkiksi lisäämällä naisten koulutusta, sillä se pienentää perhekokoja. Toisaalta koulutus tuottaa vaurautta, joka taas johtaa ekologisesti kestämättömään ilmiöön – lihan ja maidon kulutuksen kasvuun. Eläinperäinen ravinto vaatii noin kymmenkertaisen määrän resursseja kasvistuotteisiin verrattuna. Tarvitaan enemmän peltoja, kasteluvettä ja lannoitteita. Sitä maapallo ei kestä.

Heleniuksen mukaan pitää ymmärtää, että ruuan tuotannon ongelmat ovat poliittisia asioita, joihin kuluttaja ei voi vaikuttaa.

”Ruuan suhteen on aivan liikaa korostettu kuluttajan valintoja. Vaikka on hyvä, että on erilaisia eko- ja reilun kaupan merkkejä, se ei todellakaan riitä. Ruuan tuotannon ja järjestelmän ongelmat ovat kansallisella tasolla ja EU:n, YK:n ja maailman kauppajärjestön WTO:n tasolla ratkaistavia asioita.”

Tärkeintä olisi saada ruualle oikea hinta, arvioi Helenius. Lupaavin tie globaalisti kestävään ruokajärjestelmään olisi se, että ekolologiset ja eettiset kustannukset lisätään tuotteen loppuhintaan.

”Lihan pitäisi olla hirvittävän kallista, jos se tuotetaan rehuilla, joiden sijasta olisi voitu viljellä ravintokasveja.”

Helenius uskoo, että oikean hinnan myötä kulutus vähenee ympäristön kannalta kestävälle tasolle. Tuotantojärjestelmän pitäisi toimia niin, ettei tuottaja pysty ulkoistamaan muitakaan kustannuksia. Esimerkiksi espanjalaiset tomaatit ovat halpoja, koska niiden tuottajat säästävät työntekijöiden palkan ja työturvallisuuden kustannuksella. Järjestelmän tulisi olla sellainen, että kaupoissa olisi vain tuotteita, jotka kestävät ekologisen ja eettisen tarkastelun.

”EU:n olisi mahdollista tehdä tällaisia päätöksiä. Ymmärrän toki, ettei tällaista standardia voi heti mennä vaatimaan kehitysmaissa, mutta paineen tulisi olla kova.”

Kokonaan Helenius ei lihaa kieltäisi, sillä pelkillä ympäristönäkökulmilla ei voi perustella ruokavaliota, johon ei kuulu lainkaan eläintuotteita.

”On paljon laidunmaita, joissa ei voi viljellä kasveja järkevästi. Toisaalta monet eläimet syövät kotitalousjätteitä. Ennen vanhaan Suomessa jopa kaupunkilaisilla oli oma sika.”

Sen sijaan rehunviljelyä pitäisi kritisoida. Suomessa suurin osa pelloista tuottaa rehua. Se on ylellisyyttä, johon tulevaisuudessa ei ole enää varaa. Myös bioenergian tuottaminen pelloilla on Heleniuksen mielestä pöyristyttävää.

 

Amerikkalainen Paul Roberts kuvasi viime vuonna ilmestyneessä kirjassaan The End of Food ruokateollisuuden kriisiä. Robertsin mukaan ruuasta on tullut kovan luokan valtapolitiikkaa. Markkinoita hallitsevat suuryritysten ohjaamat globaalit tuotantoverkostot, jotka eivät piittaa maaperän, makean veden ja biodiversiteetin kulumisesta. Roberts arvioi, että ihmiskunta pelastetaan nälkäkuolemalta uudenlaisella ruokajärjestelmällä.

Robertsin mukaan ruokakriisin ratkaisemisen tarvitaan sekä luomutuotantoa että geneettisesti muunneltuja viljalajeja. Hän neuvoo vähentämään lihantuotantoa ja lisäämään kalankasvatusta. Kaikkein tärkeintä on syödä alueellista ruokaa ja kehittää maataloutta ekologisesti kestävämmäksi.

Myös Juha Helenius korostaa alueellisen tuotannon tärkeyttä. Hän vertaa ruokajärjestelmää kännykkäteollisuuteen: Jos Nokia pakkaa laukkunsa ja lähtee Suomesta, se on epämukavaa, mutta kukaan ei siihen kuole. Jos ruuantuotanto romahtaa, seurauksena voi olla humanitaarinen katastrofi.

Heleniuksen mukaan valtio on tehnyt väärää maatalouspolitiikkaa absurdeilla argumenteilla. Ensin vedotaan kurjaan ilmastoon EU-tukineuvotteluissa, sen jälkeen rakennetaan mahdollisimman suuria ja koneistettuja tiloja, jotta Suomi olisi kilpailukykyinen. Kun kaikki maat tehostavat maataloustuotantoaan, kilpailu kurjistaa viljelijän kaikkialla – ja Suomi pysyy luonnostaan hännänhuippuna.

Yksi syy on kotimaisen ruuantuotannon energiaintensiivisyys. Maanviljelijöistä ontullut koneriippuvaisia, ja tuotteita kuljetetaan pitkiä matkoja keskitetyille jalostuspaikoille.

Esimerkiksi Lapissa ruokahuolto on täysin rekkojen varassa, sillä pohjoisessa ei jalosteta enää juuri mitään. Dieseliä palaa tonneittain, kun Lappiin viedään päivittäin yli miljoona kiloa elintarvikkeita.

Välillä kuljettaminen ylittää maalaisjärjen rajan: Lapissa lypsetty maito ajetaan oululaiseen meijeriin. Sieltä se palaa purkitettuna, samaa reittiä takaisin.

Myös viljan varastointi on keskitetty: Suomessa on neljään jättimäistä siiloa, joista se kuljetetaan edelleen eteenpäin.

Heleniuksen mielestä poliitikkojen olisi alusta asti pitänyt taistella suomalaisen pienviljelymallin ja huoltovarmuuden puolesta, vaikka se oli poliittisesti epäkorrektia EU:ssa. Viimeistään nyt on aika palata perinteiseen malliin, jossa ruoka tuotetaan lähellä, suhteellisen pienissä yksiköissä.

”Jos kotimainen tuotanto ajetaan alas, pitää miettiä kuinka kauan menee ennen kuin sama osaaminen, koneistus, elintarviketeollisuus ja rakenne voidaan rakentaa uudestaan pystyyn?”

Tuontiin nojaava maatalous on Heleniuksen mukaan piittaamatonta ja törkeää ruokaimperialismia, jossa rikkaat valtiot riistävät köyhien maiden luonnonvaroja. Viimeistään ilmastonmuutos muuttaa järjestelmän peruuttamattomasti. Se toivottavasti saa myös ekonomistit toisiin ajatuksiin.

”Esimerkiksi Suomessa joudumme jalostamaan kaikki lajikkeemme uudestaan kasvukauden sääolosuhteiden muutosten vuoksi. Puolet Ranskasta muuttuu vuohien kaluamaksi autiomaaksi, ei siellä mitään viljaa enää tuoteta.”

Tweet