Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019
25.9.2017
Saksan AfD:n alkutahdit eroaa juuriltaan muista eurooppalaisista populistipuolueista. Nämä ovat kuitenkin alkaneet muistuttaa toisiaan.
26.9.2014
<p>Saksan ulkoministeriö pitää maahantulon kieltämistä "täysin
epähyväksyttävänä". Saksan Moskovan suurlähetystö on esittänyt Venäjän
ulkoministeriölle vastalauseensa maahantulon kieltämisestä.</p>
15.7.2013
Euroopan komissio selvittää, rikkooko Saksassa käytettävä uusiutuvan energian tukimalli EU:n kilpailulainsäädäntöä. Asiasta kertoo saksalaislehti Spieger verkkosivuillaan.
30.5.2013
<p>Saksan vihreät hakevat syyskuun parlamenttivaaleista kaikkien aikojen voittoa lupaamalla reippaasti lisää veroja. Eikä hallitukseen lähdetä hinnalla millä hyvänsä.</p>
30.8.2012
<p>Hallituksen tavoitteena on korvata ydinvoima uusiutuvalla energialla.
Sähkön hinnan nousu ja pelot siitä, että nousu jatkuu, on kuitenkin
saanut vaaleihin valmistautuvat hallituspuolueet epäröimään uudistuksen
aikataulua.</p>