Iiro Törmä

Ruokaa tulevaisuuden pelloilta

24.4.2018 16.30

Lasse Leipola

EU:n maatalouspolitiikka vaikuttaa siihen, mitä sadat miljoonat eurooppalaiset syövät. Kurkistimme tulevaisuuteen. Miten lähivuosien linjaukset näkyvät ruokakoreissamme?

Vaihtoehto 1: Kaikki jatkuu ennallaan

”Pip. Pip. Pip.”

Automaattikassa rekisteröi jokaisen tuotteen piippausäänellä. Siihen on jo totuttu, sillä on kulunut noin kymmenen vuotta siitä, kun ensimmäiset automaattikassat tulivat suomalaisiin marketteihin. Kassan ohi kulkevat elintarvikkeet eivät kuitenkaan ole kymmenessä vuodessa juuri muuttuneet.

Vuoden 2018 trendituotteet, kuten nyhtökaura ja muut kasviproteiinivalmisteet, ovat vakiinnuttaneet asemansa. Suuri osa proteiineista saadaan yhä maito- ja lihatuotteista.

Vuosina 2018–2020 sorvattu EU:n yhteisen maatalouspolitiikan uudistus jäi vaatimattomaksi rutiinihuolloksi. Ympäristö oli esillä paperilla, mutta varsinainen lainsäädäntö jätti jäsenmaille niin paljon vapauksia, että maatiloilla jatkettiin entiseen malliin.

Euroopan ruuantuotantoa ohjaavan EU:n yhteisen maatalouspolitiikan uudistus alkaa tänä keväänä. Sen ytimessä ovat maataloustuet, joista päätetään yhdessä EU:ssa. Tuista osan maksavat jäsenmaat ja osa tulee EU:n yhteisestä kassasta.

Suomalaista maataloutta tuetaan vuosittain noin kahdella miljardilla eurolla, josta EU maksaa hieman alle puolet.

Vaikka maataloustuissa on vähitellen siirrytty tuotannosta riippumattomaan suoraan tukeen, eivät tuotantoon sidotut tuet ole jääneet täysin historiaan. Jäsenmaat voivat tukea maidon, lihan sekä valkuais- ja öljykasvien tuotantoa. Tavoitteena on ylläpitää kotimaisten raaka-aineiden tarjontaa elintarvike- ja rehuteollisuudelle.

”Naudanlihan tuotanto on meillä vähentynyt. Sille halutaan antaa tukea, jotta tuotanto pysyy Suomessa”, sanoo tutkimusprofessori Jyrki Niemi Luonnonvarakeskuksesta.

Maatalousekonomisti Heini Lehtosalo Pellervon taloustutkimuksesta muistuttaa, että monissa jäsenmaissa maataloustuet ovat myös sosiaalipoliittiikkaa.

”Uusissa jäsenmaissa voi olla esimerkiksi alle viiden lehmän tiloja. Niin kauan kuin näissä maissa ei ole sellaista turvaverkkoa, kuin vaikka Suomessa, maatalouspolitiikalla hoidetaan myös sosiaalipolitiikkaa. Tämä asettaa reunaehtoja uudistuksille.”

Komissio kertoi viime vuoden lopulla, millaiset ovat vuosia 2021–2027 koskevan maatalouspolitiikan päälinjat. Varsinainen esitys annetaan kevään aikana. Sen jälkeen parlamentti ja jäsenvaltiot pääsevät ottamaan siihen kantaa. Päätökset venynevät vuoden 2019 europarlamenttivaalien jälkeiseen aikaan. Myös Suomen hallitus ehtinee vaihtumaan ennen päätöksiä, joten aihe saattaa nousta esiin ensi kevään eduskuntavaaleissa.

Komission aikeena on lisätä kansallista harkintavaltaa ja vähentää byrokratiaa, jota varsinkin viljelijät pitävät yhtenä nykyjärjestelmän suurimmista epäkohdista. Sen sijaan, että komissio sanelisi tukien ehdot, niistä voitaisiin päättää kansallisesti. Komission rooliksi jäisi kansallisten strategioiden hyväksyminen ja politiikan tulosten seuranta.

