Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019
Iiro Törmä
Kaupunkiluontoilija. Helsingin Jollaksessa asuva Jaana Nissinen viihtyy luonnossa koiriensa kanssa, mutta metsän omistaminen ei innosta.
”Tuntuu riesalta, mutta myydäkään ei voi” - Jaana Nissinen peri metsää, eikä tiedä mitä sille tekisi
12.10.2017 9.21
Jaana Nissinen, 51
- Omistaa veljensä kanssa 82,2 hehtaaria metsää Utajärvellä, Pohjois-Pohjanmaalla.
- Metsä on pääosin mäntymetsää ja koivikkoa.
- Suomen Kuljetus ja Logistiikka ry:n toimitusjohtajan assistentti.
- Asuu perheineen Helsingissä.
On se takaraivossa koko ajan. Että pitäisi tehdä, mutta kun ei ehdi, halua eikä osaa. On hemmetin huono omatunto. Kauhea sanoa, mutta metsäpalsta on vähän riesakin.
Olen ollut metsänomistaja kymmenen vuotta, siitä lähtien kun isäni kuoli. Utajärven maat ovat olleet isäni suvulla yli sata vuotta. Isä piti oman metsänsä loppuun asti, vaikka muutti jo nuorena miehenä Helsinkiin. Itse olen kaupunkilaistyttö, olen asunut Helsingissä koko ikäni, mutta vietin Utajärvellä lapsuuteni kesät.
Äitini on elossa, mutta muutama vuosi sitten teimme järjestelyn, jolla kaikki metsäomaisuus siirtyi minulle ja veljelleni. Olemme sopineet, että veli pääasiassa huolehtii. Minua metsä ei juurikaan kiinnosta, enkä edes osaisi hoitaa asioita.
Minua kiehtoo ajatus, että saisi rauhoitettua koko metsän paljon enemmän kuin se, että pitäisi ryynätä jonkun raivaussahan kanssa siellä. Veljeni mukaan minun pitäisi säästää metsä omalle lapselleni. Mutta poikani on kaupunkilainen. Etäiseltä tuntuu ajatus antaa kivikylän kasvatille kuokka käteen.
Utajärven metsäpalstalla on mökki. Ahdistuksen ohella minulla on metsästä romantisoitu kuva. Kun Utosjoen rannalla aikaisina aamuina usva nousee, se on ihan eri maailma. Kun suljen silmät ja mielessäni katson mökin terassilta metsään päin, näen metsää silmänkantamattomiin.
Isäni aikana aluskasvillisuus pysyi kurissa ja metsää tosiaan näki pitkälle. Nyt kyllä pelkään, että sinne on oksaa ja varpua kertynyt. Hoidettu mäntymetsä on minulle kaikkein kaunein metsä.
Asun luonnon keskellä Helsingin Jollaksessa, ja kahden koiran omistajana liikun paljon metsässä. Varsinkin syksyn kauniit kuulaat aamut, kun missään ei ole muita ihmisiä, ovat mahtavia. Kesäisin uin paljon luonnonvesissä. Onkohan se sellaista kaupunkilaisen luonnossa kulkemista?
Minua ei saa millään ilveellä rinkan ja teltan kanssa patikoimaan. En ole pätkääkään eräihminen. En marjasta tai sienestä.
Isälleni metsä oli tärkeä. Hän meni sinne heti kun säät sallivat ja lumet sulivat. Syksyllä hän tuli sieltä viimeisessä pakossa ja naama nurin päin. Myös veljelleni metsä on tärkeämpi kuin minulle.
Minulla ei ole mitään käsitystä siitä, mikä metsäni ja sen puuston arvo on. Isäni teki siellä hakkuita. Oman perheeni ensimmäinen talo Oulunkylässä on osittain rakennettu oman metsän puista.
Monen vuoden jahkaamisen jälkeen siellä tehtiin viime syksynä pieni hakkuu, mutta en tiedä kuinka paljon siitä tuli tuottoa. Metsä tulee mieleen toukokuussa, kun vakuutusmaksut tulevat. Eivät ne paljon ole, mutta kuluja kuitenkin.
Veikkaan, että metsämme silti on ja pysyy omistuksessamme. En ikinä voisi myydä osuuttani muille kuin veljelleni, se on kuitenkin hänelle niin tärkeä paikka. Huomaan, että metsällä on merkitystä minullekin sitä kautta, että se on veljelleni tärkeä paikka.
Jaana Nissinen, 51
- Omistaa veljensä kanssa 82,2 hehtaaria metsää Utajärvellä, Pohjois-Pohjanmaalla.
- Metsä on pääosin mäntymetsää ja koivikkoa.
- Suomen Kuljetus ja Logistiikka ry:n toimitusjohtajan assistentti.
- Asuu perheineen Helsingissä.
.jpeg%3Fitok=dS47oFx3)
