Eläköön luuserikuningas!

20.6.2011

Taneli Heikka

Kun Nokian huippuvuosien arvosta on kadonnut parisataa miljardia euroa, olisi hieman epähienoa tanssia kuolleen kuninkaan haudalla. Siksi en tee sitä.

Jorma Ollilla oli Suomen vaikutusvaltaisimpia miehiä, josta ei koskaan kirjoitettu kriittistä henkilökuvaa hänen kovimpina vuosinaan. Kekkonen olisi ollut kateellinen nöyryydestä, jolla Ollilaa kohdeltiin.

Yliopisto-lehti julkaisi vuonna 1999 luentouutisen, jossa oli lause: “Jorma Ollilan hartiat ovat läheltä katsottuna varsin kaposet” (7/1999). Koska lausetta ei ennakkosensuroitu jutusta, lehti sai Nokialta ja yliopiston rehtorilta huomautuksen.

Tämän jälkeen olen lukenut yhden ainoan laajan jutun, jossa on käsitelty Ollilan henkilökohtaisia johtajanominaisuuksia ja vastuuta yhtiön alamäestä. Se ilmestyi 11 vuotta hartiatapauksen jälkeen (HS Kuukausiliite 10/2010). Nokia oli jo niin kuralla, että juttu oli pakko tehdä.

Yleensä Ollilan rooli yhtiön alamäessä on käsitelty niin, että taloustoimittajat ja heidän esimiehensä voivat tarvittaessa istua samaan illallispöytään ”Jorman” kanssa.

Ollilan onneksi suomalainen yhteiskunta on siirtymässä vaiheeseen, jossa epäonnistuminen on sallittua. Osallistuin viestintäyrittäjänä Sitran Elinvoima-foorumiin, jonka osallistujat kehittivät pilottihankkeita Suomen muuttamiseksi. Yksi parhaista oli epäonnistumiskampanja. Siinä vaikuttajat kertovat, kuinka mokasivat. Ja että se on ok.

Tällainen sosiaalisen median kampanja paikkaisi sen aukon, jota vanha media ei koskaan pystynyt täyttämään. Se toisi epäonnistumisen näkyväksi ja normaaliksi. Mediaan tulisi ääripäitä, joita meillä täällä vanhassa mediassa on ollut taipumus peitellä lukijoiltamme.

Ollila olisi kampanjan itseoikeutettu keulakasvo: mies, joka epäonnistui 2010-luvulla lähes kaikessa.

”Mä mietin, että kenet mä otan seuraajakseni, ja perussääntöhän on, että ota joku itteäs huonompi. Ja Oopee Kallasvuohan veti miljardit pöntöstä! No sit mä yritin ryhtyä kasvuyrittäjäksi. Perustettiin äijien kanssa nettikauppa Fruugo. Munille meni. Mua pyydettiin brändäämään Suomi. Enhän mä tajua brändeistä mitään, mutta lähdin koska mä olen Ollila. Hiffattiin, että koska Suomessa on paljon peltoa ja rehevöityneitä järviä, Suomen brändi on luomupellot, vesiosaaminen ja särkireseptit. Mut hei! Ketään ei kiinnostanut. Mä olen vuosituhannen alun suurin luuseri!”

Myös suuret gurut mokaavat. Kekkonen mokasi. Ollila mokasi. Pahemman kautta.

Se on upea juttu. Siksi he ovat suuria johtajia. He ottavat suuria riskejä, ja jotkut niistä toteutuvat.

Jopa eläkkeen kynnyksellä olevana monimiljonäärinä voit ottaa riskiin ja heittäytyä uusille aloille, joita et osaa pätkääkään: ”Mä olen Jorma, 60, tuleva onnistuja.”

Kirjoittaja on viestintäyrittäjä ja toimittaja. Kirjoitus on julkaistu alun perin 17. kesäkuuta ilmestyneessä Vihreässä Langassa.

Tweet