Pelkona on, että kun komission byrokratia kevenee, tulee erilaisista kansallisista ohjelmista aiempaakin tiheämpi viidakko.

”Jos tähän herätään jo nyt valmisteluvaiheessa, se voidaan vielä taklata. Uutta järjestelmää ei pidä rakentaa vanhan päälle, vaan se tulee järjestellä kokonaan uudelleen. Maatalouspolitiikka on monimutkaista, koska se on kakku, johon on aina lisätty uusia kerroksia”, Lehtosalo sanoo.

Hänen mukaansa maatalouspolitiikan perusteet ovat pysyneet ennallaan, vaikka maailma on muuttunut. Ruuan hinta on entistä vahvemmin sidottu maailmanlaajuisiin markkinoihin, joilla hintojen nopeista vaihteluista on tullut uusi normaali. Myös poliittinen epävakaus on lisääntynyt.

”Suorien tukien pitäisi olla viljelijöiden taloudellinen turvaverkko. Viime aikojen markkinahäiriöissä on huomattu, etteivät ne riitä. Tuki pysyy tasaisena, vaikka hyvinä aikoina pärjättäisiin ilmankin ja huonoina aikoina se ei riitä”, Lehtosalo sanoo.

Vuonna 2013 tehdyn edellisen maatalouspolitiikan uudistuksen avainsanoja oli viherryttäminen. Vaikka uudistus jäi puolitiehen, täyden tuen saaminen edellyttää ympäristötekoja. Luonnonvarakeskuksen Niemen mukaan nykyratkaisu on maatalousyrittäjien, ympäristönsuojelijoiden ja virkamiestenkin epäsuosiossa.

”Eikä se ole tukenut ilmastonmuutoksen torjuntaa, suotuisia maatalouskäytäntöjä tai ympäristökuormituksen vähentämistä, mikä oli alun perin sen tarkoitus.”

Niemen mukaan komissio myöntää epäonnistuneensa ja haluaa nyt siirtää vastuun jäsenmaille.

Suomalaista maataloutta edustava MTK kannattaa vastuun siirtämistä jäsenmaille. MTK toivoo, että jollain tavalla varmistetaan, ettei tämä johda epätasaiseen kilpailuasemaan.

”Jos annetaan joustovaraa, jotkut jäsenmaat valitsevat sen tien, jossa rima on matalin, kun toiset taas nostavat itse riman korkealle. Kokonaisvaikutus on tällöin heikompi ja kilpailuasetelmasta tulee epätasa-arvoinen”, sanoo MTK:n maatalousjohtaja Johan Åberg.

Uudistuksen suurin peikko on Brexit. Maataloustuet muodostavat 40 prosenttia EU:n budjetista, ja Britannia on ollut yksi unionin suurimmista nettomaksajista. Mitä tapahtuu, jos Brexitin aiheuttama vaje paikataan karsimalla tukia? Silloin voidaan joutua tinkimään aluepolitiikan ja ympäristönsuojelun kaltaisista periaatteista.

Vaihtoehto 2: Tehomaataloutta unionin sydänmailla

”Pip. Pip. Pip.”

Automaattikassa piipittää. Kauppakassiin menee aiempaa enemmän tuontielintarvikkeita niin muualta EU:sta kuin sen ulkopuoleltakin: brasilialaista broileria, saksalaista maitoa ja juureksia Ukrainasta.

Suomalaisista tuotteista parhaiten ovat säilyttäneet asemansa parsan, varhaisperunan ja mansikan kaltaiset kausi- ja erikoistuotteet, joista kuluttajat ovat valmiita maksamaan. Kotimaisen maidon ja naudanlihan tuotanto on keskittynyt Pohjanmaalle. Itä- ja Pohjois-Suomessa tuotanto on loppunut lähes täysin.

Vuosina 2018–2020 sorvattu EU:n yhteisen maatalouspolitiikan uudistus oli ankara unionin reuna-alueille. Jäsenmaat eivät päässeet sopuun jäsenmaksujen nostamisesta. Brexitin pienentämästä budjetista haluttiin yhä suuremmat osuudet yhteiseen puolustukseen, terrorismin torjuntaan ja maahanmuuton hoitoon.

