Iiro Törmä

Ilmastoneuvotteluista turvelobbariksi

15.11.2016 8.10

Lasse Leipola

Bioenergian tilat Helsingin Kaisaniemessä eivät vastaa mielikuvaa vaikutusvaltaisesta etujärjestöstä. Muutaman hengen toimiston löytää vain, jos osaa etsiä.

Rappukäytävässä hissien vieressä olevan oven erottaa pienestä tekstistä ovikellon vieressä. Oven avaa toimitusjohtaja.

”Ei tarvitse miettiä, mihin neukkariin mennään, kun on vain yksi”, Harri Laurikka sanoo. Pöydällä odottaa kulho pähkinöitä ja kaksi keksiä.

Laurikan siirtyminen turpeen etujärjestönä tunnetun Bioenergian toimitusjohtajaksi hämmensi ympäristöväkeä. Kun asiasta uutisoitiin viime joulukuussa, oli kulunut vain reilu viikko siitä, kun Laurikka neuvotteli Suomen puolesta Pariisin ilmastoneuvotteluissa.

”En tiennyt valinnasta vielä Pariisissa, mutta keskusteluja oli ollut.”

Aiemmin tutkijana ja konsulttina työskennellyt Laurikka ei näe työpaikanvaihdoksessa mitään omituista. Ihmiset vaihtavat työpaikkaa.

”Olin ollut jo yhdeksän vuotta ympäristöministeriössä ja koko sen ajan mukana ilmastoneuvotteluissa. Olin käynyt yhdeksässä ilmastokokouksessa. Koko sen ajan minulla on ollut kotona pieniä lapsia.”

Bioenergia ry:n nimi tuo vahvasti mieleen uusiutuvan energian, mutta järjestö pyrkii edistämään kaikkia kotimaisia polttoaineita. Myös turvetta. Miten verrattaen nopeasti kasvava metsä ja usein fossiilisiin rinnastettu turve sopivat Laurikan mielestä saman etujärjestön agendalle?

”Turve on kotimainen polttoaine siinä missä puukin”, Laurikka vastaa.

Isot energiankäyttäjät käyttävät molempia, koska polttoprosessissa ne täydentävät toisiaan. Turve on teknisesti hyvä polttoaine, ja monet kattilat Suomessa vaativat tietyn määrän turvetta.

”Se on myös hyvä varapolttoaine voimalaitoksella.”

Laurikka muistuttaa, että bioenergiassa on muutenkin kyse laajasta valikoimasta erilaisia polttoaineita. Bioenergia voi olla esimerkiksi paperiteollisuudessa sivutuotteena syntyvän mustalipeän tai suoraan metsästä hankittavan hakkeen polttoa.

Hallitustenvälinen ilmastopaneeli IPCC pitää bioenergian ja hiilidioksidin talteenoton yhdistelmää yhtenä avainteknologioista, joilla kunnianhimoiset päästövähennykset voidaan saavuttaa.

”Bioenergian käytön rajoittaminen nostaa IPCC:nkin mukaan huomattavasti ilmastonmuutoksen hillinnän kustannuksia.”

Äkkiseltään ajateltuna bio-energia-ala ei tarvitse vahvaa etujärjestöä. Metsien energiakäytöllä on Suomessa pitkät perinteet, mikä on iskostettu myös työ- ja elinkeinoministeriön energiaosaston virkamiesten selkärankoihin. Myös hallitusohjelma on biotaloushuumassaan alalle varsin suosiollinen.

Uhka tulee Euroopasta. Monessa muussa EU-maassa metsät nähdään hiilidioksidipäästöjä sitovana hiilinieluna ja suojeltavana luontona eikä potentiaalisena polttoaineena.

Laurikan mielestä olisi tärkeää tehdä ero hiilivaraston ja hiilinielun välille. Kun metsä kasvaa, se sitoo itseensä hiilidioksidia ilmasta. Hiilivarastolla tarkoitetaan kaikkea tällä tavoin Suomen metsiin sitoutunutta hiilidioksidia.

”Vuosittainen hiilinielu on se, kuinka paljon metsän hiilivarasto vuodessa kasvaa. Jotkut tuntuvat olevan sitä mieltä, ettei hiilinielukaan saisi yhtään pienentyä, kun meidän mielestämme on olennaista, että hiilivarasto kasvaa.”

Suomen metsät kasvavat vuodessa noin sadalla miljoonalla kuutiolla, josta käytetään eri tavoin noin 80 miljoonaa kuutiota. Tämä tarkoittaa, että joka vuosi noin kolmannes tai parhaimmillaan jopa puolet Suomen päästöistä sitoutuu kasvaviin metsiin. Suomen hiilivarasto siis kasvaa.

