Iiro Törmä

Kaari Martin, 42-vuotias tanssija, koreografi, tanssipedagogi ja taiteellinen johtaja

6.2.2015 9.51

Kati Pietarinen

”Teen kolmea työtä: päätyökseni olen koreografi, lisäksi olen tanssija ja tanssipedagogi. Pyöritän myös yhdessä tuotantotiimin kanssa esitystemme tuotantoa. Compañía Kaari & Roni Martin on kansainvälinen nykyflamencoryhmä, jonka produktioissa työskentelee 20–30 henkeä.

Tanssiensemble toimii yhdistyksenä. Rahoituksesta esimerkiksi vuonna 2013 reilusti yli puolet tuli omasta takaa eli esimerkiksi tekemistäni pedagogin töistä, esitysten lipputuloista ja yhteistyökumppaneilta. Noin 35 prosenttia on tukea valtiolta ja Helsingin kaupungilta, yhteensä vähän yli 100 000 euroa.

Pienten ryhmien tukeminen on kustannustehokas tapa tuottaa kulttuuria, koska rahaa ei mene raskaisiin rakenteisiin. Tavoitamme paljon erilaista yleisöä, esiinnymme teattereiden lisäksi kouluissa, palvelutaloissa ja klubeilla.

Maksamme tuotantotiimin ja esitysten tekijöiden palkat, itse nostamme palkkaa silloin kun rahaa riittää. Koska ryhmä kulkee meidän nimellämme, me kannamme siitä vastuun.
Minulla on tällä hetkellä viisivuotinen taiteilija-apuraha, 1670 euroa kuussa. Viime vuodet apurahataiteilijat ovat maksaneet eläkemaksuja, mikä on merkittävä parannus. Aiemmin apurahoista ei kertynyt eläkettä ja eläkkeeni on järkyttävän pieni. Eläkeikäni on sama kuin muillakin, eikä 44 vuotta kuten balettitanssijoilla. Onneksi flamencoa voi tanssia 100-vuotiaaksi!

Maksan järkyttäviä summia sairausvakuutuksesta. Kunnallinen hoito on monesti erittäin hyvää, mutta jos minulta menee vaikka nivelsiteet, niin joudun samaan jonoon kuin muutkin. Ketään ei kiinnosta, mikä mun ammatti on. Jos menee oikea polvi, vakuutuskaan ei korvaa. Toivon aina, että menee vasen polvi.

Jos alkaisin penäämään itselleni sellaisia oikeuksia, joita normaalipalkansaajalla on, en voisi tehdä tätä työtä. Nelikymppisenä alkaa tosin olla vähän raskasta tehdä töitä sairaana. Viime lokakuussa oli ensimmäinen kerta 19 vuoteen kun peruin keikan. Olin 39,5 asteen kuumeessa keuhkoputkentulehduksessa. Laskin, että seuraavan kerran voin perua keikan vuonna 2033.

Jos joutuisin työkkäriin, saamaani apurahaa ei laskettaisi mukaan ansiosidonnaiseen. Se on väärin, koska sama apuraha huomioidaan liiton jäsenmaksua laskettaessa. Tanssiryhmällä on vastuu ensisijaisesti työntekijöistä, eikä välttämättä ole rahaa ryhmän johtajien palkkoihin. Vuonna 2013 en nostanut palkkaa lainkaan.
Olen kuitenkin saanut tehdä rakastamaani työtä loistavien tyyppien kanssa ja olen elänyt myös Espanjassa, missä todellisuus toimeentulosta on toinen. Onneksi meillä Suomessa on apurahajärjestelmä, koska muuten näin pienessä maassa taide ei voi säilyttää autonomiaansa ja monimuotoisuuttaan.”

Martinin ehdotukset

• Apurahatulot pitäisi laskea mukaan ansiosidonnaisen päivärahan ansiotason määrittelyssä.
• Apurahoista pitäisi pidättää eläkemaksut suoraan.
• Kulttuurilaitosten pitäisi maksaa parempia esityspalkkioita.
• Taiteilijoita pitäisi kuulla enemmän kulttuurirahoituksen linjauksista päätettäessä.

Tanssiala

• Suomessa on noin 1 000 tanssijaa, joista noin 30 saa kuukausipalkkaa.
• Moni elää alle neljän kuukauden produktioapurahoista, joista ei kerry eläkettä.
• Viime vuosina myös kunnat ja kaupungit ovat pyytäneet laskuttamaan esityksistä. Tällöin tanssijalle ei kerry eläkettä eikä sairaslomaoikeutta.

Tweet