Maataloudessa päätettiin säästöjen vuoksi luopua ajatuksesta, että ruoantuotannon on oltava mahdollista koko unionissa. Markkinoita avattiin aiempaa enemmän unionin ulkopuolisille tuotteille. Peltohehtaareihin sidotun tuen laskeminen laski peltojen hintaa ja nopeutti rakennemuutosta entistä suurempiin tiloihin. Ympäristötuet lakkautettiin tehottomina.

Samaan aikaan maatalousuudistuksen kanssa EU-komissio valmistelee budjettikehyksiä vuosille 2021–2027. Koska maataloustuet muodostavat 40 prosenttia unionin budjetista, kohdistuu niihin voimakkaita leikkaus- ja uudistuspaineita.

Jos koko Brexitin aiheuttama budjettiaukko paikattaisiin leikkaamalla maataloudesta, tuet kutistuisivat viidenneksellä. Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk) spekuloi viime kesänä, että Suomen saamat tuet voisivat pienentyä sadalla miljoonalla eurolla, eli kymmenyksellä.

Toinen asia on, miten pienenevä tukipotti jatkossa jaetaan. Komissio haluaa tasata tukien jakoa. Vaikka tuotantoon sidotuista tuista on luovuttu, suurimpia hehtaaritukia maksetaan niille vanhojen jäsenmaiden alueille, jotka olivat neljännesvuosisata sitten unionin tuottoisimpia. Tämä herättää närää erityisesti Itä-Euroopassa.

MTK:n Åberg on huolestunut siitä, miten hehtaaritukien tasaaminen vaikuttaisi. Suomessa suora vaikutus olisi pieni, sillä Suomi on hehtaarikohtaisen tuen keskikastia.

”Täysi tasaus nostaisi suoria tukia hyvinkin paljon esimerkiksi Baltiassa, Puolassa, Tšekissä, Slovakiassa ja Unkarissa. Mitä se tarkoittaa tuotannon kehittymiselle? Pääoman niukkuus on pitänyt tuotannon kasvun aisoissa. Johtaisiko tällainen buumi uusien peltojen raivaamiseen?”

Eniten maataloustukea saavat vanhat jäsenmaat ovat myös unionin suurimpia nettorahoittajia. Tuet ovat niille tärkeä tapa saada maksujaan takaisin. PTT:n Lehtosalo muistuttaa, että keskustelu nettomaksajista on harhaanjohtavaa.

”Se, että joku maa on nettomaksaja, ei kerro koko totuutta. Esimerkiksi Saksa hyötyy EU:sta ja sen yhteisestä kauppa-alueesta. Poliittisesti on kuitenkin vaikea perustella, että maan, joka maksaa vuosittain jo nyt enemmän kuin saa, tulisi kasvattaa maksuosuuttaan entisestään.”

Britannian poistuminen ei ole pelkästään rahakysymys. Britannia on ollut yksi liberaalimman ja yksinkertaisemman tukipolitiikan kannattajista. Se on pitänyt vahvasti esillä sitä, että tuet tulee sitoa niin sanottuihin julkishyödykkeisiin, eli tuen saamisen edellytyksenä on esimerkiksi tiettyjen ympäristökriteerien noudattaminen.

Mitä jos päättäjät – jopa ilman edistyksellisiä brittejä – ottaisivatkin etusijalle kuluttajien huolen ympäristöstä?

Vaihtoehto 3: Tehotuotannosta ekologisiin elintarvikkeisiin

”Pip. Pip. Pip.”

Kassan ohi liukuu tuoreita kasviksia ja kasviperäisiä eineksiä. Moni valitsee tuotteen, joka sisältää kasviproteiinia, hyönteisiä, kalaa, levää tai näiden yhdistelmiä. Liha on kallista ja sitä myydään pienissä erissä lisukkeeksi.

Monet tuotteet ovat paikallisia. Unionin ulkopuolelta tuotavat tuotteet ovat aiempaa kalliimpia, koska niiltä edellytetään samoja tiukkoja ympäristö- ja turvallisuuskriteerejä kuin omalta tuotannolta.