Jotta metsänkäyttö on pitkällä aikavälillä taloudellisesti ja ekologisesti kestävää, hakkuiden pitääkin olla vuosikasvua pienemmät. Laurikka uskoo silti, että metsää voi hyödyntää nykyistä enemmän.

”Kasvuvaraa on, mutta sillä on rajat.”

Komission niin sanotussa kesäpaketissa linjattiin unionin ilmastopolitiikkaa vuoteen 2030. Siinä käsiteltiin muun muassa metsien energiakäyttöä ja vaadittiin, että puun energiakäytön päästöt huomioidaan vain hakkuuvaiheessa.

Seuraavaksi bioenergia-alalla jännitetään, millaisia kestävyyskriteerejä komissio esittää metsien energiakäytölle.
Harri Laurikan mukaan kriteerit pitäisi suunnata sinne, missä on riskejä. Yritysten paperitöitä ei saa lisätä tarpeettomasti.

”Esimerkiksi suomalainen metsätalous ja biomassan tuonti EU:n ulkopuolelta ovat aika erilaisia asioita. Toki jos kestävyyskriteerejä tehdään, niin toivoisi, että ne vaikuttaisivat kestävyyteen eivätkä ainoastaan lisäisi byrokratiaa ja kustannuksia.”


Laurikka on esiintymistyyliltään kotimaisen metsä- ja energiapolitiikan moniottelijan Esa Härmälän vastakohta. Siinä missä Härmälä laukoo estoitta omia mielipiteitään tehtävässä kuin tehtävässä, on Laurikka lobbarina sanoissaan yhtä varovainen kuin aiemmin viranomaisena. Moni vastaus alkaa sanoilla ”sitä pitää kysyä” tai ”minun on turha spekuloida”.

Härmälää ja Laurikkaa toisaalta yhdistävät säännölliset naurahdukset, joita Laurikan suusta tulee harvemmin mutta aidommin. Laurikan mielestä Suomessa puhutaan liikaa siitä, mitä päästötöntä energiamuotoa halutaan markkinoille, kun pitäisi keskittyä vähentämään fossiilista energiaa.

”Me tarvitsemme kaikkia keinoja selvästi alle kahden asteen skenaarioon pääsemiseksi, puhumattakaan puolestatoista asteesta.”

Laurikan mukaan valtion ei pitäisi tehdä päätöksiä siitä, mikä on paras uusiutuva vaihtoehto, vaan parhaan vaihtoehdon pitäisi valikoitua vapaasti markkinoilla.

”Toki silloin pitää myös kysyä, mikä merkitys on sillä, että toiset tuottavat myös lämpöä ja toiset eivät. Tai sillä, että toiset pystyvät tarjoamaan tehoa silloin, kun sitä tarvitaan.”

Energiaihmisten kysymykset

Karoliina Auvinen kysyy: Bioenergia ajaa turpeen käyttöä vedoten sen kotimaisuuteen, vaikka turve on kivihiileen verrattavissa oleva fossiilinen polttoaine. Onko esimerkiksi hiilen käyttö Puolassa oikeutettua samalla perusteella? Eikö kahden asteen tavoite edellytä IPCC:n mukaan sitä, että kaikki fossiiliset polttoaineet tulee korvata puhtailla energiaratkaisuilla?

Harri Laurikka vastaa: Turve ei ole fossiilinen polttoaine, vaikka sen poltosta syntyy päästöjä. Turvetta kasvaa kulutusta enemmän, ja sen käytöstä on etuja Suomen taloudessa ja energiajärjestelmässä. Suomessa tuotetaan energiaturpeen lisäksi turvetta myös puutarhateollisuuden kasvualustoihin. Kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi on ensisijaista vähentää fossiilisten polttoaineiden käyttöä. EU:ssa – ja toivottavasti pian myös Kiinassa ja Venäjällä – on energiasektorilla tiukkeneva päästökatto. Päästöjen väheneminen riippuu poliittisista linjauksista eikä niinkään siitä, mitä polttoaineita käytetään ja kuinka paljon.

Rauli Partanen kysyy: Olisiko politiikalla mielestäsi järkevämpää ohjata bioenergian käyttöä päästösektorin ulkopuolelle liikennepolttoaineisiin kuin päästökaupan piirissä olevaan sähkön- ja lämmöntuotantoon? Niissä päästöt lopulta määräytyvät päästökaupan mukaan.

Harri Laurikka vastaa: Valtion tärkein tehtävä on määrittää tavoitteet ja kertoa pelisäännöt. Päästökaupan ulkopuolella päästövähennyksiä tarvitaan, ja siellä valtio pystyy myös eniten vaikuttamaan sektorin päästöihin. Uusiutuvan ja kotimaisen energian tavoitteet koskevat kuitenkin kaikkia sektoreita. Oikeansuuntainen kehitys on turvattava myös sähkön- ja lämmöntuotannossa.

Tweet