Vuosina 2018–2020 sorvattu EU:n yhteisen maatalouspolitiikan uudistuksessa tukipolitiikka päätettiin valjastaa Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteiden ajamiseksi. Neuvottelupöydissä otettiin aiempaa tarkemmin huomioon myös ruuan ilmastovaikutukset. Eniten ilmastoa kuormittavat tuotteet, kuten naudan- ja lampaanliha ja maitotuotteet, päätettiin pudottaa kokonaan tukijärjestelmän ulkopuolelle.

Turvallisen, terveellisen ja korkealaatuisen ruuan tuotannon pitäisi olla EU:n maatalouspolitiikan ykköstavoite. Tätä mieltä olivat EU-kansalaiset viime joulukuussa tehdyssä eurobarometri-kyselytutkimuksessa. Toiseksi tärkeimpänä tavoitteena pidettiin ilmastonmuutoksen torjuntaa ja ympäristönsuojelua. Kolmanneksi tuli ruuan hinnan pitäminen kohtuullisena.

Maatalouspolitiikan nykyiset kivijalat, maaseudun työpaikat ja EU:n oma ruokatuotanto, jäivät annettujen vaihtoehtojen joukossa viimeisiksi.

”On tietysti poliittinen näkemys, että ihan kaikkialla pitää voida harjoittaa maataloutta”, Lehtosalo sanoo.

Komissio tuskin esittää, että koko unionin kattavan maatalouden mahdollistavaa politiikkaa alettaisiin purkamaan. Ja vaikka esittäisikin, se tuskin saisi kannatusta jäsenmailta. Samoin hehtaaritukien tasaaminen jäsenmaiden kesken etenee todennäköisesti vaiheittain eikä kertarysäyksellä.

Todennäköisesti tulevan uudistuksen suurin muutos on vallan siirtäminen Brysselistä kansallisille viranomaisille.

Komissio tullee edellyttämään kansallisilta suunnitelmilta aiempaa ponnekkaampia toimia ympäristön ja ilmaston suojelemiseksi. Sen sijaan, että komissio määräisi keinot, se jättää jäsenmaille aiempaa vapaammat kädet ja odottaa vastineeksi käytännön tuloksia.

MTK:n Åberg korostaa, että viherryttämistoimien tuloksien tulee olla todennettavissa. Hänen mukaansa maatiloilla tarvitaan lisää tutkittua tietoa.

”Jotkut toimenpiteet ovat ilmaston kannalta hyviä, mutta vesiensuojelun kannalta huonoja. Vesistöjen ongelmat eivät ole katoamassa mihinkään vaikka ilmasto nouseekin vahvemmin.”

Lehtosalo pitää uudistusta järkevänä, sillä samat keinot eivät toimi kaikkialla.

”Meillä on pieniä peltotilkkuja, joiden välissä on metsiä, järviä ja niittyjä. Toisaalla peltolohko jatkuu yhtenäisenä silmänkantamattomiin.”

Lehtosalo toivoo, että uudistuksessa otettaisiin paremmin huomioon myös kytkennät ruoka-, energia- ja ilmastopolitiikkaan.

”Olisi tärkeää, että kaikki vetävät samaan suuntaan. Se, että julkinen raha taistelee julkista rahaa vastaan ei ole järkevää.”

Missä määrin EU:n maatalouspolitiikka voi vaikuttaa siihen, mitä ihmiset syövät? Näkyvätkö muutokset kaupassa? Lehtosalo ei usko siihen. Hänen mukaansa kaupan hyllyllä on aina sitä, mitä kuluttajat ostavat.

”Kulutustottumuksien pitää muuttua paitsi ympäristön vuoksi, myös sen takia, että kasvava ihmismassa voidaan ruokkia. EU:n yhteisen maatalouspolitiikan tavoitteena ei kuitenkaan ole kuluttajakäyttäytymisen muuttaminen.”

Lehtosalo korostaa, että politiikalla tuotantoa voidaan ohjata sellaiseen suuntaan, että ympäristövaikutukset ovat mahdollisimmat pienet.

”Vaikka Suomessa ei olisi nautakarjatuotantoa, niin jostain se liha tulee, jos kysyntää on. Onko se parempi, että ympäristövaikutukset ulkoistetaan esimerkiksi Brasiliaan Suomesta, jossa tuotantoa kehitetään ympäristöystävällisemmäksi ja valvonta pelaa?”

Myös europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen (kok) haluaa puuttua unionin ulkopuolelta virtaavaan lihaan. Hän muistuttaa, ettei kansainvälisissä kauppasopimuksissa ole eläinten hyvinvointiin liittyviä säädöksiä, jotka tasoittaisivat kilpailutilannetta EU-markkinoilla.

Pietikäisen mukaan tuet ovat johtaneet siihen, että varsinkin porsaanliha on suhteettoman halpaa. Hän toivoo, että liha olisi kalliimpaa ja sitä olisi tarjolla monipuolisemmin.

”Missä ovat munuaiset ja maksat? Niiden pitäisi olla myynnissä. Samoin riistaa pitäisi olla enemmän, jolloin valikoimaa olisi edelleen, mutta liha olisi juhlaruokaa.”

Lisää menoja, vähemmän tuloja

Komissio antaa tänä keväänä esityksensä EU:n budjettikehyksestä vuosille 2021–2027. EU:n budjetti on ollut noin 160 miljardia euroa vuodessa. Kun Britannian jäsenmaksut ja saamat tuet otetaan pois laskusta, unionin tulot putoavat selvästi menoja enemmän. Tästä syntyvä yli kymmenen miljardin euron aukko pitää kuroa umpeen keinolla tai toisella.

Komissio on väläyttänyt, että vajetta voitaisiin kattaa sekä menoleikkauksilla että jäsenmaksuja nostamalla. Suomen kohdalla jäsenmaksujen nosto tarkoittaisi, että jäsenmaksut kasvaisivat nykyisestä 1,8 miljardista eurosta noin kahteen miljardiin euroon. Esillä on ollut myös vaihtoehto lisätä unionin omaa tulonhankintaa esimerkiksi päästökauppatuloilla tai omilla veroilla.

Sipilän hallituksen linja on, että vaje tulee kuroa leikkaamalla unionin budjetista, ei jäsenmaksun nostolla. Suomi vastustaa myös vaihtoehtoa rahoittaa unionin toimintaa omilla veroilla. Myös Ruotsi, Tanska, Hollanti ja Itävalta ovat suhtautuneet nihkeästi budjetin kasvattamiseen. Sen sijaan monet Itä-Euroopan maat tukevat komission aikeita nostaa maksuosuuksia.

EU-maat sopivat budjettikehyksestä ensi vuonna.

Kahden miljardin maataloustuet

Suomalaista maataloutta tuetaan vuosittain noin kahdella miljardilla eurolla. Siitä vajaa puolet tulee EU:n budjetista ja loput rahoitetaan kansallisesti. Suomen EU:sta saama maataloustuki on noin kolme neljäsosaa kaikesta Suomen saamasta EU-rahoituksesta.

Suomessa merkittävimmät tukimuodot ovat tuottajille maksettava tulotuki sekä maataloudelle epäsuotuisten tuotantoalueiden luonnonhaittakorvaus, jotka ovat molemmat noin puoli miljardia euroa vuodessa. Maatalouden ekologista kestävyyttä tukeva ympäristökorvaus ja pohjoisille alueille maksettava kansallinen tuki ovat kumpikin noin 300 miljoonaa euroa vuodessa.

Varsinaisten maataloustukien lisäksi maataloutta tuetaan muun muassa investointeihin haettavilla korkotukilainoilla, nuorten viljelijöiden aloitustuella, tuotannosta luopumisen mahdollistavilla varhaiseläkkeillä sekä rahoittamalla päätoimisten kotieläinyrittäjien lomat ja sairaslomat mahdollistavia lomituspalveluita. Näiden tukien yhteissumma on noin 300 miljoonaa euroa vuodessa.

maatalous  ruoka  maatalouspolitiikka  maataloustuet  ruokapolitiikka  ruokaturva 

Tweet